You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Satuhäät: Rokkari ja malli sanovat tahdon

Juttuarkisto

Satuhäät: Rokkari ja malli sanovat tahdon

Julkaistu sunnuntaina 30.01.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 16.7.2012 klo 21. Uusintatiedot ohjelmaoppaassa. Jakso katsottavana YLE Areenassa viikon ajan ensiesityksestä koko maailmassa. Ensiesitys 3.2.2011.

Carolina Mainaala, 23, ja Viljami Tiainen, 25, vihitään Sääksmäen kirkossa Valkeakoskella. Helsingissä asuva pari on häiden aikaan seurustellut puolitoista vuotta. Vihkimisen jälkeen parin rock-henkisiä häitä juhlitaan Pappilanniemen kurssikeskuksessa, Vanajaveden rannalla.

Carolina ja Viljami elävät häiden edellä suurten muutosten aikaa. Pari on muuttanut noin vuosi sitten Helsinkiin, Viljami Tampereelta ja Carolina Raumalta. Viljami on jättänyt tietojenkäsittelyopinnot Tampereella telakalle ja työskentelee muun muassa muusikkona ja kitaransoiton opettajana. Nykyään Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Carolina tekee keikkaluontoisesti pr- ja mallintöitä.

Muutto, uudet opiskelu- ja työkuviot sekä tulevat häät ovat myllertäneet nuoren parin elämää jo kosolti. Mutta vielä suurempia muutoksia on luvassa, sillä pariskunta odottaa esikoistaan, jonka laskettu aika on vain kaksi kuukautta ennen hääjuhlapäivää.

”Sillon kun me jo odotettiin Deniseä, tuli aika monelta sitä kommenttia et aiotteko oikeasti pitää ne häät, että ettehän te millään pysty, kun se on tosi rankkaa kun se vauva syntyy. Oltiin ihan et kyllä se siitä, ja positiivisuutemme tuli siinäkin esille et kyllä me selvitään siitä”, kertoo Carolina.

Carolinan ja Viljamin rakkaustarina sai alkunsa puolitoista vuotta sitten helsinkiläisessä ravintolassa, jonne Carolina oli lähtenyt ystävättäriensä kanssa juhlimaan. Liekö kohtalolla osuutta asiaan, sillä samassa ravintolassa esiintyi rockyhtye, jonka kitaran varressa oli Viljami.

Sinkkuna viihtynyt Carolina ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota lavalle esiintyneisiin rokkikukkoihin, sen sijaan Viljami – ainakin muiden yhtyeen jäsenten mielestä – oli huomioinut näyttävän kaunottaren yleisön joukosta.

Carolina oli jo poistumassa ravintolasta, kun Viljami iski väliin pyytämällä Carolinaa tanssimaan. Tanssiin kutsu ei koskaan johtanut tanssilattialle, sen sijaan Carolina seurueineen liittyi Viljamin ja muiden yhtyeen jäsenten pöytäseuraan.

”Viljami selkeesti katto mua siinä, mutta en mäkään niinku siin vaiheessa ajatellu välttämättä mitään iskemistä, ajattelin et ehkä ne haluu niinku... rokkarit haluu hyvää seuraa”, muistelee Carolina. Ilta jatkui ja baarit vaihtuivat, kunnes koko seurue päätyi jatkoille yhteiseen hotellihuoneeseen. Juhlinta jatkui aamun tunneille asti, jolloin Carolina lähti Helsingissä asuvien vanhempiensa luokse. Mutta jokin sai Carolinan palaamaan takaisin hotellille…

Pari vietti pitkän romanttisen aamun tutustuen toisiinsa, kunnes keikkabussi kutsui ja Viljamin piti lähteä takaisin Tampereelle. Tampereen ja Rauman 140 kilometrin välimatka ei toisiinsa hullaantunutta paria haitannut ja kymmenien tekstiviestien jälkeen treffit sovittiin heti seuraavalle viikonlopulle Tampereelle. Mistä tahansa treffeistä ei ollutkaan kyse, sillä parin seurustelu sai silloin alkunsa.

Jaksossa esitetty musiikki: 1. Poison: Rockstar 2.Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus 3. Happoradio: Kaupunki täynnä ihmisiä 4. Viljami Tiainen: Avaa 5. Popeda: Kaasua komisario Pepponen 6. Jeff Buckley: Hallelujah 7. The Shirelles: Will you still love me tomorrow 8. Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen 9. Guns N' Roses: You're Crazy 10. Van Halen: You Really Got Me 11. Billy Idol: Summer running 12. Häämarssi: A Whole New World 13. Enya: Watermark 14. Robbie Williamsin: Angels 15. Häävalssi: Morsiuspari

 

YLE Kuvapalvelu

Satuhäissä sattuu ja tapahtuu + muita hääjuttuja YLE Olotilassa.

 

 

 

 

Asiasanat:

Kommentit

torstaina 14.04.2011

Aivan todelliset satuhäät olivat. Rakkautta tälle parille! Nautin koko jakson ajan. Niin kaunista katsoa sitä onnea joka heistä huokusi!

torstaina 14.04.2011

Täydellinen perhe, kaikkea onnea heille! Upea pari, luodut toisilleen. Paljon rakkautta heidän elämäänsä!

torstaina 14.04.2011

Kaunein ja fiksuin pari, jota olen Satuhäät-jaksoissa nähnyt. Katsoin uusinnan tippa linssissä.

maanantaina 18.04.2011

Ihmettelen kanssa sitä kun sanotaan että ei kannata uskoa kaikkea mitä näytetään,siis haloo...miksei kannata!?Siinähän kuvataan heidän elämää ja arkea häävalmisteluineen riitoineen kaikkineen,sehän on totisinta totta mitä sieltä töllöstä tulee ja on kuvattu!Turha niitä on puolustella.

torstaina 12.05.2011

"Mulle tuli jaksoa kattoessa välillä semmonen olo että ne oikein yritti koko ajan antaa itsestään mahdollisimman fiksun ja hyvän kuvan. Että ne vähä esitti (ainakin morsian) ja että niiden riitojenkin aikana ne oli jotenkin "kohteliaita" toisilleen, Viljami myötäili siinä pöytäjärjestysriidassa vaikka näki että sille tuli paha mieli. Aiemmissa jaksoissa ihmiset on ollu jotenkin aidompia, vaikka ne on riidellyt kovasti. Kyllähän jokainen pari välillä ottaa kunnolla yhteen, ja stressin alla normaalia helpommin. Riidat ja asioiden selvittäminen puhdistaa ilmaa, kun taas ainainen myötäileminen vain kerää pahaa oloa sisään.
Eli summa summarum, tuli välillä vähä epäaito olo tästä jaksosta, mutta kyllä ne erittäin rakastuneilta näytti, ja eihän sitä tiedä minkälaista niillä on filmaamisen ulkopuolella, niinku aina tässä kyseisessä ohjelmassa on "

Mä mietin samaa ehkä haluavat vähän näkyvyyttä, jotta voisivat esim. edetä urallaan mallina ja muusikkona..kuka ties..Poikkesi paljon edellisistä jaksoista. Mut rohkeita, fiksuja nuoria. Kaikkea hyvää heille!


Muualla Yle.fi:ssä