Borgiat, maan ja taivaan valtiaat: Uudet jaksot

Juttuarkisto

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat: Uudet jaksot

Julkaistu lauantaina 06.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaisin 7.4. - 16.6.2013 klo 21. Ei esitystä 2.6. (School's Out -viikonloppu). Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.

Hollywoodissa ei enää ole mahdollista toteuttaa tällaista sisältöä. Televisiosta on tullut monille elokuvaohjaajille uusi, mahtava toimintakenttä.

Moni jakaa ohjaaja Neil Jordanin Los Angeles Timesille kertoman näkemyksen siitä, että tv on tarjonnut 2000-luvulla mielenkiintoisempaa ja puhuttelevampaa materiaalia kuin elokuvat.

Oma osuutensa ilmiöön lienee sillä, että iso joukko ansioituneimpia ja tunnetuimpia ohjaajia - mukaan lukien Jordan itse - on hakeutunut television pariin.

Siinä missä Martin Scorsese on ollut vahvasti mukana Boardwalk Empiressä ja Michael Mann hevoskilpadraama Luckissa, jotka molemmat on nähty Kakkosella, Jordan on luonut sarjan myöhäiskeskiajan mahtiperhe Borgioista.

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) (Borgias, 2011-) on näyttävä draama, josta esitetään loppukevään aikana sen kymmenosainen toinen kausi. Pääosassa jatkaa brittiläinen konkaritähti Jeremy Irons.

YLE Kuvapalvelu 

Paavi Aleksanteri VI:ksi noussut Rodrigo Borgia (Irons) on häikäilemätön peluri, jolle maailman mahtavimman ja vaikutusvaltaisimmankin miehen asema on vasta alkua.

Uusissa jaksoissa Borgia jatkaa dynastiansa rakentamista 1400-luvun lopun Vatikaanissa. Horisontissa näkyy kuitenkin  myös mustia pilviä.

Borgian toinen poika Juan (David Oakes) juonittelee omillaan ja kilpailun paavin paikasta hävinnyt kardinaali Giuliano Della Rovere (Colm Feore) haluaa syrjäyttää Aleksanteri VI:n hinnalla millä hyvänsä.

Oma sanansa sanottavana on myös paavin muilla lapsilla Cesarella (Francois Arnaud) ja Lucrezialla (Holliday Grainger), joka kamppailee saadakseen päättää oman elämänsä suunnasta.

Avauskauden ensiesitys Kakkosella 2.9. - 28.10.2012. Tuotanto: CBS, Take 5 Distribution Inc., Octagon, Mid Atlantic Films, Amblin Films.

Teksti: Miika Jalonen

Kevätkauden muuta ohjelmistoa Kakkosella

Kommentit

lauantaina 25.08.2012

Mitähän tämän Hollywood-spektaakkelin esitys maksaa Ylelle?

Eikö Euroopan historiasta kertovia sarjoja löytyisi Ranskasta, Espanjasta tai Italiasta?

sunnuntaina 26.08.2012

Niin no, kaikestahan pitää valittaa.

maanantaina 27.08.2012

Kiitos tästä.
Toivottavasti vielä TUDORS pyöris Ylen kanavilla.

tiistaina 28.08.2012

Minusta olisi kiinnostavaa, jos yle esittäisi enemmän vaikka ranskalaisia tai espanjalaisia sarjoja.

keskiviikkona 29.08.2012

Ei vaan onneksi tämä sarja saatiin Ylelle. Serranon perhe oli loistava mutta muuten lisää laatudraamaa englanninkielisistä maista. Kiitos tästä sarjasta jo etukäteen!

keskiviikkona 29.08.2012

Ylen tavoite on esittää mielenkiintoista, laadukasta ja monipuolista ulkomaista ohjelmistoa.

Ilmaiseksi sellaista ei saa. Mutta jos hinnasta puhutaan, kansainvälisten sarjojemme joukossa Borgiat ei itse asiassa ole kalleimmasta päästä vaan pikemminkin keskitasoa.

Hintoihin vaikuttavat ylipäätään monet asiat - Borgioiden tapauksessa mm. se, että kun sarja ostettiin, dollarin kurssi oli varsin suotuisa.

