You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Supersunnuntaina esitetään Kuningasidea

Juttuarkisto

Supersunnuntaina esitetään Kuningasidea

Julkaistu perjantaina 01.06.2012

Uutta: Kanavakonsulttien blogi

Katso kanavakonsulttien haastattelut Ylen YouTube-kanavalta

Kakkosen Kanavakonsulteille jäi toukokuisesta kaaviosuunnittelupäivästä jäi hyvät muistot. Ulkona paistoi toukokuinen aurinko niin kirkkaasti kuin mahdollista, mutta sisällä pähkäiltiin kolmessa ryhmässä sunnuntain 26.8. ohjelmakaaviota.

Ohjelmakaaviosuunnittelu osoittautui Kanavakonsulttien mielestä melkoisen haastavaksi palapeliksi.

- Huomioonotettava asioita on yhtä aikaa paljon. Pitää pohtia ohjelmien pituuksia, ikärajoja, tyylilajeja, ajankohtaisuutta ja monia muitakin asioita. Haastavaa, mutta todella mielenkiintoista, Kanavakonsultit luonnehtivat.

Nyt Kakkosen katsojat ovat puhuneet. Tasaisessa äänestyksessä 36% äänistä saanut kaavio Kuningasidea nähdään Kakkosella Supersunnuntaina 26.8.

 

Huom. Esitettävästä kaaviosta vaihtuu kaksi ohjelmaa: Nim ja salainen saari -elokuvan tilalla esitetään ikärajasyystä Muumipeikko ja pyrstötähti ja Facebook-dokumentin sijasta henkilökuva Steve Jobsista.

 

Kaaviot ovat alla rinnakkain. Jokainen vaihtoehto poikkeaa melko lailla vakiosunnuntain ohjelmistosta, ja tarjolla on mm. useita mahdollisuuksia päästä näkemään myöhemmin syksyllä alkavia sarjoja etukäteen.

Lue lisää aiheesta:

Kanavakonsulttien esittelyt
Ohjelmakaaviot tekijöiden omin sanoin
Ensimmäiset työpäivät Ylessä
Esittelyjä kaavioiden ohjelmista

Naurua ja elämyksiä
ympäri maailman
The Sound of Comedy Kuningasidea

 YLE Kuvapalvelu
YLE Kuvapalvelu
YLE Kuvapalvelu
YLE Kuvapalvelu

Jaa Facebookissa

Kommentit

perjantaina 01.06.2012

Eastbound and down on ainakin vanhalla luokituksella K-15. Onko fiksua kerätä itkuraivareita ja pilkkaa, jos se laitetaan klo 1800 eetteriin?

perjantaina 01.06.2012

Yksi ainoa hyvä ohjelma joka noista kiinnostaa: Muumilaakson tarinoita.

lauantaina 02.06.2012

Julmahuvi takasin! Yesss

lauantaina 02.06.2012

Supersunnuntai? Mitä superia noissa ohjelmakaavioissa on? Odotukset oli sit ehkä vähän korkeammalla...

lauantaina 02.06.2012

The Wire eli Langalla on yksi niistä sarjoista, johon on ollut ikuisuuden verran tarkoituksena lähteä tutustumaan. Se ainakin osui positiivisessa mielessä silmään. Lähteekö Yle näyttämään sitä syksystä alkaen?

lauantaina 02.06.2012

Jerico 2000!!

(1999) Pääosin Studio Julmahuvin jutuista koostettu ajankohtaismakasiini-parodia, joka osallistui Montreaux:n kultaisen ruusun festivaaleille Joyboysin tavoin. Tuttujen dokumenttien, kuten Viimeisten vaeltajien ja Paradise Cocktailin lisäksi ohjelmassa nähtiin muun muassa luostareista munkkeja vapauttavia aktivisteja.

maanantaina 04.06.2012

Porno, huumekauppa, vankila, byrokratia, järjestelmä, en oikeasti jaksa katsella tällaista kamaa. Korkeintaan poliisisarjoissa. Tietysti älyllisesti haastavia ohjelmia pitää olla, eikä viihdekään saa olla kovin tyhmästi tehtyä.

En näe noissa ohjelmissa mitään supersunnuntaihin viittaavaa. Elokuvia olisi pitänyt olla rutkasti, klassikkoja myös, muttei aina niitä samoja vaan pitää ottaa selvää jos ei itse tiedä mitä on olemassa. Uskon ettei kaksikymppinen ole ikänään nähnyt esim. muita amerikkalaisia klassikoita kuin Ihmeellinen on elämä ja Rio Bravo, jos niitäkään. Osa yleisöstä olisi kiinnostunut sellaisestakin.

Suomessa vaeltaminen viihteellisesti olisi myös joskus kova juttu, enkä tarkoita vanhoja kämäsiä 60-luvun leffoja missä "ollaan tiedostavia ja aikuisia", ryypätään, kiroillaan ja harrastetaan seksiä, vaan tätä päivää ohjelmissa joita koko perhe voi katsoa. Positiivisia ohjelmia.

keskiviikkona 06.06.2012

Eipä kiinnosta mikään esitetyistä vaihtoehdoista. Tosi surkeat ovat kaikki ehdotuksenne. Olisi mukava nähdä elokuvia ja ohjelmaa esim. Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Espanjasta, Venäjältä, Kiinasta, Japanista tai mistä muualta tahansa kuin ehdottamaanne soopaa. Kosiskelette nuoria aikuisia TV2:n katsojiksi. Nuoret katsovat ohjelmat netistä ja niin muuten vanhatkin, joilla on tietokone. Onneksi voi myös olla katsomatta ja lukea hyviä kirjoja. Harmi vain, että lupamaksut on pakko maksaa.

torstaina 07.06.2012

Eastbound & Down -huomio oli aiheellinen. Valittuun kaavioon on kuitenkin tarkoitus tehdä vielä hienosäätöä ennen esitystä.

The Wire on tulossa, mutta esitysajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Miika / TV2

torstaina 07.06.2012

TV jäisi kiinni, jos tarjolla olivat vain nämä ohjelmat. Liikaa väkivaltaa, ohjelmat valittu n. 20 vuotiaille. Enemmän komediaa, italialaisia sarjoja, muutakin kuin epookkia.

torstaina 07.06.2012

Missä on urheilu?! Minulle supersunnuntai olisi 24 h/vrk urheilua. Näissä kaavioissa sitä ei ole ollenkaan. :(

perjantaina 08.06.2012

Yksi sana: pettymys. Ekalla vilkaisulla tuolta ei napannut yksikään ohjelma. Sääli, koska odotukset olivat korkealla.
Minusta nuo kolme ehdotusta olisivat saaneet olla keskenään erilaisempia. Nyt niissä oli aika paljon samaa.
Hain itsekin tuota kanavakonsultin paikkaa. Katsottuani valittujen haastattelut ajattelin hävinneeni reilusti. Kaavioiden perusteella en ole kuitenkaan niin varma.

perjantaina 08.06.2012

Aika moni noista vaikuttaisi tulleen, olevan uusinta tai esitettävän ennen tätä "supersunnuntaita". Ei ongelma ole kaavioissa vaan siinä mitä sisään ostetaan. Uudistuva tv2 tarkoittaa ilmeisesti sitä, että YLE 1 ohjelmia ajetaan jatkossa enemmän kakkoseltakin...

lauantaina 09.06.2012

Louis Therouxin dokumentit ovat loistavia! Sen takia kakkosvaihtoehto.

lauantaina 09.06.2012

Mikään näistä ei saa katsomaan "Tätä" kanvaa kun vaihtoehtoina olevat ovat KAIKKI parempia!

lauantaina 09.06.2012

Therouxit ovat loistavia, kyllä, mutta nehän ovat Teeman ohjelmistoa! Samoin kuin Ääliö ulkomailla.

lauantaina 09.06.2012

hoh-hoijaa, millaiseksi on tv2 muuttunut. Eivätkä nuo kaaviot näytä parantavan asiaa.
Entinen tv2 takaisin, eivät nuoretkaan innostu tämänkaltaisesta sotkusta, eivätkä tarvitse tätä kanavaa.

Entinen vanha katsoja.

lauantaina 09.06.2012

Mikään ei noista kiinnostanut. Odotin paljon enemmän.

lauantaina 09.06.2012

Minkään ryhmän ohjelmistotarjonnassa ei ollut yhtään minua kiinnostavaa ohjelmaa! ...Jälleen kerran sain tyytyä vain näiden nyt tarjolla olevien ohjelmien osalta "maksajan roolin"! ...Missä ovat "aikuiset ihmiset" ja heidän valintansa? Onko TV 2 alkanut harrastamaan ikä-syrjintää "kanavakonssulttien", kuin myös ohjelmisto valinnan, tarjonnan puolella? ...Missä oat "aikuiset ihmiset" ja heidän ohjelmistovalintansa?

lauantaina 09.06.2012

Suurin odotuksin tulin äänestämään. Huokaillen poistun samantien. Vaihtoehdot ovat niin EI-parasta, jota kakkoselta on tullut. Valitettavasti.

sunnuntaina 10.06.2012

Brittisarja Ideal olisi loistava lisä vakio-ohjelmistoon. Samoin pitkään on puuttunut tarjonnasta klassikko-scifi-sarjat, kuten Babylon 5 tai Star Trek.

sunnuntaina 10.06.2012

Eipä kiinnostanut mikään kolmesta. Jos näistä mikä vaan on , niin Muumilaakso on varmaan kakkosen ainoa katsottava ohjelma. Kyllä tallainen vähän vanhempi kaipaa ihan toisenlaista ohjelmaa. Toivottavasti kakkonen ei muutu jatkossa ohjelmaltaan näiden esitettyjen kaltaiseksi.

sunnuntaina 10.06.2012

Voi ei! Luulin todella, että on kyse supersunnuntaista. Eihän noilla ohjelmilla voi edes avata TV 2:sta. Nuorille laadittua ohjelmaa, heille, jotka eivät edes katso TV:tä. Harmi.

sunnuntaina 10.06.2012

Ei kiinnosta mikään näistä kolmesta. Hachiko-tarina uskollisuudesta ja arvoituksia arkussa
arkussa voisin katsoa. Hyviä elokuvia molemmat Hachiko erityisesti.

tiistaina 12.06.2012

näkemiin tv2...

keskiviikkona 13.06.2012

Ettekö keksineet parempaa ohjelmaa?
Ainut ohjelma mitä olisin katsonut oli Adelen konsertti, mutta koska se tulee taas yöllä jää sekin katsomatta.

onneksi on muita kanavia.

keskiviikkona 13.06.2012

Ja millähän ansioilla nämä "konsultit" ovat nämä ohjelmat valinneet, ei mitään keski-ikäisille tai siitä ylöspäin ja vielä mokomasta paskasta pitää maksaa veroa...

keskiviikkona 13.06.2012

Joo'o, no eipä tartte pysähtyä kakkosen kohdalle tuonakaan päivänä kun etsii katsottavaa.Oi niitä aikoja kun kanavalta tuli kaikkein parhaimmat ohjelmat.

keskiviikkona 13.06.2012

Tässä ihan suit sait tehty lista ohjelmista jotka minut saisi katsomaan kakkosta. Poimin kakkosen sivun vasemmassa reunassa olevasta listasta. YLE Live(jotkut jaksot), Wallace ja Gromit, Uusi päivä, Tehdas, Tartu mikkiin, Ajankohtainen kakkonen, Amerikan frendi,.Apinaliiga, Blogistania, Erätulilla, Häräntappoase, Harvoin tarjolla, Hullu juttu, Isot ja pienet, Järviemme helmet, Karjalan kunnailla, Kesärenki, Maalaiskomedia, Metsolat, Onnenkantamoinen, Parasta aikaa, Pieni talo preerialla, Pirunpelto, Rakas naapuri, Reinikainen, Sissipuutarhurit, Sydänääniä, Tankki täyteen, Tartu mikkiin

torstaina 14.06.2012

Annetaanhan kanavakonsulttien tehdä työnsä rauhassa. He tuskin ovat päässeet aivan vapaasti valitsemaan kaikenmaailamn ohjelmatarjonnasta. Hyviä ohjelmavalintoja on mielestäni kaikissa ohjelmakaavioissa. Sellaista tv-kanavaa en ole vielä löytänyt, jota koko illan jaksaisi katsoa. Siksi kai meillä on vaihtoehtoja. Onneksi. Hachiko-Tarina uskollisuudesta on yksi koskettavimmista elokuvista, joka sopii kaikenikäisille.
Kakkonen on tehnyt juuri oikean ratkaisun valitessaan kanavakonsultit nuorista aikuisista. Hyvä tästä tulee!!!!

torstaina 14.06.2012

Eikö Ylellä ole normaalisti töissä yhtään alle kolmekymppisiä, kun heitä pitää tällä tavalla rekrytä ilmaistyöhön?

torstaina 14.06.2012

Tahtoisin nähdä Kakkoselta Ikaalisten harmonikkakilpailut ja päätöskonsertin Valkoinen ruusu. Näyttäkää vanhoja kotimaisia myös viikonloppuina että työssäkäyvä suuri ikäluokkakin näkisi ne filmit, joita vanhempien kanssa on katseltu. Ottakaa ohjelmaan joku käsityökoulu, telkkarissahan on mainio mahdollisuus näyttää "kädestä pitäen". Maalaus- ynnä muut harrastekurssit kiinnostaisivat. Toivoisin yleensäkin puhdashenkisiä elokuvia ja sarjoja, roskaa näkee aivan riittävästi kaupallisilta kanavilta. Miten olisi lukupiiri? Miksi luullaan, että nuoria kiinnostavat vain ohjelmat, joissa huudetaan ja melskataan ja soitetaan ns. nuorten musiikkia? Kieliohjelmia katselisi mielellään kesälläkin.

torstaina 14.06.2012

L Therouxin dokumenttien takia paras vaihtoehto.

torstaina 14.06.2012

Oikeesti, kun kyse on sunnuntaista, jolloin porukka tykkää ottaa iisisti, lojua sohvalla, miksei ihania leffoja, joka makuun; yksi lasten/koko perheen, yksi nyyhky, yksi toiminta, yksi kauhu jne - ja täytteeksi puolen tunnin tehopätkiä, sarjoja, musiikkia, yksi hyvä dokkari. Olisipa hienoa, jos tietäisi 2:sen olevan takuuvarma "leffakanava" !

perjantaina 15.06.2012

Ohjelmakaavio kuvastaa hyvin TV2:n nykyistä linjaa.

