Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Sanni ja Otto tekevät tarkastusmittauksen. Tulos on selvä. Otto on kasvanut.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pian netissä
Minä todella, todella, todella keskityn. Itsepäisen Sallan isoveli Samu joutuu käyttämään mielikuvitustaan apuna yrittäessään kääntää pikkusiskonsa päätä.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pian netissä
Tietokonetesti. Jykä tutustuttaa kerholaiset tietokoneen käytön sääntöihin. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pian netissä
Maailman ympäri 80 minuutissa. Leo on piilottanut jokaiseen aikakoneella matkustettuun kohteeseen laatikon. Paljastuu, että laatikot ovat ongelmajätettä ja luonto on vaarassa tuhoutua. Animaatiosarja.
Pikkuoravat rokkaavat, tytöt tanssivat ja opettaja laulaa oopperaa. Kameran molemmilla puolilla Koiviston koulun 4.B -luokka. www.yle.fi/videox.
Pian netissä
Hupaisan opettavainen animaatiokurkistus vikkeläjalkaisten ja kepeäsiipisten pikkuötököiden sielunelämään, josta paljastuu usein jotain perin inhimillistä. Tuotanto: Futuricon, Ranska, 2006.
Saamenkieliset tv-uutiset. Stereo. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
Uutisia Uudeltamaalta.
Uutisia Kaakkois-Suomesta
Uutisia Lounais-Suomesta.
Uutisia Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä.
Uutisia Keski-Suomesta.
Uutisia Itä-Suomesta
Uutisia Pohjanmaalta.
Uutisia Pohjois-Suomesta.
Perhe on pahin. Joanie haluaa tavata Chachin perheen, mutta poika väistelee esittelyä. Häpeääkö hän tyttöystäväänsä vai perhettään? Fonzie päättää pistää asiat taas raiteilleen, vaikka nokka menisi.
Preerikko. Tuotanto: BBC.
Niklas Ekstedtin ruokaohjelma. Osa 6/12. Ylellinen syyspäivällinen, jolla tarjoillaan vasikanpaistia ja jännittäviä purtavia juoman kanssa. Ruotsin televisio, 2007.
Entä jos puutarhaan halutaan laittaa siirtonurmi? Millaisia pohjatöitä pitää tehdä ja kuinka alusta lannoitetaan?
Pian netissä
Matkapassin suosikkisarjan uusinnat jatkuvat. Argentiinan-kiertueellaan Justine Shapiro katsastaa mahtavat Iguassu-putoukset ja tanssii tulista tangoa. Matkan päätepisteessä vihreä ruoho kohtaa jäätikön reunan.
Osa 6. Aitan siirto Petäjäveden kirkon lähelle, kulttuuriympäristöön jatkuu. Hirsitaloa siirrettäessä kannattaa pohtia mikä on rakennuksen oikea paikka.
(Suomi 1940, 92') Kertomus ikääntyneestä yövartijasta ja hänen kauniista tyttärestään, johon tehtaanjohtajan poika rakastuu. O: Yrjö Norta. N: Regina Linnanheimo, Aku Korhonen, Unto Salminen. Mv.
Puoskarien toiminta kuriin, mutta millä ehdoilla? Lyhennetty työaika kelpaa lamalääkkeeksi muualla, mutta ei Suomessa. Suomalainen peliteollisuus lyö leikillä rahoiksi. Haastattelussa Clintonin ja Obaman taustavoima.
Pian netissä
Isä Mitro tapaa ensirakkautensa Karoliinan. Karoliina oli isä Mitron salaisen ihailun kohde jo koulun alaluokilta alkaen mutta ei haikailua koskaan tajunnut. Nyt he tapaavat.
Tänään Maria Arborgh laittaa kuntoon pihaa, johon tulee sekä nuorille että vanhemmille omat oleskelutilat. Sanna kertoo myrkkykasvien lisäksi myös puiden ja pensaiden leikkausajoista.
Hurja ratsastus. Sharon, Stevien vanha tuttu rodeoajoilta tulee tilalle ratsastuskilpailun alla, mitä hänellä on mielessään? Marcus osallistuu kisaan, mutta yhtäkkiä Ingridin turvallisuus on kilpailua tärkeämpi.
Myskihärkäsafarilla. Oppaaksi myskihärkien pariin ei ketä tahansa kelpuutetakaan. Tuotanto Norjan televisio.
Pian netissä
24/26. Kahdeksan kengän arvoitus. Metsän olion arvoitus.
Studiossa Eila. Tänään katsotaan Savisavanni, Nuottiavain, Roope-karhun taikaseikkailut sekä yksi kummitusjuttu.
Heli Riihiranta ja Marko Salokanto ovat poikkeuksellinen hääpari. Kristillisille arvoille elämänsä perustanut tamperelainen pari ei harrasta esiaviollista seksiä ja muuttaa yhteen vasta häiden jälkeen.
Pian netissä
Alueellisia uutisia.
Pian netissä
Lomaosakkeesta tulikin itku pitkästä ilosta. Turkistarhaajat sodassa sotaväkeä vastaan. Evästä työssä jaksamiseen
Beanin parturireissu muuttuu poikkitaiteelliseksi. Maalaismarkkinoilla Nallukka pyrkii lemmikkien kilpailuun, kuinkahan käy? Entä jääkö junalippunsa hukannut selityksen mestari rannalle ruikuttamaan?
Outoa oireilua. Trude Mostue on päättänyt vihdoinkin asettua pysyvästi Englantiin. Tänään hän saa potilaakseen valtavasta paiseesta kärsivän kaniininpoikasen. Maria hoitaa mäyränmyrkkyä syönyttä koiranpentua.
3/5: Taipaleenjoki."Siitä Paavosta mun piti sulle sanua." Paavo pääsee haavoittumisen jälkeen lomalle. Terenttilän aukean taistelut jatkuvat vihollisen loputtomien joukkojen sekä tykistön ja lentoaseen voimalla. (U).
Äkkipysäys ja hyppy tuntemattomaan. Mitä minusta jää jäljelle, kun laulut on laulettu, soitot soitettu ja kilpailut kilpailtu? Anne Flinkkilän vieraina Riki Sorsa, Mira Kasslin ja Vesa Tikka.
Pian netissä
Dokumentti siitä miten Venezuelan presidentti Hugo Chavez käyttää öljyä poliittisena aseena. Ohjaaja Lucinda Broadbent. Tuotanto ma.ja.de, Saksa 2008.
Tohlopin tuomioistuin pui Tapio Liinojan johdolla Paula Risikon nuuskapolitiikkaa. Ministeriä puolustaa Juha-Pekka Raeste.
Puolivälieräotteluiden ottelukooste. Selostus Antti Ennekari.