Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Sotaa joutuvat myös lapset pohtimaan. Vaikka omassa maassa ei ole sotaa, se tulee lähelle televisioruudun kautta.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pian netissä
Tiedän kaiken marsuista. Itsepäisen Sallan isoveli Samu joutuu käyttämään mielikuvitustaan apuna yrittäessään kääntää pikkusiskonsa päätä.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pian netissä
Tietokone. Jyrki näyttää, miten tietokone toimii. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen.
Ohjelmaa perheen pienimmille. yle.fi/pikkukakkonen
Pian netissä
Öiset mönkijät. Iikka ja Emilia lähtevät kelkkasafarille kohti hiekkaista Keskiaavikkoa. Lämpötilan nopea laskeminen ja hiekkamyrsky yllättää kuitenkin matkalaiset. Animaatiosarja.
Sarjan viimeisessä osassa nähdään otteita aiempien osien musiikkivideoista. Mukana mm. Saku Sammakko, Kuningaskobra ja Mörri Möykky. www.yle.fi/videox.
Pian netissä
Hupaisan opettavainen animaatiokurkistus vikkeläjalkaisten ja kepeäsiipisten pikkuötököiden sielunelämään, josta paljastuu usein jotain perin inhimillistä. Tuotanto: Futuricon, Ranska, 2006.
Saamenkieliset tv-uutiset. Stereo. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
Uutisia Uudeltamaalta.
Uutisia Kaakkois-Suomesta
Uutisia Lounais-Suomesta.
Uutisia Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Päijät-Hämeestä.
Uutisia Keski-Suomesta.
Uutisia Itä-Suomesta
Uutisia Pohjanmaalta.
Uutisia Pohjois-Suomesta.
Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen. Stereo.
Animoitu Mr Bean seikkailee jälleen. Stereo.
Kiero pelisilmä. Marion niksauttaa selkänsä eikä pääse osallistumaan tärkeään kaksinkeilausturnaukseen. Howard onnistuu hankkimaan varahenkilön, muttei osaa aavistakaan millainen peli tuolla naisella oikein on mielessä.
Hai. Tuotanto: BBC.
Osa 8/12. Pähkinöitä, rusinoita ja ihanan kuohkeaa riisiä arabialaisessa Mansaf-lammaspadassa. Lisäksi lakkamarenkeja sekä nopeaa ja ihanaa bruschettaa lämminsavulohen kera.
Mette on perustanut oman yrtti- ja vihannesviljelmän ja raparperit ovat jo miltei hänen pituisiaan. Espanjan kirveli on komea yrtti, mutta mihin sitä voisi käyttää?
Pian netissä
Matkapassin suosikkisarjan uusinnat jatkuvat. Justine Shapiro vierailee Kapkaupungissa ja Nelson Mandelan entisessä vankilassa. Hän tutustuu myös zulujen rituaaliin, hippiyhteisöön ja lajirikkaaseen eläinpuistoon.
Osa 8. Miten tervasta valmistetaan valkoista pielilautoihin sopivaa maalia. Lisäksi maalarimestari Kalevi Järvinen valmistaa petroliöljymaalia.
(Suomi 1942, 78') Matti Hällin romaaniin perustuva elokuva neljästä ylioppilaasta, jotka tapaavat vappuna 30 vuotta opintojensa päättymisen jälkeen. O: Orvo Saarikivi. N: Urho Somersalmi, Hugo Hytönen, Yrjö Tuominen.
Sikainfluenssan uhka. Fortumin jättisijoitus Venäjälle - Siperia opettaa? Halla-ahon kampanja: hurmoksesta hämmennykseen. Taantuman kasvot ovat karut.
Pian netissä
Arja Koriseva muistaa Timon kädet 25 vuoden takaa. Henkilökohtainen pianisti oli huomattava etu. Timo Kuusela soitti Arjan kanssa kaikissa koulun juhlissa.
Tänään Maria Arborgh suunnittelee keskellä kaupunkia sijaitsevalle sisäpihalle viihtyisän oleskelutilan. Entä millainen on Marian oma parveke? Ja nyt iskevät myös sissipuutarhurit.
Kirottu pato. Hallitus suunnittelee patoa Ramsayjokeen ja kun se veisi valtaosan tilan pohjavesistä, ryhtyvät tytöt kiivaasti vastustamaan hanketta. Patrick koettelee taitojaan työnjohtajana.
Ole ja Oliner. Steinkjerissä vietettiin häitä samaan tapaan kuin vuonna 1889. NRK, Norja.
Pian netissä
26/26. Yöllisen pomppijan arvoitus. Kesälumiukon arvoitus.
Eilan kanssa tutustutaan Eno-Elmerin historiallisiin kaivauslöytöihin. Lisäksi nähdään Nuottiavain, Milja sekä Roope-karhun taikaseikkailut.
Jääkiekon maailmanmestaruuskisojen alkusarjan ottelun Tanska-Norja toinen ja kolmas erä. Lähetyksen lopussa kooste ottelusta Itävalta-Latvia. Refereras på svenska av Kaj Kunnas.
Pian netissä
Alueellisia uutisia.
Jääkiekon maailmanmestaruuskisojen alkusarjan ottelun Tanska-Norja toinen ja kolmas erä. Lähetyksen lopussa kooste ottelusta Itävalta-Latvia. Refereras på svenska av Kaj Kunnas.
Kylän suurin kypärä. Firma on julistanut sodan stressiä vastaan, mutta kampanjan tulokset saattavat jäädä laihanlaisiksi, sillä kellarikerroksessa käryää, Roysta tulee kleptomaani ja Jenin kenkä puristaa. 2/6.
Mielenmuutos. Samille on tarjottu työtä Nottinghamin pieneläinklinikalla, mutta tänään hän hoitaa vielä vaikeasta ihosairaudesta kärsivää hevosta. Fiona Green on oppinut Bahamalla paljon tropiikin eläintaudeista.
Euroviisuvideo. yle.fi/euroviisut
Leijonat kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussaan Tshekin. Selostaja Antero Mertaranta, Kloten. Suomen ottelun jälkeen kooste ottelusta Ruotsi - USA. Refereras på svenska av Chriso Vuojärvi.
Leijonat kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussaan Tshekin. Selostaja Antero Mertaranta, Kloten. Suomen ottelun jälkeen kooste ottelusta Ruotsi - USA. Refereras på svenska av Chriso Vuojärvi.
Välieräotteluiden ottelukooste. Selostus Sammy Väisänen.