Aika turhaa väitellä kumpi on parempi kautta aikojen, Jari vai Teemu. Eri aikakaudet kyseessä. Mutta laitetaan omat kaksi senttiä tähänkin asiaan.
Jari oli parempi puolustussuuntaan ja teki Gretzkystä sitä myötä paremman pelaajan. Jari oli myös vakituinen alivoimapelaaja, sekä käytännössä aina kentällä ottelun lopussa, kun tarvittiin pitää johtoasema/tehdä tasoitusmaali jne. (Itsehän en näitä pelejä ole nähnyt, mutta näin olen lukenut.)
Teemu on taas puhtaasti maalintekijä ja erittäin vakuuttava siinä hommassa, edelleen. Hän myös pelasi läpi NHL:n ääripuolustavan ajanjakson, jolloin maalimäärät tippui huomattavasti. Paljon puhutaan että Teemu on pelannut huonojen ketjukaverien kanssa, mutta eihän se pidä paikkaansa. Ei toki mitään Gretzkyn tasoisia, mutta joka tapauksessa kovia pelimiehiä joka joukkueessa.
Hieman jääkiekon ulkopuolelta ajateltuna Jari teki suuren työn eurooppalaisten pelaajien eteen NHL:ssä aikana, jolloin eurooppalaisista ei juuri perustettu. Toisaalta Teemukin on tehnyt paljon jääkiekon suosion eteen Kaliforniassa.
Jari on aina ollut oma suosikkini, joten ehkäpä edelleen pidän häntä kautta aikojen kovimpana pelaajana.
Tavallaan aika hienoa, että Sakun juhlapeli osui myös samaan otteluun.
|