Satuhää 3 2012

Julkaistu tiistaina 31.01.2012

TV2 maanantaina 6.2.2012 klo 21. Ohjelma katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Elisa Lehto, 20, ja häntä kolme vuotta vanhempi Harri Tuominen vihitään Järvikylän maamiesseurantalolla Orimattilassa, jossa pari asuu. Elisa ja Harri ovat häiden aikaan seurustelleet pari vuotta. Suuren päivän heidän kanssaan jakaa lähes sadan juhlavieraan joukko mukanaan Harrin aikaisemmasta suhteesta syntynyt Casper-poika.

Nuoripari panostaa ruokatarjoilun sijaan juomapuoleen ja perinteiset hääleikit korvataan nuorekkaalla ohjelmalla. Ateistiparin vihkii tuomari.

Lukemisen, juhlimisen, suunsoiton ja sotkemisen harrastuksikseen luetteleva Elisa opiskelee iltalukiossa. Tavoitteena entisellä K-kaupan kassalla on kirjoittaa ylioppilaaksi seuraavana keväänä. Ujoksi nörtiksi itseään kuvaileva Harri työskentelee atk-asentajana.

Pariskunnan arkea sulostuttaa joka toinen viikko Casper-poika. Harri oli vasta 17-vuotias miehen alku, kun lapsi ilmoitti tulostaan.

"Nuorena isäksi tuleminen oli kyllä vähän hämmentävää. Mutta jotenkin kaikki järjestyi hyvin. Opin paljon asioita kun sai lapsen nuorena", pohtii Harri.

Elisan ja Harrin tapasivat kun Harri oli juuri eronnut pitkästä suhteestaan ja muuttanut omaan asuntoon Lahteen. Orimattilalaisen supermarketin kassalla työskennellyt Elisa vietti tuohon aikaan railakasta sinkkukesää ja sai kutsun ystävänsä bileisiin. Myös Harrin postiluukusta oli pudonnut kutsu samoihin kemuihin.

"Olin niin ujo bileissä että en uskaltanut oikein puhuu Elisan kanssa", kertoo Harri.

"Harrissa ärsytti se että minulle tuli olo, että se on ylimielinen. Minun olisi pitänyt huomata, että ehkä se on ujo, eikä ylimielinen mutta heti eka ajatus oli, että toi on sitten itteään täynnä", muistelee Elisa.

Pariskunnan ensikohtaaminen ei saanut perhosia pörräämään Elisan vatsassa. Sen sijaan Harrin kiinnostuksen tämä puhelias vaaleaverikkö oli herättänyt. Harrille uuteen ihastukseen tutustuminen oli haaste, sillä ujous esti häntä ottamasta yhteyden Elisaan. Kuukauden päivät ehti kulua ensikohtaamisesta, kunnes Harri voitti ujoutensa. Hän marssi supermarkettiin.

"Se tuli siis silloin poikansa Casperin kanssa... Minä ajattelin, että ei kiinnosta. Näin sivusilmällä kun ne kävelivät pullo-osastolle. Ajattelin, että se on kyllä aika pitkä ja tumma", muistelee Elisa.

"Elisa tuli siihen viereen ja muutama sana vaihdettiin. Sitten kun menimme kassalle niin hän antoi Casperille pienen leluauton. Minulle tuli sen jälkeen sellainen fiilis, että wau, nyt täytyy hankkia jostain Elisan numero", Harri sanoo.

Lyhyet tapaamiset marketissa johtivat pian puhelinnumeroiden vaihtoon ja tekstailuun, kunnes Harri rohkeni kysyä Elisaa kahville.

Elisan ja Harrin romanssi eteni kahvitreffien jälkeen nopeasti. Pian Elisa oli kuin sulaa vahaa Harrin käsissä. Vaikka molemmilla oli vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, ei kumpikaan uskaltanut lausua niitä ääneen, kunnes Harri avasi suunsa.

"Tämä tapahtui kun oltiin harrastettu seksiä. Sen jälkeen maattiin sängyllä ja vaan katseltiin toisiamme niin sitten Harri sen sanoi".

"Mä sanoin Elisalle sitten, että mä rakastan sua ja sitten Elisa oli et jes jes jes, mä mä olin odottanu, et sää sanoisit noin, et mä en oo ite uskaltanu sanoo niin ja sitten se niinku todettiin, että ehkä tää nyt on oikeesti ihan virallista, nyt seurustellaan", kertoo Harri.

Jaksossa 3 esitetty musiikki: 1. Katy Perry: Teenage dream 2. Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus 3. PMMP: Onnellinen päivä 4. Cindy Lauper: Girls just wanna have fun 5. PMMP: Rusketusraidat 6. Jukka Poika: Mielihyvää 7. Lily Allen: Fuck You 8. Theme from deep throat 8. Madonna: Like a virgin 9. Arctic Monkeys: Dancing shoes 10. Shampoo: Trouble 11. Ville Leinonen: Ihana aamu 12. Ville Leinonen: Tää on se ilta 13. Enya: Watermark 14. Janne Laurila: Kimpale kultaa.

Satuhäiden viralliset Facebook-sivut

Haluatko pitää Satuhäät vuonna 2012?

 

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä