You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Satuhäät: Yhdessä jo 40 vuotta

Juttuarkisto

Satuhäät: Yhdessä jo 40 vuotta

Julkaistu maanantaina 18.03.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 18.3.2013 klo 21. Ohjelma katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä. Ohjelmaan on valittavissa suomenkielinen tekstitys.

Porin Pihlavassa asuvat Tarja ja Markku Gustafsson ovat olleet onnellisesti naimisissa 38 vuotta. Aikanaan häät vietettiin kuitenkin vain neljän todistajan läsnäollessa, joten nyt pariskunta haluaa järjestää juhlan pitkän yhteisten taipaleen kunniaksi.

Vuosikymmenten juhlaa vietetään Yyterin kylpylähotellissa, jossa seurue keskittyy musikaaliseen yhdessäoloon karaoken merkeissä. Markulle laulaminen on tuttua puuhaa, ja managerina toimiva Tarja on vahvasti hengessä mukana.

59-vuotias Markku ja häntä vuoden nuorempi Tarja ovat asuneet omakotitalossa Pihlavassa jo 30 vuoden ajan. Yhteistä arkea kolmen aikuisen lapsen vanhemmilla on takana 40 vuotta, joten tekeminen ja oleminen on hitsautunut hyvin yhteen moninaisten aktiviteettien kautta.

Markku työskentelee levyseppänä öljynporauslauttoja valmistavassa yrityksessä ja tekee kaksivuorotyötä. Postissa pääluottamustehtävissä työuransa tehnyt Tarja on eläkeputkessa, ja päivät kuluvat kotiaskareiden ja lastenlasten hoidon merkeissä.

Isoäitinsä hoteissa kasvanut Tarja ja lapsuudessaan 15 eri paikkakunnalla asunut Markku ovat pitäneet lujaa liittoa ja turvallista kotia aina tavoitteena. Hyvä keskusteluyhteys ja suhteen pelisäännöt ovat kantaneet tähän päivään saakka.

- Rakkaus on semmosta, että siihen liittyy ehdottomasti luottamus ja se että ollaan uskollisia toisilleen, Tarja kertoo pariskunnan yhteisistä arvoista.

Pariskunnan kohdatessa ensikerran nuorten suosimissa Torpan tansseissa oli Markku vasta Poriin muuttanut 18-vuotias nuorukainen, ja Tarja 17-vuotias lukiolainen, joka asui isoäitinsä hoivissa Porin Pietniemellä.

Vaikka vuosikymmenet ovat haalistaneet osan ensikohtaamisen yksityiskohdista, selvää oli se, että yhdessä tanssiessaan nuoret tunsivat vetoa toisiaan kohtaan. Yhteisen sävelen löydyttyä kotimatka taittuikin yhtä jalkaa.

- Pääsin saattimatkalle. Siinä kaverit sano, et taas sää jonku naisen kans lähdit. Sovittiin, että ryypätään porukalla ja sitte yks poikkee, Markku muistelee nauraen.

Samalla suunnalla asuvien nuorten oli helppo hakeutua toistensa seuraan. Siitä alkoi ahkera riiuuvaihe, ja kihlat vaihdettiin jo ensimmäisen kevään vaihtuessa kesäksi.

Yhteinen arki alkoi Markun päästyä armeijasta, ja pian Tarja huomasi olevansa raskaana. Pariskunta päätti astella vihille, mutta ongelman avioaikeelle asetti Tarjan ikä, sillä tuolloin täysi-ikäisyyden raja oli 20 vuotta.

- Kun kuulutusten esteellisyys tarkastetaan niin pappi soitti. Mä sanoin että odotetaan siihen kun täytän kakskymmentä ja kun täytin sen kesäkuussa, niin heinäkuussa sitten mentiin naimisiin Pihlavan seurakunnassa, Tarja muistelee.

Koska häät aikanaan kuitattiin pienen piirin kahvikutsuilla, oli ajatus yhteisten vuosien juhlimisesta kytenyt pariskunnan mielessä jo pitkään. Ystävän kannustuksesta Tarja ja Markku tarttuivat tuumasta toimeen ja muutamaa viikkoa ennen juhlapäivää järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa.

Aivan kuten aina ennen hääjuhlaa, puuhaa riittää mm. kirkkoharjoituksen ja pukujen valinnan merkeissä. Sopuisaan yhteiseloon tottunut aviopari ottaa kuitenkin järjestelyt rauhallisin mielin ja ehtii myös rentoutumaan ennen suurta juhlaa.

