You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Tehdas - salaisuuksia ja solidaarisuutta

Kakkonen kertoo

Tehdas - salaisuuksia ja solidaarisuutta

Julkaistu sunnuntaina 12.02.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 15.2.2012 alkaen klo 21. Uusintatiedot sarjan ohjelmakortissa. Jaksot katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Kaikki tuntuvat olevan töissä Lehtosen kenkätehtaalla, usein jo toisessa polvessa. Ollaan eteläisessä Suomessa, pikkukaupungissa, jossa tehdas on iso työllistäjä.

Tehtaalaiset luulevat tuntevansa itsensä ja toisensa, mutta oikeasti jokaisella on salaisuutensa, joita ei hevin kerrota edes lähimmille.

Naljailun alla työporukka on rikkumattoman lojaali toisiaan kohtaan, kunnes epävarmuus leivästä tehtaan menekin heikkenemisen myötä kasvaa...

Pirkko Saision käsikirjoittamassa, 12-osaisessa draamasarjassa nähdään mm. kuvan työterveyslääkäri von Glauschen (Hannele Lauri) ja varastomies Marminen (Pentti Helin).

Tehtaan oma sivu

Tekijöiden blogi Yle Kohtauksessa

Sarja Facebookissa

Näin Kakkonen uudistuu

Tutustu alkuvuoden ohjelmistoon

Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 15.02.2012

Aika mielenkiintoista. Lähes identtinen idea oli BBC:n klassikkosarjassa, jolla oli sama nimi suomeksi. Clocking off englanniksi, pyöri tekstiilitehtaan ympärillä ja oli ihan hemsveetin hyvin kirjoitettu sarja. Ehkä tämä nyt ei vielä plagiaatista mene, mutta mikä järki on antaa vielä sama nimi sarjalle kun muutenkin lainaillaan rakenteellisia ideoita?

keskiviikkona 15.02.2012

Tuosta aiheesta sarjan näyttelijä ja ohjaaja kertoivat tänään Aamu tv:ssä. Että toi brittisarja toimi heille inspiraationa ja idea itsessään ei ollut uusi - ei suomalaisille eikä briteille.

perjantaina 17.02.2012

Kiitos loistavasta sarjasta. Vaikka vasta yksi jakso nähty, laatu vakuutti. Upeasti toteutetut kuvaukset ja valaistukset sekä ennen kaikkea näyttelijäsuoritukset. Ihan eri tasolla kuin Pölösen näyttelijöiden muminat joista ei saa sanoista mitään selvää. Hyvää työtä!

sunnuntaina 19.02.2012

Miksi, voi miksi pitää tehdä huono plagiaatti ulkomaisesta sarjasta? En olisi ikinä uskonut Pirkko Saision alentuvan moiseen. Vai onko suomalaisen tv:n taso tässä, pitää matkia muita, kun ei keksitä omaa? Toteutuskin on niin...suomalaiseen tapaan kömpelö, epäluonteva ja -uskottava. Tarvitaanko tänne uusi Hardwick, että saadaan oikeasti hyviä suomalaisia tv-ohjelmia? Hävetkää!!!

torstaina 23.02.2012

Loistavaa!

keskiviikkona 18.04.2012

Kyllä suomalainen tehdas kestää siinä kuin brittiläinenkin!
-Loistava sarja,loistavat tarinat.

tiistaina 01.05.2012

Miksi Kotikatu on kirjoitettu, kun Kauniita ja rohkeat kertovat myös perheiden elämästä? Suomessa on ollut vahvaa kenkäteollisuutta ja Tehdas kertoo suomalaista tarinaa.


Muualla Yle.fi:ssä