yle.fi


Levylöytö: Kolmas nainen: Paha minut iski

Levyloyto_KolmasN.jpg

Kolmannen naisen läpimurtolevy piti julkaista kahteen kertaan ennen kuin siitä tuli läpimurtolevy. Kannetkin piti vaihtaa ja biisilistaa rukata.

 

Kolmas nainen nousi 90-luvulle tultaessa yhdeksi suomirockin suurista. Tähän vaadittiin taitoa ammentaa melankoliasta, menettämisestä ja muista kansallisista hyveistä ja pukea tulos kolmen minuutin pop-kappaleiksi. Absoluuttinen kiteytymispiste saavutettiin sellaisissa teoksissa kuin Tästä asti aikaa, Äiti pojasta pappia toivoi ja Hyvää ja kaunista.

 Alusta asti ei ollut selvää, että vuoden 1984  Rock-SM-kakkonen suuntaisi iskelmämelankolian viitoittaman rockin reitille. Kahden ensimmäisen pitkäsoiton kappaleiden nimet kertovat hakeutumisesta enemmänkin äijäilyn kuin romantiikan puolelle: Vanhat äijät,  Mennään meille - blues, Vuosisadan kanuuna,  Asserin kapakkaan. Yhtyettä kutsuttiinkin Alavuden Dr. Feelgoodiksi brittiläisen jytä-boogie-legendan mukaan.

 Jos debyyttilevy Kolmas Nainen (EMI 1986) oli puhtaasti boogie-osastoa, alkoi kakkosella Paha minut iski (EMI 1987) kuulua kaikuja suuntauksesta josta yhtye tullaan muistamaan. Mukaan oli livahtanut jo sellaisia vahvasti lälläreiltä haiskahtavia kappaleita kuin Kaunis olet, olet ihana. Nuorten musikanttien sähkökitaroiden kalahtaminen kultasuoneen alkoi kuitenkin häämöttää lopullisesti vasta kun levy julkaistiin uudelleen vuonna 1988.

 Sam Cooke-tyylinen, täysin yhtyeen aiempaan linjaan sopimaton, Maanantai julkaistiin ensin singlenä. Kun kappale alkoi saada huomiota ja radiosoittoa, päätettiin LP julkaista uudelleen kaupallisemmilla kansilla (pienempi kuva yllä) ja Maanantailla varustettuna.

 Ellei aikalaiskuvani ei ole täysin vääristynyt, käytiin yhtyeen sisällä ainakin jonkinasteista kädenvääntöä musiikin linjasta. Sanoitusvastaava, laulusolisti Pauli Hanhiniemi, ei ollut tyytyväinen kun häneltä odotettiin lähinnä tekstejä joissa maattiin raatona maantiellä. Hän halusi tehdä henkilökohtaisempaa materiaalia. Väistämätön linjantarkistus tapahtui Maanantain suosion myötä ja Kolmas Nainen muovautui hiljalleen instituutioksi jona se nykyään tunnetaan.

 

Tägit:

Artistit:

Kommentit

YLEn Levystön tiimi sukeltaa Levylöytö-palstalle viikoittain kiinnostavia, hauskoja, outoja mutta hienoja pophelmiä omista kokoelmistaan.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?