En näe kaaviossa yhtäkään uutta tai erikoista ohjelmaa. Konsulteille on selvästikin lyöty kouraan tietyt ohjelmat tyyliin "Valitkaa näistä, valitettavasti muuta ei ole".

Positiivista: kaaviossa ei ole yhtäkään "ristiin rastiin Norjaa" -ohjelmaa. Ovatkohan ne loppuneet kesken, vai mistä tämä mukava yllätys?

Vanhaa ja tuttua TV2:ta on tämä: "Huom. Esitettävästä kaaviosta vaihtuu kaksi ohjelmaa". Yllättikö ketään, että kyseisiä vaihdettavia ohjelmia ei sitten nähdä ollenkaan? Mitä järkeä on äänestyttää paras kaavio, jos siitä vielä VAIHDETAAN ohjelmia?

lauantaina 16.06.2012

Minulle 26 elokuuta on supersunnuntai kun ei katso TV2:sta.

tiistaina 19.06.2012

Valittavia ohjelmia oli itse asiassa melkoinen määrä, tarkemmin sanoen 240 nimikettä. Mukana mm. elokuvia, ulkomaisia ja kotimaisia sarjoja, komedioita, asiaohjelmia, dokumentteja, tiedeohjelmia, lifestylea, historiaa, luonto-ohjelmia ja musiikkiohjelmia.

Alun perin voittaneessa Kuningasidea-kaaviossa ollut aamuelokuva Nim ja salainen saari päätettiin vaihtaa yhteistuumin kanavakonsulttien kanssa, koska se on sallittu vain yli 7-vuotiaille ja heti elokuvan jälkeen alkaa pienille lapsille suunnattu ohjelmisto. Siksi katsottii paremmaksi kaikenikäisille sopiva muumielokuva. Sekä se että Nim on esitetty aiemminkin.

Iltapäivän uusintadokumentiksi oli alunperin valittu Facebook, Zuckerbergin maailmanvalloitus (esitetty TV1:ssä 11.6.), mutta myös tämän kohdalla kanavakonsultit tekivät ohjelmistosuunnittelun arkea olevan journalistisen uudelleenarvion ja kokivat, että tämä ajankohtaisdokumentti sisältää niin tekoaikaansa liittyvää tietoa mm. pörssiin listautumisesta, että se on jo vanhentunutta elokuun lopussa. He valitsivat tilalle genreltään ja aiheeltaan mahdollisimman lähellä olevan dokumentin Steve Jobs ja Applen ihme.

Mitään ei siis jää näkemättä vaihdosten jälkeenkään.

Miika / TV2

perjantaina 03.08.2012

LÄSSYNLÄSSYN

torstaina 09.08.2012

Miksi nuo kaikki ohjelmat ovat uusintoja?
Mikä supersunnuntai se on, että näytetään pelkkiä uusintoja.

Mitään ei siis jää näkemättä vaikka en koko supersunnuntaita katsoisikaan, sitähän sinä Miika tarkoitit.

perjantaina 10.08.2012

Hieman pettynyt, ettei juhannusjunan täyspitkä 18h uusinta ole vaihtoehdoissa :(

maanantaina 13.08.2012

Eivät suinkaan pelkkiä uusintoja, vaan mm. Kimmo ja Teinipomo ovat ihan uusia sarjoja, joista nähdään Supersunnuntain ansiosta debyyttijaksot aikaisemmin kuin ne muuten olisi esitetty.

Miika / TV2

tiistaina 14.08.2012

Todella hölmöä esittää niinkin hyvän sarja kuin The Wire avausjakso tässä vaiheessa, jos sarja jatkuukin esim tammikuussa. Mikäli jatko viivästyy usealla kuukaudella, onkin avausjakso syytä esittää tuolloin uusintana. Vai onko tarkoitus, että katsojat unohtavat sarjan tilanteen, kuten esim. The Border -sarjan kohdalla?

torstaina 23.08.2012

Eli siis The Wire -sarjasta nähdään avausjakso ja loput sitten jos muistetaan esittää. MTV3 "osasi" piilottaa tämän mainion sarjan (Maikkarilla Langalla-nimellä) esittämällä sitä puolen yön jälkeen. Älkää Ylessä tehkö samaa mokaa lähettämällä tiisereitä tai muita lähetyskokeiluja, jotka rikkovat sarjan rytmin.


Muualla Yle.fi:ssä