Satuhäät: Rokkari ja malli sanovat tahdon

Juttuarkisto

Satuhäät: Rokkari ja malli sanovat tahdon

Julkaistu sunnuntaina 30.01.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 16.7.2012 klo 21. Uusintatiedot ohjelmaoppaassa. Jakso katsottavana YLE Areenassa viikon ajan ensiesityksestä koko maailmassa. Ensiesitys 3.2.2011.

Carolina Mainaala, 23, ja Viljami Tiainen, 25, vihitään Sääksmäen kirkossa Valkeakoskella. Helsingissä asuva pari on häiden aikaan seurustellut puolitoista vuotta. Vihkimisen jälkeen parin rock-henkisiä häitä juhlitaan Pappilanniemen kurssikeskuksessa, Vanajaveden rannalla.

Carolina ja Viljami elävät häiden edellä suurten muutosten aikaa. Pari on muuttanut noin vuosi sitten Helsinkiin, Viljami Tampereelta ja Carolina Raumalta. Viljami on jättänyt tietojenkäsittelyopinnot Tampereella telakalle ja työskentelee muun muassa muusikkona ja kitaransoiton opettajana. Nykyään Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Carolina tekee keikkaluontoisesti pr- ja mallintöitä.

Muutto, uudet opiskelu- ja työkuviot sekä tulevat häät ovat myllertäneet nuoren parin elämää jo kosolti. Mutta vielä suurempia muutoksia on luvassa, sillä pariskunta odottaa esikoistaan, jonka laskettu aika on vain kaksi kuukautta ennen hääjuhlapäivää.

”Sillon kun me jo odotettiin Deniseä, tuli aika monelta sitä kommenttia et aiotteko oikeasti pitää ne häät, että ettehän te millään pysty, kun se on tosi rankkaa kun se vauva syntyy. Oltiin ihan et kyllä se siitä, ja positiivisuutemme tuli siinäkin esille et kyllä me selvitään siitä”, kertoo Carolina.

Carolinan ja Viljamin rakkaustarina sai alkunsa puolitoista vuotta sitten helsinkiläisessä ravintolassa, jonne Carolina oli lähtenyt ystävättäriensä kanssa juhlimaan. Liekö kohtalolla osuutta asiaan, sillä samassa ravintolassa esiintyi rockyhtye, jonka kitaran varressa oli Viljami.

Sinkkuna viihtynyt Carolina ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota lavalle esiintyneisiin rokkikukkoihin, sen sijaan Viljami – ainakin muiden yhtyeen jäsenten mielestä – oli huomioinut näyttävän kaunottaren yleisön joukosta.

Carolina oli jo poistumassa ravintolasta, kun Viljami iski väliin pyytämällä Carolinaa tanssimaan. Tanssiin kutsu ei koskaan johtanut tanssilattialle, sen sijaan Carolina seurueineen liittyi Viljamin ja muiden yhtyeen jäsenten pöytäseuraan.

”Viljami selkeesti katto mua siinä, mutta en mäkään niinku siin vaiheessa ajatellu välttämättä mitään iskemistä, ajattelin et ehkä ne haluu niinku... rokkarit haluu hyvää seuraa”, muistelee Carolina. Ilta jatkui ja baarit vaihtuivat, kunnes koko seurue päätyi jatkoille yhteiseen hotellihuoneeseen. Juhlinta jatkui aamun tunneille asti, jolloin Carolina lähti Helsingissä asuvien vanhempiensa luokse. Mutta jokin sai Carolinan palaamaan takaisin hotellille…

Pari vietti pitkän romanttisen aamun tutustuen toisiinsa, kunnes keikkabussi kutsui ja Viljamin piti lähteä takaisin Tampereelle. Tampereen ja Rauman 140 kilometrin välimatka ei toisiinsa hullaantunutta paria haitannut ja kymmenien tekstiviestien jälkeen treffit sovittiin heti seuraavalle viikonlopulle Tampereelle. Mistä tahansa treffeistä ei ollutkaan kyse, sillä parin seurustelu sai silloin alkunsa.

