Juttuarkisto

He ovat Kakkosen uudet kanavakonsultit

Julkaistu keskiviikkona 30.05.2012

YLE Kuvapalvelu

Alla esittelyssä Kakkosen uudet kanavakonsultit, joiden ensimmäinen työtehtävä oli suunnitella ohjelmisto Supersunnuntaille 26. elokuuta.

Tuoreet kakkoslaiset rakensivat kolme mahdollista ohjelmakaavioita, joista teidän katsojien parhaaksi valitsema toteutetaan. Suosikkiaan voi äänestää täällä.

YLE KuvapalveluLaura, 25, Turku

Tuleva kulttuurituottaja ja valmis filosofian maisteri puhuu useita pohjoismaisia kieliä ja on asunut muun muassa Islannissa. Matkailu on lähellä sydäntä, samoin kaikenlainen kulttuuri. Uskaltaa tarttua haasteisiin, muodostaa omia mielipiteitä ja tarvittaessa myös kertoa ne ääneen.

- Toivon, että saamme tarttua isoihin haasteisiin ja tutustua uusiin ihmisiin, Laura mainitsee.

YLE KuvapalveluAapo, 25, Helsinki

Tuleva luokanopettaja, joka kertoo olevansa avarakatseinen, reipas ja matalaääninen humanisti. Tällä hetkellä erityisluokanopettajana. Aapo on työskennellyt myös vapaaehtoisena orpokodissa Kambodzassa. Haaveilee tv- ja radiotyöstä sekä pohjoismaisen yhteistyön lisääntymisestä. Harrastaa nyrkkeilyä ja lacrossea.

- Tämä kanavakonsultin työ on minulle täysin uusi aluevaltaus, odotan kaikkea uutta ja inspiroivaa, Aapo kaavailee.

YLE KuvapalveluMaria, 22, Helsinki

Puheviestinnän opiskelija ja maailmaa nähnyt maratoonari sekä koripallovalmentaja. Maria on työskennellyt myös Zimbabwessa aids-orpojen parissa. Sosiaalinen ryhmäpeluri, joka on monessa mukana. Maria ei pelkää tarttua uusiin haasteisiin.

- Odotan tältä vuodelta uusia kontakteja ja elämyksiä, Maria sanoo.
 

YLE KuvapalveluAleksi, 21, Jyväskylä

Intohimoinen musiikkimies, joka on soittanut ja laulanut bändeissä ympäri Suomea lähes lapsesta asti. Sosiaalinen ja ihmisrakas nuorukainen, jolta sujuu varsinkin myyntityö. Puhuu englantia melkein toisena äidinkielenään ja opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Music ja media management -linjalla.

- Odotan tältä tulevalta vuodelta eniten sitä, että pääsen katsomaan läheltä Yleä ja saan kallisarvoista työkokemusta, Aleksi eli tuttavien kesken Allu toivoo.

YLE KuvapalveluTiina, 28, Siikajoki

Digitaalisen markkinoinnin ammattilainen ja kauppatieteen maisteri on omien sanojensa mukaan myös erittäin kätevä emäntä. Tämän voi käydä toteamassa Tiinan omasta blogista, joka on täynnä käsillä tekemistä ja remontointia. Huumorintajuinen kahden lapsen äiti pitää yllä kasvinviljelymaatilaa miehensä kanssa.

- Odotan tältä vuodelta uusia kokemuksia. Haluan myös haastaa itseäni, Tiina suunnittelee
 

 YLE KuvapalveluEljas, 19, Espoo

Tämän kevään ylioppilas, jonka tulevaisuuden suunnitelmissa siintelee Teknillisen korkeakoulun informaatioverkostojen opinnot. Harrastaa tennistä sekä seuraa muotia ja miesten tyyliblogeja. Lukiossa oppilaskuntalainen järjesti juhlia ja opiskeli ahkerasti. Joukon kuopus on hyvin innostunut sosiaalisesta mediasta.

- Kaipaan uusi kontakteja ja visioita television tekemisestä, Eljas kertoo.
 

 YLE KuvapalveluUlla, 25, Helsinki

Mediatekniikan insinööri, jolle sosiaalinen media on tuttuakin tutumpaa. Ulla on opiskellut myös journalismia ja sisällöntuotantoa. Ryhmäpelaaja ja innokas ideoija, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

- Toivon oikeasti pääseväni kehittämään Kakkosta, Ulla sanoo. 

 YLE KuvapalveluNiilo, 26, Helsinki

Valokuvausta ja ulkona liikkumista harrastava kansainvälisen liiketalouden opiskelija, jolle sosiaalinen media on hyvin tuttu juttu – myös työn puolesta. Niilo on opiskellut Kaliforniassa ja työskennellyt mm. lentokentällä. Lisäksi hän on intohimoinen median kuluttaja.

- Haluan päästä katsomaan läheltä, miten täällä Ylessä ja Kakkosella hommat toimivat. Odotan myös, että pääsemme ihan oikeasti kehittämään asioita, Niilo toivoo. 

 

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.