Putoojat - The Inbetweeners

Juttuarkisto

Putoojat - The Inbetweeners

Julkaistu tiistaina 01.01.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista keskiviikkoon 9.1. - 20.2.2013 klo 20.30. Ei esitystä 15.1. (Suomen Urheilugaala). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Todellista uuden sukupolven komediaa. Juuri samoja asioita minä ja kaverinikin kävimme kouluaikoina läpi. Varmaan siksi sarjaan voi samastua riippumatta siitä, mistä on kotoisin. Nokkela käsikirjoitus ja huiput hahmot. On harvinaista, että nauran jonkun ohjelman aikana monta kertaa ääneen. (käyttäjäarvioita elokuvaportaali imdb.comin foorumilta).

Katsojaennätyksiä E4-kanavalla murskannut Putoojat (2008-2010) on 18-osainen sarja lukiota käyvistä ystävyksistä ja kaikesta siitä, mitä on käytävä läpi matkalla kohti aikuisuutta - oli se sitten kuinka tuskallista hyvänsä. Saati jos ei ole ihan siellä koulun nokkimisjärjestyksen kärkipäässä...

Moninkertaisesti palkittu sarja käsittelee teini-ikään liittyviä aiheita kuten ystävyyttä, ihmissuhteita, oman minuuden etsintää, seksiä ja alkoholia sekä uskottavasti että erittäin hauskasti.

Putoojien kertojahahmona toimii aiemmin yksityiskoulua käynyt Will (Simon Bird). Muita päähenkilöitä ovat Simon (Joe Thomas), Jay (James Buckley) ja Neil (Blake Harrison). Kaikilta löytyy toki kaveriporukan dynamiikan kannalta olennaisia ja universaalisti tunnistettavia ominaisuuksia.

Vuonna 2011 ilmestyi kvartetin lomamatkasta Kreetalle kertova elokuva The Inbetweeners Movie. Se oli etenkin Isossa-Britanniassa menestys, ja myös jatko-osasta on ollut puhetta.

Sen sijaan viime syksynä MTV:llä alkanut, Yhdysvaltojen versio tv-sarjasta jäi vastaanotoltaan vaisuksi ja tuotanto jätettiin yhteen kauteen.

Teksti: Miika Jalonen

Klippejä, kuvia yms. sarjan kotisivuilla

Alkuvuoden muuta ohjelmistoa Kakkosella

Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 06.01.2013

Tämä sarja on huippu hauska, kannattaa katsoa! Nauratti joka jaksolla :D

keskiviikkona 09.01.2013

Ehkä tyhmä kysymys, mutta onko kääntäjä ihan tarkoituksella laittanut nimeksi "putoojat", eikä Putoajat.

keskiviikkona 09.01.2013

Kyllä puhekielisempi asu on ihan tarkoituksella valittu.

Miika / TV2

lauantaina 19.01.2013

Aivan loistava sarja! Naurattaa ääneen, mikä on harvinaista. Samalla pöljää mutta älykästä huumoria.

maanantaina 28.01.2013

Tuoreimman jakson tekstitys tulee liian aikaisin. Pilaa katselunautinnon. Viikon aikana jo kolmas ohjelma, jonka tekstit tulee etuajassa.

maanantaina 28.01.2013

Emme ole saaneet muita nootteja asiasta, mutta välitän huomiosi Yle kääntämiseen ja versiointiin.

Miika / TV2

maanantaina 28.01.2013

Minulla näkyy tämän päiväisessä jaksossa jonkun toisen jakson tekstitykset. Tuletteko korjaamaan asian? Olisi ikävää, jos yksi jakso jäisi välistä.

maanantaina 28.01.2013

Kyllä tekstit olivat oikeat, mutta tulivat liian aikaisin. Olikohan jakson kuvaus kuitenkin jonkin toisen jakson, kun tämä jakso kertoi koulun maantiedon retkestä, mutta kuvaus menee näin:
"Uusi lukukausi alkaa, ja Will aikoo nostaa poikien profiilia, vaikka väkisin. Simon pannaan rattiin ja suunnataan suurkaupungin sykkeeseen. Vaan onkohan alaikäisistä pojista ihan vielä aikuisten mestoihin? 2. kausi alkaa."

maanantaina 28.01.2013

Pidän huolta siitä, että asia selvitetään ja hoidetaan.

Miika / TV2

keskiviikkona 30.01.2013

Ja taas tekstit liian aikaisessa. Kiitoksia kuitenkin hyvästä sarjasta ja Areenasta.

keskiviikkona 06.02.2013

Aiotteko näyttää myös Putoojat-elokuvan?

keskiviikkona 06.02.2013

Tietääkseni The Inbetweeners Movieta ei ole ainakaan toistaiseksi hankittu Ylelle, mutta kysäisen asiaa elokuvahankkijaltamme.

Miika / TV2

maanantaina 11.02.2013

Tämän päivän(Ma 11.2.2013) jaksossa ei näy tekstityksiä laisinkaan.

maanantaina 11.02.2013

Where's the finnish text ???

maanantaina 11.02.2013

Aivan mahtava sarja! Kiitos siitä että näytätte tätä, ja varsinkin aitoa brittiversiota! Huomasin nimittäin että eräältä toiselta kanavalta näytetään kyseisen sarjan USA versiota, joka jää aivan selvästi kakkoseksi tälle!:) Kiitos myös että näytätte Misfitsiä. Tosin olen jo itse tällähetkellä esitettävän tuotantokauden nähnyt, koska seuraan sarjoja yleensä sitä mukaa kun niitä esitetään alkuperäismaassa. Mutta kuitenkin, lisää vain nuortensarjoja sieltä Englannin suunnalta, täällä päässä tykätään!:)

maanantaina 11.02.2013

Samaa mieltä edellisen kanssa - lisää brittisarjoja, loistavaa huumoria! Taas nauratti niin paljon tämä jakso. Kiitos kun esitätte tätä sarjaa!

maanantaina 11.02.2013

Missä uusimman jakson tekstitys, kun sitä ei saa päälle...?

tiistaina 12.02.2013

Nyt ei tule tekstejä ollenkaan. Laittakaa viimeinkin tekniikka kuntoon, ei voi olla näin vaikeaa:

tiistaina 12.02.2013

Tekstitysongelmat ovat äärimmäisen harmillisia, mutta valtaosa niistä johtuu toimintahäiriöstä digiboksissa tai palveluntarjoajan verkossa.

Meillähän on töissä lähetyksenvalvoja, joka reagoi aina heti, jos signaalissa on mitään vikaa.

Usein tekstihäiriöiden korjaamiseksi riittää digiboksin virtajohdon irrottaminen puoleksi tunniksi tai tehdasasetusten palautus.

Tarkistin, että ainakin nyt eilisen jaksossa on tekstitys Areenassa.

Miika / TV2

tiistaina 12.02.2013

Sen verran täsmennystä, että tuskin on digiboksissa vikaa silloin kun Areenasta katsottaessa ei ole tekstitystä.

keskiviikkona 13.02.2013

Se pitää toki paikkansa, ja Areenassa oleviin tekstihäiriöihin suhtaudutaan erittäin vakavasti. Palvelun vakautta ja laatua kehitetään siksi koko ajan. Eiliset viestit koskivat kuitenkin tv-lähetystä...

Miika / TV2

keskiviikkona 13.02.2013

Vielä vähän pilkunviilausta. Ainakin tämä viesti eiliseltä (tiistai) koski Areenasta puuttuvaa tekstitystä:

"Nyt ei tule tekstejä ollenkaan. Laittakaa viimeinkin tekniikka kuntoon, ei voi olla näin vaikeaa:

– Hyvä sarja, mutta... (ei varmistettu)"

torstaina 14.02.2013

Ok. Areenaa ei kyllä viestissä mainittu, mutta uskon toki jo niin sanot : )

Miika / TV2

torstaina 14.02.2013

Todellakin naurattaa joka jaksolla, oon aivan koukussa! :D

tiistaina 19.02.2013

Minullakin on ollut areenassa ongelma tekstien kanssa ongelmia, mutta selaimen uudelleenkäynnistys korjasi vian. Vika oli siis omassa selaimessani.