Yle etsii jatkuvasti tasokkaita sarjoja ympäri maailmaa - niinpä esim. juuri eilen Teemalla alkoi juurikin espanjalainen Sairaan kaunis elämä, jonka oikeudet kuulemma peräti Steven Spielbergkin on hankkinut, ja näillä näkymin sen jälkeen samalla ohjelmapaikalla puolalaistuotantoa, Lontoon siirtolaisyhteisöstä kertova Varsova-Lontoo: onnen etsijät.

Yle esittänee kotimaisista tv-yhtiöistä laajimmin useiden eri maiden sarjoja.

Miika / TV2

keskiviikkona 29.08.2012

Kiitos, että Yle näyttää tämän! :)

sunnuntaina 02.09.2012

Ensimmäiselle kommentoijalle tiedoksi, ettei kyseessä suinkaan ole Hollywood-spektaakkeli. Pääosassa on britti, sarjan on ohjannut irlantilainen, kuvaukset tehtiin Unkarissa ja tuotanto on kanadalainen. Showtime-kanava, joka sarjan osti, on toki jenkkiläinen.

YLEn tarjonta on tänäänkin niin monipuolista ja laadukasta, että vaikea on valita. Kino Klassikko ja Elokuvan historia Teemalta, Kotikatsomo ja DCI Banks ykkösellä, Poirot ja Marple uusintoina, Paralympialaiset kakkosella ja ties mitä.

Verrattuna kaupallisiin kanaviin tarjonta on mielenkiintoista, monipuolista ja taatusti televisiomaksun arvoista.

sunnuntaina 02.09.2012

Ostin tämän sarjan jo talvella Amazonista, ja voin suositella tämän tyyppisistä ohjelmista pitäville. Jeremy Ironsin roolisuoritus on loistava, mutta sarjasta löytyy muitakin hyvin tehtyjä ja mielenkiintoisia hahmoja, ja puvustus ja lavastus ovat upeat. Kuten nykyään tapana on, faktaa ja fiktiota on sekoitettu, mutta kyllä tästä saa kuvan kyseisen ajan ylimystön elämästä. Toivottavasti käännöksessä on tavoitettu vanhahtavan kielen tyyli ja ilmaisujen piilomerkitykset. Hienoa, että Yle on jälleen hankkinut hyvää katsottavaa.

sunnuntaina 02.09.2012

Kiitos tästä sarjasta! Kiva nähdä se YLEltä ilman mainoksia hyvään katseluaikaan eikä yömyöhään joltain kaupalliselta kanavalta mainoksin silvottuna.

maanantaina 10.09.2012

Joskus mahtimiehet ovat omapäisiä. Minut houkuteltiin seuraamaan tuota sarjaa, koska se on täynnä historiaa ja juonittelua.

torstaina 13.09.2012

Siis Tudorseista, muistanko oikein, että se jäi johonkin vaiheeseen - odottamaan jatkoa? Siitäkin on jo muutamia vuosia....

torstaina 13.09.2012

Tudorsia on esitettänyt Suomessa Nelonen, joten kysymykset siitä voi osoittaa heille!

Miika / TV2

perjantaina 14.09.2012

Borgioiden elämästä kertova sarja on loistava. On kulttuuriteko YLE:ltä, ette me suomalaiset saamme tällaisen laatusarjan katseltavaksemme. Sarja on myös suht. koht. todenmukainen. Vain pienissä yksityiskohdissa mennään hakoteille. Esimerkiksi paavi Aleksanteri VI oli oikeasti ylilihava mies. Puhumisen itsestään monikon 1. persoonamuodossa on peräisin vasta Ranskan kuningas Farns I:ltä, joka eli sukupolvea myöhemmin.

lauantaina 15.09.2012

Eiköhän tämä kannata nähdä metaforana vallasta? Borgiat olivat häikäilemättömiä kapitalisteja. Medicit Firenzessä niinikään.

sunnuntaina 16.09.2012

Varmasti löytyy sarjoja myös euroopasta. Haluaako kukaan nähdä niitä onkin sitten täysin eria asia.

torstaina 04.10.2012

Kun tuossa oli kommentti noista hinnoista, niin löytyykö YLE:n sivuilta enemmän tietoa sarjojen hankintahinnoista?

perjantaina 05.10.2012

Ei sentään. Hankintahinnat ovat liikesalaisuuksia ihan kuten millä tahansa yrityksellä.

