yle.fi


Näytä artistin tiedot

The Wombats

Kappaleiden soittotilastot

Jumping Into The Fog
Soitettu viimeksi 28.10.2011 klo 19:15
Soitettu viime kuussa -
Soitettu yhteensä seitsem�n kertaa
Let's Dance To Joy Division
Soitettu viimeksi 26.11.2010 klo 18:21
Soitettu viime kuussa -
Soitettu yhteensä neljä kertaa

Aiheestä lisää

  • Manageri syyttää levy-yhtiöitä: Vaarannatte artistien terveyden 12:09:24 12.04.2011

    Managerin mukaan yhtiöt luovat artisteilleen liikaa paineita ja pilaavat siten tähtiensä terveyden.

    The Wombatsin laulaja Matthew Murphy joutui turvautumaan reseptilääkkeisiin ahdistuessaan kiireestä ja jatkuvasti kasvavasta paineesta.

    - Levy-yhtiöt eivät ymmärrä artistien paineita, yhtyeen manageri kritisoi.

    - Heti kun albumi on valmis, niin bändi on jo buukattu vuodeksi tai kahdeksi eteenpäin ennen kuin sitä ehtii edes huomata, stressistä kärsinyt Murphy kertoo.

  • Suosikkiyhtyeen laulaja pääsi eroon pilleririippuvuudesta 13:20:37 04.04.2011

    - Aloitin ottamaan pillereitä ennen ensimmäisen singlemme julkaisua ja kiertueella määrät vain nousivat koko ajan, Matthew paljastaa.

    Murphy päätti kuitenkin lopettaa pillereiden popsimisen huomatessaan, että ne lihottavat häntä.

    - Lihoin todella paljon ja inhoan mennä lavalle, jos tunnen itseni läskiksi, nokkamies myöntää.

    Bändin This Modern Glitch -albumi julkaistaan 25. huhtikuuta.

  • Satellite Stories - Kids Aren't Safe in the Metro 18:39:35 13.12.2010with a packet of earl grey
  • Viikon teho: The Wombats / Tokyo (Vampires & Wolves) 19:30:24 14.09.2010

    The Wombats on kolmihenkinen yhtye Liverpoolista, Iso-Britanniasta. Jäsenet ovat Matthew Murphy (laulu, kitara, koskettimet), Dan Haggis (rummut, laulu) ja Tord Øverland-Knutsen (basso, laulu). 

Hae artistia tai kappaletta