Ypäjä ja Luck - totta, draamaa, hevosia!

Ajankohtaista

Ypäjä ja Luck - totta, draamaa, hevosia!

Julkaistu maanantaina 07.01.2013

Tää on välillä ihan sekopäisten ihmisten hommaa tää hevoshomma! (Pinja)

Yksi Ypäjän päähenkilöistä hymähtää heti sarjan alkajaisiksi parin tunnin yöunien jälkeen, että välillä into omaa ammatinvalintaa kohtaan on ollut vähän heikommissa kantimissa. Samanlaisia äänenpainoja kuuluu pitkin matkaa myös muilta sarjan nuorilta.

Mutta ajoittaiset leipiintymiset ovat toki vain yksi osa kokonaisuudesta, sillä vaativat päivät ja jo pelkkä Ypäjän hevosoppilaitokseen pääseminen edellyttävät opiskelijoilta todellista vakaumusta alaa kohtaan. 19-osaisen Ypäjän yhdeksän ensimmäistä jaksoa saa ennakkojulkaisun Yle Areenassa loppiaisena.

Jonkun verran toisenlaisen näkökulman hevosten maailmaan luo 27. tammikuuta alkava HBO-tuotanto Luck, jossa gangsterit, pelurit ja valmentajat kohtaavat intohimot leiskuen kalifornialaisella laukkaradalla.

Ypäjä - tarinoita hevosopistolta

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 7.1. - 25.1.2013 klo 19.30. Ei esitystä 15.1. (Suomen Urheilugaala aikaistaa Uuden päivän jaksoa). HUOM! Yhdeksän Ypäjän jaksoa julkaistaan pakettina Yle Areenassa 6. tammikuuta. Avausviikon kaikki osat nähdään putkeen lauantaina 12.1. klo 14.45 alkaen.

Ypäjä on 19-osainen, Pohjoismaiden suurimmassa hevosalan oppilaitoksessa kuvattu dokumenttisarja, jonka päähenkilöinä nähdään koulussa opiskelevia nuoria ja heidän opettajiaan.

Kilpailu on kovaa ja päivät pitkiä. Hevosopintojen lisäksi nuorten pitäisi hoitaa mallikkaasti mahdolliset lukio-opinnot ja ylioppilaskirjoitukset, asua samassa asuntolassa usean muun ihmisen kanssa ja mahdollisesti hankkia lisätienestiä oman hevosen ylläpitoon.

Keskushenkilöitä ovat mm. 16-vuotias Pinja, suorasanainen Niina K. (23), rempseä Krista (19), kengittäjäksi opiskeleva Niina M. (18) ja ratsastuksenopettaja Susanna Frey eli Susu.

Sarjan on käsikirjoittanut Jemina Jokisalo ja ohjannut Laura Joutsi. Ypäjä on tuotantoyhtiö Susamurun oma konsepti.

Luck - kovaa peliä laukkaradalla

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaisin 27.1. - 31.3.2013. Ei esitystä 17.3. (Taitoluistelun MM-kisojen loppunäytös). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan tv-esityksestä.

HBO-sarja Luckin (16) (2012) takana ovat kovan luokan tv- ja elokuvakonkarit David Milch (Deadwood, NYPD Blue, John From Cincinnati) ja Michael Mann (Miami Vice, Heat -ajojahti).

Draaman keskuspaikkana on Santa Anitan laukkarata Los Angelesissa. Siellä hääräävät mm. ärhäkkä perulaisvalmentaja Turo Escalante (John Ortiz), vanha guru Walter Smith (Nick Nolte), lääkäri Jo (Jill Hennessy) ja erinäinen joukko ohjastajia, mediaa ja onnenonkijoita.

Omat suunnitelmansa on myös vankilasta vapautuneella Chester "Ässä" Bernsteinillä (Dustin Hoffman) ja hänen oikealla kädellään Gus Demitrioulla (Dennis Farina).

Luckista esitetään sen yhdeksänosainen, tällä tietoa ainoaksi jäävä tuotantokausi.

Alkuvuoden muuta ohjelmistoa Kakkosella

Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 08.01.2013

Seuraavaksi sitten vastaava reality Päivölän matikkalukiosta! Voisi olla todella mielenkiintoinen.

keskiviikkona 09.01.2013

Kiitos ehdotuksesta! Välitän vinkin ohjelmasuunnitteluumme.