Miika / TV2

maanantaina 08.10.2012

Onko sarjasta tulossa uusintaan?

maanantaina 08.10.2012

Toivottavasti YLE näyttää myös seuraavan kauden! Harvinaisen taidokasta katseltavaa, lisää näitä laatusarjoja, kiitos.

keskiviikkona 10.10.2012

Kyllä, toisesta kaudesta on jo tehty hankintasopimus. Näillä näkymin se esitetään syksyllä 2013. Avauskauden uusinta-ajankohdasta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta käsittääkseni sellainen vielä jossain vaiheessa tulee.

Miika / TV2

keskiviikkona 17.10.2012

Kiitos tästä sarjasta ja mahtavaa että näytätte myös toisen kauden!
Muutenkin aivan huippuohjelmia ylellä, peittoatte selkeesti mainoskanavat!!!

sunnuntaina 21.10.2012

Aivan loistava sarja, hienot näyttelijät ja koko *ylöspano*. Kiitos myös sopivasta katseluajasta.

torstaina 25.10.2012

Sain juuri tietää, että pystymmekin esittämään toisen kauden huomattavasti pari viikkoa sitten ilmoitettamaani aiemmin. Kevään ohjelmakaaviossa Borgiat 2 alkaa huhtikuussa 2013.

Miika / TV2

maanantaina 29.10.2012

Kiitos tiedosta! Toisen tuotantokauden jaksot ovat enemmän kuin tervetulleita! Odotin myös Game of Thronesin kakkoskautta, mutta siitä ei ole kuulunut mitään jatkuuko sarja. Saisiko tässä yhteydessä vastauksen siihen?

maanantaina 29.10.2012

Jatkuu kyllä, ja päivämääräkin on jo tiedossa.

Game of Thronesin toinen kausi alkaa 7.2.2013.

Miika / TV2

lauantaina 03.11.2012

Borgiat-sarjan loppu tuli puskista, ihmettelin juuri miksei sitä tule huomenna, kunnes tältä sivustolta löysin vastauksen... En edes muista mihin viimeisin jakso loppui, ei ainakaan mihinkään erityiseen... Lucrezia sai vauvan, mutta mitäs sitten? No, keväällä tulee sitten jatkoa-

lauantaina 03.11.2012

Hyvä, että yle esittää toisen kauden suht pian, voisi olla vielä hieman nopeammin ensimmäisen kauden jälkeen.
Koska Rush jatkuu? Toivottavasti sitä ei ole unohdettu. Fanittajia on tosi paljon.

lauantaina 03.11.2012

Valitettavasti Rushista ei ole tällä tietoa luvassa lisäkausia.

Miika / TV2

sunnuntaina 04.11.2012

YLEn tiedotus sarja-asioissa on kyllä 'VR-tasoa'. Borgioistakin olisi voinut selkeästi ilmoittaa, että sarja päättyy toistaiseksi ja jatkoa on luvassa keväällä 2013 (?), syksyllä 2013 (?), tai sitten ei. Nyt piti tuostakin asiasta käydä kaivelemassa lukijoiden kommenttiosastolta, eikä sieltäkään yksiselitteistä vastausta sanut. Vielä kertaalleen: jatkuuko tämä loistava sarja joskus ja jos jatkuu, niin koska??

sunnuntaina 04.11.2012

Toki, tiedämme että Tudors on nelosen sarja, siksi se harmittaakin.
Sarjaa tehtiin neljä tuotantokautta vuosina 2007-2010.
Nelonen jätti esittämisen (ainakin maksuttomalla kanavallaan) kesken ja sarja päättyi Anne Boleynin mestaamiseen suomessa.

Jos joskus tämän hankinta on mahdollista Ylelle niin toivoisin että se nähtäisiin kokonaisuudessaan. Vaikka siinä esiintyy poikkeamia todellisesta historiasta, on se vaikuttavuudessaan ja laadussaan erinomaisesti tehty.

Ylelle kiitokset hienoista sarjoista sekä euroopasta että ison meren takaa.
Vaihtelua on paljon ja toivottavasti tosi-tv ja visailut eivät lisäänny kanavalla.

sunnuntaina 04.11.2012

Ok, välitän Tudors-toiveen ohjelmahankintaamme.