Jaksossa esitetty musiikki: 1. Poison: Rockstar 2.Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus 3. Happoradio: Kaupunki täynnä ihmisiä 4. Viljami Tiainen: Avaa 5. Popeda: Kaasua komisario Pepponen 6. Jeff Buckley: Hallelujah 7. The Shirelles: Will you still love me tomorrow 8. Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen 9. Guns N' Roses: You're Crazy 10. Van Halen: You Really Got Me 11. Billy Idol: Summer running 12. Häämarssi: A Whole New World 13. Enya: Watermark 14. Robbie Williamsin: Angels 15. Häävalssi: Morsiuspari

 

YLE Kuvapalvelu

Satuhäissä sattuu ja tapahtuu + muita hääjuttuja YLE Olotilassa.

 

 

 

 

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 05.02.2011

Ihana jakso. He olivat niin onnellisia koko päivän ja osasivat nauttia päivästä. Heistä näki, kuinka paljon he rakastavat toisiaan. Ihanan positiivisia.
Ja tuosta hääkarkkijutusta, mun mielestä morsian reagoi ihan normaalisti asiaan, kuka tahansa morsian olisi vähän hermostunut. Moni olisi varmasti saanut kunnon raivarit aikaiseksi. Ihmeen rauhallisesti morsian mun mielestä tonkin asian otti, samoin kuin pöytäjärjestyksen.

lauantaina 05.02.2011

Eipä ole aikoihin satuhäissä näkynyt näin aidosti onnellista paria. Onnellisuus ja rakkaus huokuivat kotisohvalle asti, niin aitoa se oli. IHANAA!!! Ja niin kaunis pari ja miten morsiankin oli ihan mallinmitoissa 6 viikko synnytyksen jälkeen...

lauantaina 05.02.2011

Vaikka lapsista tykkäänkin, mielestäni oli hienoa, että vauvalle oli järjestetty hoitaja hääpäiväksi. Vanhemmilla on sinä päivänä niin paljon muutakin tekemistä ja päivä on omistettu vanhemmille ensisijaisesti. Eiköhän noin pieni vauva muutaman tunnin ilman jatkuvaa vanhempien huolenpitoa pärjää traumatisoitumatta...

Morsian ei varmaankaan ole ainoa äiti, jolla on rakennekynnet.

lauantaina 05.02.2011

"Hääjuhla oli seurakunnan leirikeskuksessa eli silloin ei saa tarjoilla alkoholia eikä järjestää tansseja... Tanssimisessa ei ole mielestäni mitään pahaa, mutta maallinen musiikki ei kuulu kirkon tiloihin. Ja kylla juon itse ehtoollisviiniä ja viiniä muutenkin, mutta se on eri asia kun häissä tarjoillaan...ei jää kyllä yhteen lasiin. Haloo? Seurakunnilla on yleensä samat ohjeistukset, mutta jokainen niitä sitten omalla tavallaan tulkitsee. En todellakaan ole kateellinen. Joku kysyi, että missä rokki oli..siinä alkupuolellahan näytettiin kun sulhanen veti kitarasooloa."

Ja missään muussa musiikissa ei ole sooloa?
Taidat olla luolassa kasvanut?
Ja eiköhän seurakunta olisi kieltänyt häät leirikeskuksessa jos väittämäsi pitäisi paikkansa.
Taidat vaan itse olla kateellinen kun katsot toisten onnea ypöyksin tyhjässä yksiössä vailla ystäviä tai rakkaita.
Olet varmaan yksi niitä talopoliiseja jota kaikki vihaa?
"Lapset! Siinä nurmikolla ei saa istua!!" Perus elämäänsä kyllästynyt yksinäinen tapaus olet.

sunnuntaina 06.02.2011

Tykkäsin pariskunnan käytöksestä toisiaan kohtaan. Ei tosiaan ollut mitään turhaa tappelua ja silloinkin, kun morsian löysi karkit niin suhtautui kypsästi vaikka harmitti. Eikä sulhanen ottanut nokkiinsa vaan ymmärtäväisesti pyrki ratkaisemaan asiaa.