Tosi hyvä sarja!

tiistaina 19.02.2013

Helvetin Springettin täti! : : : D D D 21:50 repesin kyllä sen verran pahasti että oli pakko tulla kommentoimaan, aina vaan paranee sarja, mihinkä vielä tällä menolla päädytään.

Joku totesikin tuolla ylempänä että kouluajat tulee mieleen, ja sama minullakin, meillä samantapanen gängi ja samanlaiset jutut ja jorinat ;; DD

torstaina 21.02.2013

Aivan uskomattoman hyvä sarja! Harmi vaan, että löysin tän liian myöhään:( onko uusintoja luvassa tai dvd:tä olemassa?

perjantaina 22.02.2013

Käsittääkseni sopimuksessa on vielä esitysoikeuksia jäljellä, joten uusinnat ovat tulossa, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Katsastin, että koko sarja on julkaistu dvd:llä ainakin briteissä, Suomessa tietääkseni ei. Mutta mikäli tekstityksen puuttuminen ei haittaa, ulkomaisista nettikaupoista näyttäisi löytyvän aika hyvin.

Miika / TV2

sunnuntaina 24.02.2013

Rakastan tuota sarjaa. Mutta niinku monet ovat todenneet että löysivät sen liian myöhään.
Katsoin vain vuoden :(
Eikö sitä tosiaan ole tehty DVD:eenä suomessa? Miksi? Voisiko sen tehdä?

sunnuntaina 24.02.2013

Tai jatkuuko sarja vielä? Tuleeko kolmas kausi? Jos tulee niin koska?

sunnuntaina 24.02.2013

Korjaan neljäs kausi

maanantaina 25.02.2013

Yle ostaa ulkomaisiin sarjoihin ensisijaisesti esitys- , ei levitysoikeuksia. Toki dvd-julkaisu voi olla mahdollinen, mutta sitä kannattaa toivoa joltakin alan yhtiöltä.

Inbetweenersiä ei ole tehty kuin nämä kolme kautta, jotka nyt esitimme.

Miika / TV2

maanantaina 25.02.2013

Millonkas ne uusinnat tulee? Ja millä kanavalla?

maanantaina 25.02.2013

Eivätköhän ne Kakkoselta tule. Ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta kerron kun asia selviää.

Miika / TV2

keskiviikkona 27.02.2013

Mäkin mietin sitä kun tuo on ihan helkkarin hyvä sarja mutta tuppaa loppua siihen kolmanteen kauteen, ja kun kaikki jaksot on katsonut 2-3 kertaa uudelleen niin niitä ei enää jaksa katsella. Huomasin myös että on se Inbetweeners Movie, ja minäkin haluaisin että se tulis telkkarista joku päivä koska sitä tuskin muualta edes saa, kun ulkomailta. Sitten on se USA:n versio jossa eri näyttelijät, kylläkin samat jaksot, sarja alkanut viime vuonna.. koskahan sitä näytettäisiin tv:ssä?

keskiviikkona 27.02.2013

Anteeksi, siis samat hahmot.

torstaina 28.02.2013

USA-versiota ei ole ainakaan toistaiseksi ostettu Ylelle, enkä uskalla luvata, että niin varmuudella tapahtuisikaan. Mutta vinkkaan toiveen ohjelmahankintaamme.

Miika / TV2

torstaina 28.02.2013

Kyl se Inbetweeners Movie on saatavilla ihan Suomessa ja suomi-teksteillä :D mm Anttilassa on alennuksessa ja ainakin Filmtownistaki voi vuokraa. Suosittelen kattomaan, ite oon kahesti kattonu ja varmaan kohta kolmannenki kerran :D

keskiviikkona 24.04.2013

Netflixissä kaikki kolme kautta!


Muualla Yle.fi:ssä