yle.fi


Levylöytö: Keba: Koko ajan go-go

Koko ajan go-go sisältää yhden kaikkien aikojen kovimmista kotimaisista kesäbiiseistä sekä tukun muitakin mallikkaita pop-ralleja. Rakkaani missä sinä viivyt? Kesä Esplanadin on kovin lyhyt!

Vuonna 1984 Rockin SM-kisoissa palkintopallille selvisi varsin kova kolmikko. Ykkössijan nappasi edelleen porskuttava kouvolalainen boogie-kone Peer Gynt ja kakkoseksi kiri huikeaan suosioon noussut alavutelainen ruutupaitaryhmä Kolmas nainen. Kisojen ehkä suurin ennakkosuossikki, kolmanneksi tullut helsinkiläinen Keba, jäi niin suosionsa kuin uransa pituuden puolestakin vahvasti kärkikaksikon jalkoihin. Yhtye ehti kuitenkin levyttää yhden kaikkien aikojen parhaista suomenkielisistä rocklevyistä; Koko ajan go-go (Kräk 1984).

Keba ehti  tehtailla läjän singlejä ja kaksi albumia. Ensimmäinen, yhtyeen nimeä kantanut, LP oli biisimateriaaliltaan mainio mutta tyyliltään hajanainen. Tekemistä ja omien vahvuuksien huomaamista häiritsi vielä muutama 80-luvun suomirockin reunaehto. Biiseissä tuli tuolloin olla mielellään 'sanomaa' ja touhun piti olla tuon aikaisen mittapuun mukaan 'rankkaa'. Rankkuuden saavuttamiseksi tosin riitti esim. pelkkä verkkopaitaan pukeutuminen ja kieroon katsominen. Levyn parasta antia on Intiaanit ratsastaa, jonka saattaa edelleen silloin tällöin kuulla jopa radiosta.

Koko ajan go-golla Keba löysi itsensä ja vahvuutensa eikä epäröinyt toimia niiden ehdoilla. Linjan selkiytymisessä oli voimakas rooli yhtyeen ns. muusikko-osastolla. Basson varressa lyhyen aikaa viihtynyt, mm. Mustassa Paraatissa vaikuttanut, Panda Nikander, sekä sovittajana kunnostautunut, myöhemmin esim. Zen Cafessa rytmitellyt, rumpali Pete Parkkonen määrittelivät betonisen pilarin, jonka päälle laulaja Ali Alikoski ja kitaristi Asko Kallonen maalailivat omat maisemansa laulajana ja kitaristina sekä biisintekijöinä.

Keba otti toisella levyllään harppauksen eteenpäin myös biisimateriaalin suhteen. Kesän Espalla ja ehkä Piilopaikan tunnistaa moni. Levy on kuitenkin äärimmäisen tasavahva kaikilta elementeiltään. Se tempaa mukaansa ja pitää otteessaan koko matkan. Heikkoja hetkiä ei juuri ole. Koko ajan go-gota voisi luonnehtia termein herkkä, jykevä, tarttuva ja intensiiviinen. Mitä muuta rock-levyltä voi enää vaatia?

 

Tägit:

Artistit:

Kommentit

YLEn Levystön tiimi sukeltaa Levylöytö-palstalle viikoittain kiinnostavia, hauskoja, outoja mutta hienoja pophelmiä omista kokoelmistaan.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?