Ainoa vaan miten tätä jaksoa markkinoitiin rokkari ja malli saavat toisensa. Heh heh. No joo, morsian oli ihan nätti ja kypsähkö, mukavan oloinen tyttö. Mutta ei tämä nyt varsinaiseen rokkarin muottiin istunut tämä ukko, en ihan vakuuttunut musiikillisesta lahjasta.

Kiva jakso!

sunnuntaina 06.02.2011

ihana pari :) .
yhdyn muihin että morsian oli oranssi väritykseltään, luonnollisempi väri parempi

sunnuntaina 06.02.2011

No pari oli ollut häiden aikaan yhdessä 1,5vuotta, silloinhan kaikki on uutta ja ihanaa. Mitäpä jos pari olisi mennyt 5-vuotta yhdessä olon jälkeen. Epäilen, että olisivat olleet noin paljon toisissaan kiinni. Mutta kaikkea hyvää parille, söpöiltä näytitte ja morsian etenkin kaunis ku mikä ja vielä noin vähän synnytyksestä aikaa.

sunnuntaina 06.02.2011

Onnellisia, ihania nuoria, joilla koko mahtava elämä edessä. Kateeksi käy...
Karkkijutusta olisi moni muu morsian saanut kunnon itkupotkuraivarit aikaiseksi, mutta tämä morsian pystyi olemaan rauhallinen ja kaaso oli aivan ihana tässä.
Harvoin näkee tuollaista suurta onnea hääpareilla, valitettavan usein suuret odotukset saavat aikaan pettymyksiä hääjuhlassa, mutta nämä osasivat elää täysillä.

sunnuntaina 06.02.2011

Ihanan rakastunut pari, oli ilo katsoa ohjelmaa! Sulhanen oli tosi symppis ja morsiamen pieni bridezilla-kohtaus oli täysin ymmärrettävää (ja inhimillistä) kaiken tuon stressin keskellä. Onnea perheelle!

sunnuntaina 06.02.2011

Olipa kerrankin ihana pari! Täydellinen jakso, oli pakko katsoa toiseenkin kertaan.
Todella suloinen pieni perhe heillä. Varsinkin sulhasen positiivinen asenne ja ihastuttava rentous oli mukavaa katseltavaa ja teki vaikutuksen.
Kiva katsella välillä muutakin kuin ylistressaamista, tappelua, ketjupolttamista ja kiroilua.

Toivon tälle parille pelkkää hyvää. Heistä oikein paistoi onni ja ilmiselvä rakkaus :)

(Harmillista että joskus tässä ohjelmassa näyttää pareilta se kaikkein tärkein puuttuvan, rakkaus...)

sunnuntaina 06.02.2011

Erittäin hyvä että vauvalle hommaattiin häiden ajaksi hoitaja, mielestäni pikkuiset eivät välttämättä kuulukkaan hääjuhliin, ja monissa jaksoissa lasten läsnäolo lähinnä aiheuttaa ylimääräistä häiriötä/stressiä.
Aivan ihana pari! Jakso sai katsojankin onnelliseksi heidän puolestaan :)

maanantaina 07.02.2011

Voi ihanuus miten kaunis jakso!! Parasta tähän asti!! Kaunis,iloinen,onnellinen ja umpirakastunut pari<3 Kaikkea hyvää teille elkääpä välittäkö ilkeistä puheista! Ihanaa nähdä tälläisiä ihmisiä kuin te!!

maanantaina 07.02.2011

Tämä jakso sai katsojan hyvälle mielelle! Kaikkea hyvää pariskunnalle :)

www.weddinghassle.blogspot.com

maanantaina 07.02.2011

Ihanat häät! Ihana pari! Tässä oli sitä normaalia lapsiperheen arkea!! Ei yhtä ainutta v***ua tullu vaikka karkitkin meinasi olla piloilla. Onnea ja pitkää ikää!

maanantaina 07.02.2011

Aivan ihania noi kyllä on<33
Maailman ihanin jakso.
Viljami on ihan ainutlaatuinen mies:)) Itsellekkin kelpais tommonen samanlainen:D
Ihan hurjan söpö, viljamilla on aivan ihana hymy♥
Voi että kun en nyt itte vaa ois tohon menny ihastumaan, juu empä no todellakin oon<33

Niillä kellä ei näy tuo jakso areenassa ni sen takii ku mä sitä koko aja kattenen♥♥

maanantaina 07.02.2011

Onnea!!!! :') Toivottavasti itse koen kans saman joskus, heh ^ ^

keskiviikkona 09.02.2011

Tokihan jaksossa oli ällöromantiikkaa, mutta mitä sitten, paras jakso silti jos hääohjelma-asteikolla mitataan! Kun umpirakastuneet nuoret päättää mennä naimisiin ja vauvakin on just syntynyt niin kaiken pitääkin olla ja tuntua ja näyttää just noin romanttiselta! Vanhat kyyniset ja katkerat ihmiset hymisee sellaista nähdessään, mutta onneks on myös meitä romanttisia häähulluja, joiden silmät kostuu vieläkin, vaikka omasta nuoruudesta ja samaisesta älyttömästä rakkauden huumasta ja häistä on aikaa jo tovi! Onnea Viljami ja Carolina!

torstaina 10.02.2011

Mulle tuli jaksoa kattoessa välillä semmonen olo että ne oikein yritti koko ajan antaa itsestään mahdollisimman fiksun ja hyvän kuvan. Että ne vähä esitti (ainakin morsian) ja että niiden riitojenkin aikana ne oli jotenkin "kohteliaita" toisilleen, Viljami myötäili siinä pöytäjärjestysriidassa vaikka näki että sille tuli paha mieli. Aiemmissa jaksoissa ihmiset on ollu jotenkin aidompia, vaikka ne on riidellyt kovasti. Kyllähän jokainen pari välillä ottaa kunnolla yhteen, ja stressin alla normaalia helpommin. Riidat ja asioiden selvittäminen puhdistaa ilmaa, kun taas ainainen myötäileminen vain kerää pahaa oloa sisään.

Eli summa summarum, tuli välillä vähä epäaito olo tästä jaksosta, mutta kyllä ne erittäin rakastuneilta näytti, ja eihän sitä tiedä minkälaista niillä on filmaamisen ulkopuolella, niinku aina tässä kyseisessä ohjelmassa on.

torstaina 10.02.2011

Kaikkein kaunein pari! Mun meikkaajan on parasta loihtia minusta yhtä upea kuin tuo kaunotar!!!
Ihana pieni perhe, tuli tippa linssiin! :)

perjantaina 11.02.2011

Syntisen kaunis morsian tämä Carolina Satuhäät-ohjelmassa ja sulhanen oli niin onnellisen näköinen! Miten ihanaa katseltavaa! Katsoin jakson kaksi kertaa kun oli niin kaunis. Toisilleen niin sopiva pari! Varmasti kauden parhaat Satuhäät!

sunnuntaina 13.02.2011

Etenkin Viljami oli aivan ihana nuori mies, mutta ei voi kuin ihmetellä, miten häiden pikainen järjestäminen voi olla ihmisille tärkeämpää kuin pienen ihmisen hoitaminen. Pahaa teki katsoa, miten vauva itki naama punaisena ja nuori äiti vain mietti vieressä jotain koristeluja. Huoh... Ja alle kahden kuukauden ikäinen nyytti laitettiin yhtenään hoitoon, jotta vanhemmat saivat aikaa järjestää häitään. Oishan tuo nyytti mennyt vaikka kantoliinassa siinä mukana.

maanantaina 21.02.2011

Kaikenkaikkiaan äärettömän herttainen pari. Heistä näki että todella viihtyvät yhdessä. Tulin kyseisestä jaksosta niin hyvälle tuulelle, että oli pakko katsoa yleAreenasta toiseen kertaan. Kaikkea hyvää tälle parille ja pienelle Denise-vauvalle!! :)

maanantaina 21.02.2011

Toivotan todella paljon onnea parille :) Häät olivat upeat, Ja olette hyviä vanhempia, vaikka jotkut muuta väittävät. Älkää kuunnelko tollasia paska kommentteja,toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vai miten se sanonta menikään :) Onnea vielä teille:)

Rock`n`roll

maanantaina 21.02.2011

Oi voi, ihanko vauva itki hetken aikaa naama punaisena vaunuissaan? Se oli se ainut kohta missä näin vauvan itkevän, ja se kuuluu normaaliin elämään. Nimittäin että vauvat itkevät joskus sillä aikaa kun heidät on valmiiksi pakattu vaunuihin ja vanhemmat vielä laittavat kenkiä jalkaan. Ei se vauva siitä rikki mene!!! Pikku-Denise oli sillä hetkellä isänsä vastuulla, ja isä rauhoitteli häntä koko ajan puheellaan. Äitiä ei sillä hetkellä tarvittu, isällä oli ihan hyvin homma hanskassa! Mutta arvasin kyllä jo tuon nähdessäni, että tosta kohtaa nousee meteli.

maanantaina 21.02.2011

Voi voi kuinka moni jaksaa valittaa jos morsian paineen alla valittaa (ja vieläpä vähän vaan) niistä karkeista. Kuinka moni nainen oikeesti jättäis valittamatta ei yksikään :D

Tää oli kans aika läppä..

"Kylläpä on törkeää seurakunnalta antaa tiloissaan tarjoilla alkoholia ja soittaa rokkia. Ei se kirkko-ohjelmakaan kovin kristillistä ollut. Ja törkeää hääpärilta käyttää hyväksi seurakuntaa = ilmaiset tilat. Jotakin kunnioitusta sentään! Ei ole pakko mennä kirkossa naimisiin!"

ILMAISET TILAT ei ihan ilmaseks ainakaa meillä päin lähde just oli pojan ristiäiset seurakuntatalon pienessä alasalissa ja makso 160 € siin sulle on ilmasta :D Enemminki seurakunta käyttää ihmisiä hyväksee 2 tunnin toimituksella. Ja tääki lapsi hoidossa palapala kyllä niitä lapsia pystyy hoitamaan muutkin kun äiti, isä ihan yhtä pätevä siihen hommaan ja kellään ei pitäis olla valittamist. Vanhat mammat täällä uikuttaa kun omat miehet ei ole siihen kyenneet.

maanantaina 21.02.2011

onnea perheelle! minulla tuli myös kyynel silmään ja kylmät väreet positiivisessa mielessä :))

maanantaina 21.02.2011

Harvinaisen huono tuo valokuva vain pääsivulla tästä parista, aina katson että millä pyssyllä Viljami morsiantaan osoittelee :-p

Muuten ei muuta kuin että tsemppiä, antaa kateellisten länkyttää. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee - saitte mainetta ja sen sivutuotteena tulee negatiivistakin arvostelua. Tunnin ohjelmaan ei saa paljoa mahtumaan, mutta silti ihmiset luulee että tuntevat teidät nyt hyvinkin. Mutta tärkeintähän on julkisuus ja se että puhutaan, eikös! En ainakaan minä tuntenut teitä ennalta enkä olisi malliksi tai rokkariksi tiennyt. Nyt tiedän, tosin en vielä tiedä, että missä mallinkuvia on nähtävillä tai rokkia kuunneltavissa (ja minkä tyylistä rokkia). Nyt vain täysi hyöty julkisuudesta irti ja turha ruikutus sikseen!

maanantaina 21.02.2011

Todella aidosti rakastuneen oloinen pariskunta. Tätä katsoessa tuli hyvä fiilis!

maanantaina 21.02.2011

Ei kannattaisi itsestä etsimällä etsiä kommentteja, varsinkin kun tuotannostakin on varoitettu ja kaikki tietävät kommentoinnin laadun.Ja lisäksi itse on ohjelmaan hakeuduttu. Olen pahoillani tästä, mutta nyt ainakin tulee sellainen kuva että tavoitteena on vain päästä julkisuuteen (viittaan tämän päivän juttuun iltalehdessä). :D Tai sitten negatiiviset viestit on poistettu, itse en niitä juurikaan löytänyt. Eipä ketään tuntunut kiinnostavan, kun Ponia ja Aasia haukuttiin. :(

Ihan oikeasti, eikö teitä ole suitsutettu täällä tarpeeksi?!? :D En siis voi puhua kuin tämän sivun kommenttien valossa. Kaikkea hyvää kuiteskin!

maanantaina 21.02.2011

Miksi morsian on oranssi?!! :-O

maanantaina 21.02.2011

Kaunis pari ja upeat häät :)

maanantaina 21.02.2011

TÄÄ PARI ON TÄN OHJELMAN PARAS ! Molemmat järjesteli häitä innolla ja molemmat on ihanan iloisia ja aitoja ! En tajua mistä jotkut löytävätkin valitettavaa ! Ihana miten Viljami oli ilonen vauvasta <3

maanantaina 21.02.2011

minun mielestä teistä on noiden kommenttien mukaan kirjoitettu positiivisessa henges tai negat on popoistettu. Mitä sitten jos joku sanoo jotain,mitä sitte?nyt tuntuu pahalta mutta kuka näit muistaa parin kk päästä. Aina tulee uusia juttuja ja karavaani kulkee

maanantaina 21.02.2011

Satuhäiden historian paras pari! Ihana pari, kaunis morsian, hienosti järkätyt häät. Kokonaisuus oli upea, etten tajua miten kukaan voisi löytää mitään moitittavaa jaksosta. Yhdyn muihin, jäi todella hyvä fiilis jaksosta :)

maanantaina 21.02.2011

En muista nähneeni Satuhäissä koskaan näin suloista paria. Jakson olisi voinut katsoa uudestaan ja uudestaan, niin kaunis se vain oli. Morsian aivan loisti ja sulhasesta hehkui onni =)

maanantaina 21.02.2011

Oli kyllä kuvankaunis ja fiksusti käyttäytyvä pari, onneksi nauhoitin jakson! En edes keksimällä keksisi mitään huonoa sanottavaa hääjärjestelyistä tai parista. Kaunista, niin kaunista!

maanantaina 21.02.2011

Negatiiviset kommentit on poistettu ainakin tästä ketjusta. Niitä oli kyllä täällä aikaisemmin. Jos tähän ohjelmaan menee, niin pitää kestää ja olla varautunut kaikkeen shitiin mitä katsojilta tulee niskaan. Se on vaan fakta, harmillista mutta fakta.

maanantaina 21.02.2011

Tässä ketjussa ei ole kyllä ollutkaan tämän enempää negatiivisia kommentteja, olen nimittäin alusta asti tätä seurannut. Vauvelipalstalla niitä oli juuri tuosta, kun vauvaa ei näytetty ja ne kai poistettiin. Dorkat ei ollu tajunnu ohjelman olevan hääohjelma eikä meille tuli vauva-ohjelma :D

maanantaina 21.02.2011

Ihanin Satuhäät-jakso. Tippa tuli linssiin kun katsoin jaksoa, ja mietin tätä ihanaa pariskuntaa vielä päiviä ohjelman jälkeenkin. Vaikutuin siitä, kuinka kauniisti he puhuivat toisistaan. Kauniita ulkoa ja sisältä. Yllätyin, kun luin että pari oli saanut negatiivista palautetta. Varmasti ihmiset ovat kateellisia, kun jotkut ovat näin aidon rakastuneita ja onnellisia.

torstaina 24.02.2011

Ihan kivat häät näytti olevan. Mutta lehtijuttu oli turhaa vinkumista.
Jossain vauvelipalstalla on ruodittu tämän ohjelman tiimoilta paljon muutakin kuin vain häitä, mm. erään morsiamen karsinan siivoustaitoja. ;) Että silleen.

perjantaina 25.02.2011

Tämä rokkari ja malli-jakso oli omasta mielestä paras! Satuhäiden parhain ja kaunein pari. Sitä onnea oli hienoa katsella. Ei ole mikään tämän kauden jaksoista ainakaan säväyttänyt minua näin paljon!

perjantaina 25.02.2011

Onnea tälle parille! Paras pari tähän mennessä! Ja niin kaunis morsian!