Jabe, kyllä kommenttiketjussa ja nyt myös artikkelissa on kerrottu Borgioiden seuraavasta kaudesta niin yksiselitteisesti kuin se tässä vaiheessa on mahdollista. Jatkoa tulossa siis huhtikuussa 2013.

Ohjelmatiedon löydettävyyden parantamiseksi tehdään koko ajan töitä ja uskallan luvata, ettei kulu pitkääkään aikaa, ennen kuin tilanne on huomattavasti selkeämpi!

Miika / TV2

sunnuntaina 04.11.2012

Miksi meidät koukutettiin kerrankin oikeasti hyvään historialliseen sarjaan (eikä hollywood-hömppään) ja sitten yhtäkkiä loppui kuin seinään ja pitää odottaa puoli vuotta jatkoa?
Mikä tässä taas on ideana? Aina ei ilmeisesti voi pieni ihminen ymmärtää...

sunnuntaina 04.11.2012

Missään nimessä ei ole kyse siitä, että sarjojen kanssa vitkuteltaisiin tarkoituksella. Ohjelmien esitysajankohtiin vaikuttaa tosi moni asia - Borgioiden tapauksessa mm. se, että käsittääkseni toisen kauden esitysoikeus ei ole vielä astunut voimaan.

Miika / TV2

sunnuntaina 04.11.2012

Borgioiden loppuminen mitään ilmoittamatta oli jälleen esimerkki YLE:n osaamattomasta toiminnasta. Miltä kuulostaisi ajatus että esitykset aloitettaisiin silloin kun on selvää että seuraavat esitykaudet voidaan näyttää ilman keskeytyksiä?
Taitaa yleisradion parhaimmat osaaja olla valmistelemassa uutta tanssiohjelmaa jota kaikki katsojat innokkaana odottavat.

sunnuntaina 04.11.2012

Ehdottamallasi tavalla on toimittu lähes aina kun se on ollut mahdollista - kuten mm. paraikaa ruudussa pyörivän Bored to Deathin kanssa, josta nimenomaan esitetään kaksi kautta putkeen.

Läheskään aina moinen ei kuitenkaan onnistu ihan jo sen vuoksi, että jos jotain sarjaa aletaan esittää piakkoin sen valmistuttua, lisää ei välttämättä edes ole tarjolla esitettäväksi ennen kuin sarjaa on kuvattu enemmän.

Osaamisen kanssa asialla ei ole juuri tekemistä, sillä kansainvälisten sarjojen ja Pakko tanssia -ohjelman kanssa tekevät töitä aivan eri ihmiset - ammattilaisia kaikki.

Miika / TV2

sunnuntaina 04.11.2012

Etsin ja etsin Borgioita tämän päivän ohjelmistosta ja olin kyllä uskomattoman typertynyt kun nyt löysin vastauksen täältä:( siis jatkuu ensi keväänä!! Olisiko ollut liikaa ilmoittaa siitä?

sunnuntaina 04.11.2012

Just! Netistä luet jatkuu ens vuonna! Paras sarja aikoihin! V* pitäs jotain tv-lupamaksuaki maksaa!

sunnuntaina 04.11.2012

Ohi meni tältäkin katsojalta se tosiasia, että jatkoa seuraa vasta keväällä.

Hienoa kumminkin kun esitettiin, eikä huhtikuuhun nyt niin pitkä aika ole...Voisiko näyttää uusintaa vaikka jossain joulunpyhien ohjelmapaketissa????

Kaisa

sunnuntaina 04.11.2012

Ite ja ihmettelin ku ei jaksoa tullutkaan- kivaa katsojien aliarvostamista kun ei voitu kertoa selkeesti et ohjelma päättyy toistaiseksi eikä alkujaankaan ollut tiedossa kuin 9 jakson esittämisen verran- oisin jättän väliin mieluusti ja katton vasta uusinnat ja 2 kauden pötköön!

sunnuntaina 04.11.2012

Kiitos erittäin hyvästä sarjasta, toivottavasti II -vuosi alkaisi HETI!

Tämä on top 3 joukossa Onnen ajan kanssa.

sunnuntaina 11.11.2012

Borgiat oli viimevuosien sarjojen eliittiä, jossa yhdistyivät loistava lavastus ja puvustus upeiden näyttelijäsuoritusten lisäksi. Minikokoinen historian oppitunti kirkon ja paavin vallasta tuon ajan Italiassa. Harmi vain,että sarja loppui vähin äänin. Moni jäi haikailemaan seuraavalla viikolla sen poissa oloa. Olisiko ollut teknisesti mahdollista kertoa, että sarja jää tauolle vaikka ohjeman lopussa. Ja vaikka ei jatkoesityksistä olisi ollut tarkkaa päivämäärää tiedossa, lohduttaa katsojia kertomalla että sarja jatkuu myöhempänä ajankohtana. Tässä olisi oiva lahjapaketti pitkille joulunpyhille. Monelta jäi näkemättä sarjan ensimmäiset osat.

maanantaina 12.11.2012

Maininta asiasta esim. kuulutuksessa olisi hyvinkin ollut mahdollista ja usein niin sarjojen alkaessa/loppuessa tehdäänkin.

Lisäksi nuo tiedot on jatkossa tarkoitus lisätä ohjelmien viikkoteksteihin ja digiboksien ohjelmaoppaisiin.

Maininta lopputeksteissäkin on teknisesti mahdollinen, mutta siinä mielessä huono ratkaisu, että uusinnan myötä tieto ei enää pitäisi paikkaansa.

Lahjapaketti on mainio idea ja sellaisia on joistakin sarjoistamme luvassakin. Joulun ohjelmisto on kuitenkin jo suunniteltu ja Borgioiden uusinta tapahtunee myöhemmin.

Miika / TV2

tiistaina 13.11.2012

Hyvä sarja, mutta huonoa YLE -toimintaa. Mitä tällainen toiminta on, jossa yksi todella harvoja hyviä sarjoja jätetään noin vain roikkumaan ilmaan. Ehkä se on sitä laatutoimintaa, jota syntyy, kun rahoitus tulee kuin "manulle illallinen". On se tyypillistä, että valtakunnan suurin tiedottaja, vaikka em. kommenteista on huomannut sarjan suosion, ei kykene kertomaan esim. tekstityksellä että sarja jääkin tauolle ? ( miksi muuten ? ) . Tällä valtakunnallisella tiedonjakamisen roolillahan YLE -perusteli sitä kansalaisilta perittävää veroa. Tietoa olisi voinut jakaa myös lehtien TV -palstoille.

keskiviikkona 14.11.2012

Ihmettelin minäkin miksei sarja jatkunutkaan,kun menin ilta-eväitten kanssa töllön ääreen.
Saisi siis hiukan etukäteen tiedotella,kuinka monta osaa lähetetää.
Erittäin mielenkiintoinen sarja ja odotan seuraavia osia innolla.
Kiitos:Jone

maanantaina 19.11.2012

No voi hitsi. Hyvä sarja. Epähuomiossa jäi viimeinen jakso näkemättä..

torstaina 24.01.2013

Borgiat-sarjan eka kausi jäi minulta kokonaan katsomatta ja nyt toivon että näyttäisitte sen uusintana ennen kuin toinen kausi alkaa... Onko mitään tällaista suunnitteilla? Terv. Surullinen

torstaina 24.01.2013

Toinen kausi alkaa 7.4. ja ennen sitä ei valitettavasti ole suunnitelmaa ensimmäisen uusimisesta. Selvitän kuitenkin vielä, onko esitysoikeuksia jäljellä ja sitä kautta kenties myöhempiä lähetyksiä.

Miika / TV2

sunnuntaina 07.04.2013

MIksi ihmeessä täältä ei voi linkata Facebookiin?
BBC1:n ohjelmia, esim Northamptisnhire:n ohjelman kohdasta voi linkata. BBC on yhtä paljon public service kuin Yle. Sosialinen media on tapa toimia nykyään.

sunnuntaina 07.04.2013

Tokihan tämänkin jutun voi linkata Facebookiin sen url-osoitteella. Sosiaalisen median merkityksestä olet tietty oikeassa ja asia huomioitaneen selkeämmin vielä tämän vuoden aikana, kun Kakkoselle on tulossa uudet sivut.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä