IS:
Seksi väsytti Ronaldinhon MM-kisoissa 24.7.2006 07:15 Tänä vuonna maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Ronaldinho floppasi MM-viheriöillä. Koko maailma ihmetteli, minne Ronaldinhon uskomattomat kikat olivat kadonneet. Brittilehti The Sun paljasti, että Ronaldinhon tyttöystävä, ranskalaismalli Alexandra Paressant rikkoi Brasilian maajoukkueen sääntöjä ja hiippaili öisin brassitähden hotellihuoneeseen.
- Toisinaan emme edes päässeet huoneeseen asti. Saatoimme rakastella käytävällä. Olemme hulluina toisiimme, ranskalaismalli kertoi.
Alexandran mukaan Ronaldinho ei ole maaginen ainoastaan pallon kanssa, vaan melkoinen taikuri myös makuuhuoneessa. Alexandra ei ollut samaa mieltä brassifanien kanssa poikaystävänsä esityksistä MM-kisoissa.
- Minä teen hänet onnelliseksi, ja onnellisena hän pelaa paremmin.
Alexandra ei ihastunut Ronaldinhoon ensisilmäyksellä, kun he tapasivat muutama vuosi sitten. Ranskalaismallin mukaan Ronaldinho vaikutti melkoiselta naistenmieheltä. Brassitähti kuitenkin palautti ranskalaismallille tämän pöydälle unohtuneen huoneenavaimen.
- Aloimme jutella ja huomasin, että on oikeasti aika ujo ja söpö.
Seuraavaksi rakastavaiset suuntavat lomalle Brasiliaan.
|