torstaina 10.03.2011

Upea pari! Huippu hyvä jakso! Älkää vaan koskaan kadottako tuota sisäistä valoa, joka teistä kumpuaa ;-)

lauantaina 02.04.2011

Olen seurannut ohjelmaa monta vuotta ja nämä häät ja pari ovat suosikkieni joukossa. Aitoja, kauniita tunteita! Kaunis pari.
Täällä on kommentoitu morsiamen "valitusta" hääkarkeista. Ystävieni kesken puhuimme, kuinka morsian otti yllättävänki rauhallisesti karkkiasian. Ei ole varmasti helppoa häästressin keskellä tuollainen ikävä yllätys ja vielä se "the juttu"!! huomioko kukaan, ei yhtäkään kirosanaa!?
Onnea tälle parille, piristitte päivääni!

tiistaina 12.04.2011

Valtavan suloinen rokkaripoika...mutta erikoisin ikinä näkemäni morsian: hän on pienen suloisen lapsen äiti, mutta ei kertaakaan pitänyt kuvausten akana lasta sylissä, puhunut lapsesta, miettinyt imetystä, vaipanvaihtoa ym kaikkea ihanaa, joka kuuluu tuoreen äidin arkeen.
Isä rokkari sentään ulkoilutti lasta, piti sylissä ja etsi lapsenvahdin.
Jokaisen äidin mailman tärkein asia muuttui sivuseikaksi...mutta saihan hän rokkarinsa..ok.
Vaikka ohjelman ydin on häät, nekin yleensä muodostuu kokonaisuudesta. Lapsi on osa perhettä ja osa kokonaisuutta. Taitaa kasvaa tästä pienestä isin tyttö.

tiistaina 12.04.2011

Hurjasti onnea teille ihana, suloinen, kaunis ja hyväkäytöksinen pari. Olipa ihana katsella noin peruspositiivista menoa, ja kauniisti toisiaan kohtelevia ihmisiä. Älkää vaan pahoittako mieltänne kateellisten ihmisten ikävistä kommenteista. Kaikkea hyvää pienelle perheellenne!

tiistaina 12.04.2011

moi

keskiviikkona 13.04.2011

Nauratti oikein tuo viesti "lapsesta isin tyttö" Oletpa suudella tyhmyydellä varustettu ihminen, kun luulet että kaikki on saatu mahtumaan nauhalle. Itse veikkaan että tästä on oikein haluttu saada jakso, jossa äiti näyttää itsekeskeiseltä. Minäpä en mennyt tähän lankaan :D

Kaunis pari ja kauniit häät!

keskiviikkona 13.04.2011

En ikinä oo enne tavannu yhtä postitiivista ihmistä ku Viljami! Saisimpa itekki tommosen miehen (; Saat Carolina olla tosi onnellinen! Ja jos hääpari tätä sattuu lukemaan niin oot Carolina varmasti hyvä äiti vaikka joku aiemmin oli epäillyt sitä.. Tietenkin sattui hääkiireitä ja isä hoiti Deniseä mutta entä sitten?! Kyllähän isäkin saa hoitaa lastaan!

keskiviikkona 13.04.2011

Kyllä tässä sarjassa on nähty paljon morsiuspareja lapsineen. Mieleen painuvin oli urheileva kaunis pariskunta kolmen tyttärensä kera. Nuorimmat kaksostytöt olivat varsin pieniä ja vanhin tytär 3-4 vanha ja he kaikki olivat osana häävalmisteluja ja ikään kuin kunniapaikalla tämän kauniin pariskunna elämässä.
Kamera kuvaa sitä mitä todellisuudessa tapahtuu. Tuotanto kokoaa nauhamateriaalin ja työstää sen ohjelmaksi. Ei sellaista voi näyttää, mitä nauhoilla ei ole. Minä myös kiinnitin huomioni siihen, ettei äiti ottanut kontaktia lapseen missään kuvaus vaiheessa. Yleensä tuoreilla äideillä on valtava tarve esittää pienokaistaan, joka on hyvin ymmärrettävää, eritoteen kun ohjelman kuvaukset paljon pohjautuivat myös raskausaikaan.
Toivon, että jos he lukevat näitä palautteita hän huomaa asian itsekkin ja korjaa arjessa tilanteen. En usko, että kukaan ohjelmassa mukana oleva pahottaa varsinaisesti näistä palautteista mieltä. Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Julkis hakuisuudessa on aina omat varjopuolensa ja sen tuotanto on uskoakseni kaikille selventänyt.


Muualla Yle.fi:ssä