voi hitsi, voi hitsinhitsi. tännehän tämä kuuluukin
Terhin intiimihetki näytettiin Big Brotherissa Big Brother -talon asukkaiden elämää on saanut seurata paitsi iltaisin Subtv:llä, myös läpi vuorokauden internetin välityksellä.
Eilen aamulla nettikameroiden yleisölle näytettiin epätavallisen rohkeaa kuvaa kylpyhuoneesta. Big Brother -kilpailija Terhi pesi ensin pitkään vaatteitaan alasti, minkä jälkeen hän siirtyi suihkuun. Katsojat näkivät yksityiskohtaisen tarkasti muun muassa sen, kuinka Terhi ajeli karvoitustaan intiimialueilta. Lopulta kameraa vaihdettiin.
- Hyvin mahdollista, että näin on käynyt. Emme kuitenkaan vastaa siitä, mitä nettikamerat näyttävät. Editoimme 24-tuntisesta kuvamateriaalista tunnin verran päivittäiseen tv-lähetykseen. Kyseinen pätkä tuskin päätyy televisioon, koska sillä ei ole esitysarvoa, Big Brotherin tuottaja Jens Helin Metronome Film & Television -yhtiöstä kertoo.
Mikä taho Big Brothetin netti-tv:stä vastuun kantaakin, sellaista oli eilen mahdotonta löytää. Sen enempää ohjelman tuottaja Helin kuin netti-tv:tä pyörittävän MTV3 Interactiven tai ohjelmaa esittävän Subtv:n edustajat eivät tiedä, kuka levitykseen menevästä nettiaineistosta vastaa.
- Kuvat ovat niin sanottua ykkösfiidiä eli suorana ulos menevää tavaraa, Helin kuittaa. voi kamalaa
|