Sillä lailla. Koko nimeltään Cory Fulton Lidle, jossa Fulton muistutuksena siitä, että on/oli sukua Robert Fultonille, höyrylaivan ja sukellusveneen (Nautiluksen) kehittäjälle. Härveleistä kiinnostunutta väkeä siis. [Edited]
Vuoden 1936 Berliinin kesäolympiakisojen 3 000 metrin estejuoksun hopeamitalisti Kaarlo Tuominen on kuollut. Vanhin elossa ollut suomalainen olympiamitalisti kuoli tänään Liedossa.
Rekisteröitynyt: 01-02-2002
Viestejä: 5525
Loc: Helsinki
Pujottelun olympiavoittaja Sapporon kisoista 1972 Francisco Fernandez Ochoa kuoli 6.11.2006 syöpään. Alppilajeja seuraavat muistavat myös siskotyttö, Blancan, joka voitti naisten pujottelun Albertvillessä 1992.
Unkarilainen jalkapallolegenda Ferenc Puskas kuoli perjantaina sairaalassa Budapestissa, kertoo Unkarin uutistoimisto MTI. Pitkään sairastanut Puskas oli kuollessaan 79-vuotias.
Puskas voitti pitkällä urallaan mestaruudet sekä Unkarissa että Espanjassa, jossa hän edusti Real Madridia ja jonka maajoukkueeseenkin hänet valittiin uran ehtoopuolella. Realin paidassa hän voitti myös kolme Euroopan cupia. Unkarin maajoukkueessa Puskas tykitti hurjat 83 maalia 84 ottelussa.
Puskas kärsi viimeiset vuotensa sydänvaivoista sekä Alzheimerin taudin kaltaisesta sairaudesta. Häntä jää kaipaamaan vaimo Erzsebet.
Eräässä kohdassa kuvataan Puskasia jotenkin näin " Oudon näköinen jalkapalloilijaksi: lyhyt, tanakka, ylipainoinen tynnyririntainen, ei osannut pukata ja käytti vain toista jalkaansa." [Edited]
Juu, kovat on lukemat muttei vertaa Gerd Müllerille (62o/68m) joka kaiken lisäksi pelasi myös vähän tiukemman puolustuksen aikana. Ja lopetti huipulla vain kolmekymppisenä.
Se asia sikseen, Unkarihan hävisi vuosina 1949-55 vain kaksi maaottelua 59:stä! Sen toisen tosin järkyttävimpään mahdolliseen paikkaan eli L-Saksalle 1954 MM-finaalissa. Joukkueelle jonka olivat alkusarjassa piesseet 8-3... Puskas laitettiin kentälle "pelotteeksi" vaikka oli lähes hyödytön loukkaantumisen takia... Pakeni kotimaastaan monen muun pelaajan ja kansalaisen tavoin kansannousun kaaoksessa... koki Real Madridissa "uuden kevään" maailman parhaassa seurajoukkueessa tehden mm. 4 maalia Euroopan cupin finaalissa 1960... osallistui vielä Espanjan riveissä MM-kisoihin 1962... lopetti pelaajauransa 38-vuotiaana 1965.
_________________________
I don't need people. I need right people.
"Unkarihan hävisi vuosina 1949-55 vain kaksi maaottelua 59:stä! Sen toisen tosin järkyttävimpään mahdolliseen paikkaan eli L-Saksalle 1954 MM-finaalissa."
Lisätodiste sille, että suomalaiset ja unkarilaiset ovat sukulaiskansoja?
Tosin nimenomaan unkarilaiset ovat aiheuttaneet Suomelle kaksi urheiluhistoriamme kirvelevimpiin kuuluvaa tappiota: 1. Attila Czenen voitto monta vuotta lyömättömänä olleesta Jani Sievisestä Atlantan 200 metrin sekauinnissa, 2. Unkarin venyminen tasapeliin Suomea vastaan jalkapallon MM-karsintaottelun lisäajalla syksyllä -97.