"Niskalenkki" Kataisenkin puheet tulisi punnita pikimmiten. Poika on uskotellut Suomen semmoiseen velanottoon, että kehno Aatukin puistelisi päätään. Valtakunnanoikeus ei olisi pahitteeksi..
Rekisteröitynyt: 14-08-2006
Viestejä: 12241
Loc: Not available
Mutta tuohan on taas yksi hyvä esimerkki. Rikolliset kansanedustajat ja kukaan ei heitä ole sinne koskaan äänestänyt. Kukaan ei myöskään ikinä osta roskalehtiä (IL,IS). Eli - edustajat yhtä rehellisiä kuin kansa?
Itseäni vítuttaa epärehellisyys ehkäpä eniten, mitä mikään asia. Tai on vítuttanut. Elämää eläneenä siihenkin on jo niin tottunut, ettei se enää pistä tappamaan.
Rekisteröitynyt: 06-06-2006
Viestejä: 1687
Loc: Åbo
[quote=hoka]En kyllä ymmärrä, mikä siinä rehellisyydessä toisille on niin vaikeaa. [/quote]
Et ole vissiin kasvanut äärikeskustalaisessa kunnassa.
Tai no, eipä meikäläisen lapsuuden ja nuoruuden kotikunta enää ole kepujohtoinen. Menivät ahneuksissaan kaavoittamaan pelloille ja pöpelikköihin lähinnä ns. paremman luokan omakotitontteja, ja simsalabim -- kymmenessä vuodessa kunnan suurin puolue vaihtui Kepusta Kokkareiksi.
_________________________
Joku Nixon heittää tikkaa minun taideteokseen