Jakson musiikit: 1. Olavi Virta: Kultainen nuoruus 2. Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus (tunnus) 3. Päivi Paunu & Kim Floor: Muistathan 4. Danny: Seitsemän kertaa seitsemän 5. Souvarit: Joulumaa 6. Pasi Kaunisto: Koskaan et muuttua saa 7. Barry White: I'll Do For You Anything You Want Me To 8. Matti ja Teppo: Minä rakastan sua 9. Hurriganes: I Will Stay 10. Baccara: Yes Sir, I Can Boogie 11. Jari Lappalainen: Kaiken kauniin rinnalla 12. Johnny: Ihana aamu 13. Enya: Orinoco Flow 14. Enya: Watermark 15. Eric Clapton: Wonderful Tonight

Satuhäiden viralliset Facebook-sivut

Alkuvuoden muuta ohjelmistoa Kakkosella

 

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 18.03.2013

"Postissa pääluottamustehtävissä työuransa tehnyt Tarja on eläkeputkessa"

58-vuotiaana?!

maanantaina 18.03.2013

Mielestäni tässä ei ole kyseessä häät, vaan jokin muu juhla. Jotenkin hupaisaa kun paria tituleerataan morsiammeksi ja sulhaseksi...ilmeisesti ohjelman formaatti on laajennettu koskemaan muitakin juhlia kuin häitä.

maanantaina 18.03.2013

ihana pari ♥

maanantaina 18.03.2013

Miksi ihmeessä jaksossa näytettiin samoja kohtauksia useaan otteeseen. Morsiusparin maljojen kohotus kolmeen kertaan...kolmas kerta toden sanoo vai mitähäh? Muuten oikein mukava jakso ja mukavanoloinen pari.

maanantaina 18.03.2013

Tämän illan jakso oli ihana!! Kiitos!

maanantaina 18.03.2013

Tulipa vaivaantunut olo tästä jaksosta. Ja vielä sulhasen loputon into karaokelauluun. Kuka jaksaa kuunnella.

maanantaina 18.03.2013

Tässäpä nykypäivän "satuhää"pareille mallia!

maanantaina 18.03.2013

Ainoa negatiivinen asia oli ne vaaleanpunaiset ikkunaverhot :)

tiistaina 19.03.2013

Tasapainoinen pari ja mukavan oloinen. Minua itseäni häiritsee häissä kunniamerkkien käyttö vaikka niitä voikin käyttää häissä. Sulhanen on kyllä kova laulaan karokea, tähän oisi sopinut yhteisduetto?. toi marttoihin kuuluminen on kiva harrastus tosin tässä jaksossa sen kertominen kun laitetaan ranskanperunoita pannulle ei oikein kuulostanut perinteiseltä martalta. Muuten ihan jees jakso. Pitkää avioliittoa :)

tiistaina 19.03.2013

No joo, mukava pari, mutta tosiaan häiristi se että ohjelman pitäisi olla "satuhäät" eli pitäisi viettää oikeasti häitä! Ja häirtsi tosiaankin se kohtausten monikertainen näyttö, kuten jo esille tullut niin maljaa nostettiin komesti ja joku muukin näytettiin kahdesti, ei näin.

tiistaina 19.03.2013

Miehen ns. positiiviset kommentit ulkonäöllisistä seikoista, esim juhla-asua valitessa, vaimostaan olivat todella ikäviä :o

tiistaina 19.03.2013

ihana jakso.itsekkin aikanaan maistaatissa vihille menneenä haaveilen samanlaisita juhlista,mut odotellaan et tulee täyteen vaik 25v,nyt takana 22v. tässä on sitä oikeaa kestävää rakkautta,joista nykypäivän nuoret parit voivat mallia kattoa,eikä erota heti ku joku kriisi tai riita tulee.onnea toiselle 40v kaudelle

tiistaina 19.03.2013

Ihania ihmisiä ovat. Niin tasapainoisia ja rauhallisia. Kiva oli katsoa tällainenkin jakso.

tiistaina 19.03.2013

Vuosina 1950-1954 syntyneet voivat työttömiksi jäätyään päästä ns. eläkeputkeen, ei siinä mitään ihmeellistä ole.

keskiviikkona 20.03.2013

Mahtava jakso. Juuri tästä on avioliitossa kysymys, ihmissuhteesta joka kestää. Yleensä häissä tulee aina mieleen se, että onko vihkipari kimpassa vielä viiden vuoden kuluttuakin, mutta tässä ei tarvinnut asiaa enää jännittää. Tuli hyvä mieli tästä, heillä on jotain todella arvokasta, joka säteilee hyvää oloa varmasti ympärillekin.

keskiviikkona 20.03.2013

Onneksi omat vanhempani eivät ole ainakaan vielä keksineet tuollaista teennäistä häppenikiä. Eikö hääpäivää voi juhlistaa ilman kirkonmenoja ja seremonioita. Nolo tilanne tulee, jos saa tuollaiseen kutsun. No pari oli rakastunut edelleen ja se oli parasta tässä.

perjantaina 22.03.2013

Öh,eihän nämä mitkään häät olleet jos ovat olleet naimisissa jo usemman vuosikymmenen!Enemmänkin jotkut juhlat,mitä siinä sitten juhlittiin niin ei siinä tapauksessa oikein auennut.Mites se miehen kommentti menikään...näytät kerrankin hyvältä kun on silmätkin maskeerattu,jotenkin noin.Tuota ei voi pitää enää kohteliaisuutena...Muuten ihan tasapainoinen pari ei siinä mitään! Onnea jo vuosikymmenten kestäneelle liitolle!

perjantaina 22.03.2013

Ihanaa aikuista rakkautta, onnea! Toivoa kestävästä rakkaudesta ja avioliitosta nykypäivän hetkisiin avioliittoihin.

lauantaina 23.03.2013

"Postissa pääluottamustehtävissä työuransa tehnyt Tarja on eläkeputkessa"
58-vuotiaana?!
– Anonyymi (ei varmistettu)
<-tiedätkö mitä eläkeputki tarkoittaa?
Kun yritys vähentää henkilöstöä, monesti tarjoudutaan itse irtisanoutumaan ja hyppäämään "eläkeputkeen", mikä ei ole laiskuutta, koska tuolla iällä ei töitä enää juuri muualta saa (vaikka työkyky olisikin hyvä)

lauantaina 23.03.2013

Kadehdin. Ja niin nuo muutkin jotka haukkuvat,eli ei pidä välittää. Kyllä nämä ihan oikeat tunnelmalliset häät oli :) miksei naimisiin voi mennä kahdesti saman henkilön kanssa, jos kerta voi mennä eri henkilöidenkin kanssa.
Kuulasihoinen ja kaunis morsian, ihanan tasapainoinen pariskunta ja sulhasella silmää yksityiskohtille (harvinaista miehessä!). Onnellisia vuosikymmeniä Tarjalle ja Markulle, olette mielettömän onnekkaita!

lauantaina 23.03.2013

Mikä idea on mennä saman kanssa kaksi kertaa vihille jos liitto kestänyt putkeen jo 40v??Vai meinaatko että se vihkivala jotenkin vanhenee sitä mukaa kun tulee vihkivuosia lisää?Salli mun nauraa typerälle logiikalles...Eri asia mennä naimisiin henkilön kanssa joilla ei ole keskenään vielä avioliittovuosia,silloin hääjuhlat ovat ymmärrettävää.
Eikä se ole kateutta jos sanoo oman mielipiteen,olkoot se sitten vaikka kampauksesta,meikistä mistä vaan,eikä täällä kyllä paria millään tavalla haukuta,puhutaan asioiden oikeilla termeillä!

lauantaina 23.03.2013

Ihmettelin kanssa, että miks varata just esim kirkko ja vihkiä uudestaan,hehän olivat jo tuolloin naimisissa olleet kuinka kauan? 40 vuotta. Hääpäivän juhlistaminen vuosipäivänä on toki ok, mutta että oikein kirkko ja pappi siunaamaan sama liitto uudelleen.
Ja häitä ja häävalssia yleensä juhlitaan ja tanssitaan oikeana hääpäivänä jolloin pari vihitään kera papin.

lauantaina 23.03.2013

Tätä on rakkaus ! Ihana pari ja vielä ihananpi tarina. Tuollaisesta minäkin unelmoin mutta saamatta jäi. Suurkiitos tästä jaksosta !

maanantaina 25.03.2013

En kyllä ymmärrä tätä kritiikkiä valojen uusimisesta. Tämäkin pari nuorena (ja todennäkösesti rahattomana) halunneet mennä naimisiin, mutta ei ollu sillon mahollisuutta järjestää "oikeita" häitä. Mikä estää järjestää ne nyt?


Muualla Yle.fi:ssä