Miika / TV2

keskiviikkona 09.01.2013

Onkohan tämän ohjelman esitysaika ihan kohdallaan? Neljältä ennen Galaxia (ja piirrettyjä) näytetään, kun teinityttö nappaa tupakat pöydältä mukaansa, rentoutuu poltellen, kiroilee ja muutenkin purkaa tuntojaan. Sinänsä mielenkiintoinen ohjelma ja olisi aikanaan varmasti kiinnostanut allekirjoittanuttakin. Mutta jos pitää jo neljältä alkuillasta alkaa sensuroimaan lasten television katselua, on suunta vähän väärä...

torstaina 10.01.2013

Yle harjoittaa vastuullista tv-toimintaa. Toisin sanoen noudatamme ohjelmien esittämisessä sekä harkintaa että lakia.

Meillä Kakkosella se tarkoittaa mm. sitä, että koska kanavalla on paljon lastenohjelmia, puskuroimme aina niiden ympäristön turvallisilla fillereillä.

Emme ole kuitenkaan pelkkä lastenkanava, esitämme päiväsaikaan ohjelmaa myös muille.

Tästä syystä toivommekin kodeissa juuri osoittamasi kaltaista tarkkaavaisuutta, sillä viime kädessä tv:n katselusta ovat vastuussa lasten vanhemmat.

Miika / TV2

torstaina 17.01.2013

julkaiskaa ihmeessä ypäjä sarja dvdnä kaikki eivät kerkeneet näkemään sarjaa alusta saati nauhoittamaan sitä ..hyvä sarja

maanantaina 21.01.2013

Kiitos vinkistä. Välitän ehdotuksen eteenpäin. Ja vaikka taltiota ei julkaistaisikaan, Ylen alkaa jossain vaiheessa myydä ohjelmia tiedostoina verkossa ja uskon, että viimeistään siinä vaiheessa Ypäjänkin hankkiminen on mahdollista.

Miika / TV2

maanantaina 21.01.2013

Reality sarja raviurheilun arjesta; eri talleilta ja siitä taustatyöstä, jota ravihevosten kanssa tehdään voisi olla myös yleisöä keräävä. Onhan raviurheilu tärkeä laji valtakunnallisesti ja toto pelaajia on paljon, lisäksi on paljon ihmisiä, joilla on vääristynyt kuva alasta. Tämän kaltaisen ohjelman kautta mielikuvia voitaisiin oikaista ja tehdä toimintaa tunnetuksi myös eläinsuojelullista näkökulmista.

perjantaina 25.01.2013

Itse katson Ypäjää suoraan Areenasta, mutta on mielestäni hienoa, että sarjaa näytetään juuri ajankohtana, jolloin nuoret varmaan muutenkin seuraavat muita ikäryhmälle suunnattuja ohjelmia. Nuorilla hevosista innostuneilla on näin mukavasti mahdollisuus nähdä millaista se arki koulutuksessa oikeasti on, ja miettiä kestäisikö oma kantti lähtöä Ypäjälle,

Hevosinnostus alkaa yleensä juuri ala-asteen ja ylä-asteen tienoilla ja itse olisin ollut iloinen vastaavasta sarjasta jo pienenä 11-vuotiaana heppatyttönä, kun unelmoitiin kavereiden kanssa Ypäjälle lähdöstä. :)

lauantaina 26.01.2013

Miksi Ypäjän osat 9-14 eivät tulekaan lauantai-iltapäivänä 26.1. putkena tv:stä? Jäi viikolla näkemättä. Tulevatko mahdollisesti jonain muuna päivänä?

lauantaina 26.01.2013

Koskien Luck-sarjaa: Jos ko. sarjan kuvauksissa on kuollut 3 hevosta, onko YLEllä mitään syytä tukea tätä sarjaa esittämällä sitä kanavallaan? Tuotantoyhtiö HBO lopetti sarjan tuotannon kyseisiin kuvausten aikaisiin hevoskuolemiin liittyen. Joku raja eläintenkin hyväksikäytöllä.

sunnuntaina 27.01.2013

No kyllä juu on se sitten kauheeta kun joutuu itse sensuroimaan oman lapsen tv:n katselua. Ehkä vois muutenkin rajottaa sitä tv:n katsomista. Idiootti

maanantaina 28.01.2013

Valitettavasti 26. tammikuuta oli ohjelmistossa niin paljon urheilua, ettei Ypäjä-putkelle löytynyt paikkaa, eikä sitä mainituista osista ole luvassa muutenkaan. Tulevana lauantaina putki kyllä taas esitetään, mutta siis loppujaksoista 15-19.

HBO-sopimuksemme edellyttää kaikkien yhtiön sarjojen esittämistä.

Miika / TV2

maanantaina 28.01.2013

Tarkoitus oli taltioida Ypäjä-sarja dvd:lle kokonaisuudessaan (yksityiskäyttöön). Mistähän sitä olisi voinut arvata, että jotkut osat eivät tulekaan lauantaiputkena kun kerran kahden ensimmäisen viikon jaksoilla totutettiin katsojat tähän lauantai-iltapäivään. Ainakin olisi voinut etukäteen tiedottaa, että kolmannen viikon jaksoja ei nähdä lauantaina 26.1.
Selkeä moka tv2:lta!

maanantaina 28.01.2013

Miksi ihmeessä Luck otettiin ohjelmistoon Ylellä? Jos kerta pitää verolla kupata "maksavia asiakkaita" niin ottakaa selvää sarjoista, että niitä on edes jatkettu, että ne kannattaa ohjelmistoon ottaa. Luck on jatkuvajuoninen sarja, joka lopetettiin 9. jaksoon Yhdysvalloissa ja se jää siis pahasti kesken. Miksi tällainen keskeneräinen sarja on otettu ohjelmistoon? Onko teillä mitään käsitystä mitä te tilaatte? Rahat olisi voinut tässäkin säästää, kun olisi ajateltu omilla aivoilla.

maanantaina 28.01.2013

niin ja koska sarja on jakuvajuoninen ja on siis tiedossa on, että se jää kesken, niin miksi ylipäätään tällaisia sarjoja otetaan ohjelmistoon? Rahojen haaskausta?

maanantaina 28.01.2013

Kuten yllä kerroin, Ylen ja HBO:n sopimus koskee kaikkea HBO:n ohjelmistoa, eikä yksittäisistä sarjoista kuten Luckista tule yhtään sen enempää kustannuksia.

Rahojen haaskaamisesta ei siis ole kyse, ja aivoilla on nimenomaan ajateltu jo silloin kun Ylen ja ohjelmiston laadukkuuden kannalta varsin monessa mielessä kannattava sopimus on tehty.

Vastikään päivitetyssä diilissä ehdot ovat vielä aiempaakin paremmat: kaikki HBO-sarjat ovat jatkossa katsottavana Areenassa kuukauden ajan entisen kahden viikon sijaan.

Miika / TV2

tiistaina 29.01.2013

Kiitos hieman sarkastisesta vastauksestasi. Jos vielä vähän näsäviisastelen, niin miksi teillä on tehty sopimus HBO:n kanssa jos olette siis niin viisaita, kun HBO lanseerasi Pohjoismaihin HBO:nordicin, josta voi katsella pilkkahintaan kaikki sarjanne vuosia ennen kuin ne teidän ohjelmistoon tulee?

keskiviikkona 30.01.2013

Ylen tehtävä on palvella kaikkia suomalaisia. Valtaosa heistä ei käytä ainakaan toistaiseksi mitään netti-tv:tä.

Pilkkahinta on aika suhteellinen asia. Tällä hetkellä HBO Nordicin hinta on kympin kuussa, mikä tekee vuodessa melko lailla saman kuin Yle-vero maksimissaan per henkilö.

Miika / TV2

keskiviikkona 30.01.2013

Kiitos Ypäjä-sarjasta! Itse olen nuorena suorittanut Ypäjällä parikin tutkintoa ja oli oikein nostalgista katsoa ohjelmaa. Susun estetuntia katsoessa tuli muistoja mieleen; erittäin pätevä opettaja! Ja kesäiset joenrantalaidunotokset ovat niin kauniita; siitä ei enää maisema parane. Varmasti muutkin Ypäjän "veteraanit" ovat kokeneet samoja tuntemuksia ohjelmia katsoessaan. Olisin katsonut ohjelmaa pitempäänkin; kiitos!

t: Merja

perjantaina 01.02.2013

onko tulossa uutta
kautta ypäjästä

maanantaina 04.02.2013

Toista kautta ei käsittääkseni ainakaan ihan tällä erää ole tiedossa.

Miika / TV2

torstaina 11.04.2013

Luck - 'helvetin' hyvä sarja oli. Mikä tunnelma, kuvaus, kaikki!

perjantaina 19.04.2013

Onko 1.kauden uusintaa tulossa?

perjantaina 19.04.2013

Uusinta ei ole ihan lähiaikojen suunnitelmissa, mutta uskon, että Ypäjä kyllä jossain vaiheessa vielä esitetään.

Miika / TV2

sunnuntaina 28.04.2013

Tuleeko Ypäjä DVD:lle? Moni on jo kysellyt ilman vastausta, tätä todella toivoisi iso joukko!

sunnuntaina 28.04.2013

Vastasin kyllä jo viestiketjun ensimmäiseen dvd-toiveeseen, että välitän taltiotoiveen eteenpäin...

Ihan lähitulevaisuuden suunnitelmissa julkaisu ei käsittääkseni kuitenkaan ole, mutta mahdollinen joskus myöhemmin.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä