yle.fi


Studio B Live - Anna Abreu

Anna Abreu esiintyi Studio B:ssä keskiviikkona yhdessä Redraman kanssa. Katso kuvat alta.

Laulajattaren paita repesi juuri ennen keikkaa olkapäästä, mutta kekseliäästi sitä sitten revittiin myös toiselta puolen ja kas - lopputulos näytti siltä kuin tuplareikäisyys kuuluisikin valkoiseen paitaan! Anna kertoi keikan jälkeen takahuoneessa ajatuksiaan setistä.

- Alussa jännitti tosi paljon ja äänikin tärisi. Toi oli todella jännä tilanne kun vasta ensimmäisiä kertoja vedettiin näitä uusia biisejä ja Lassekin [Redrama] oli kuuntelemassa! Olihan se jännä juttu kun mentiin suoraan lähetykseen, mutta loppukeikasta kaikki rupesi kyllä sujumaan jo hyvin. Yleisö oli todella hyvin mukana, kaikki kunnia heille!

Yleisö tuntui kyllä tykkäävän. Kilpailuvoittaja Tiina oli keikkaa katsomassa ja kommentoi Annan Studio B -keikkaa kuumaksi.

- Oli tosi hyvä keikka, tosi intiimi tunnelma. Ennen ei ole ollut noin intiimiä tunnelmaa. Aika ainutllaatuinen kokemus. Tosi kuuma kun oli spottivalot ja kaikki. Kun Anna ja bändi veti täydellä rytmillä, niin tuli vaan entistä kuumempi! Lämpö oikein hehkui siellä!

Anna esitti 6 kappaletta, joista kahdessa viimeisessä vieraili myös Redrama. Tämä totesikin YleX:lle kyseessä olevan vasta toisen radiokeikan omalla uralla. Mieheltä on tulossa kesän lopulla myös uusi albumi oman No Genre -levymerkin kautta ja aikeissa on vierailla Annan keikoilla enemmänkin kun Abreun konserttisalikiertue starttaa nyt keväällä.

 

Artistit:

Kuvat

  • Anna Abreu
  • Anna Abreu
  • Anna Abreu

Kommentit

Ihana ♥

Hei, joku valitti, että Yle on unohtanut nuoret. Tässä heille. Tätä vaan lisää. Kiitos.

Studio B:ssä käyvät kotimaiset ja ulkomaiset huippuartistit!

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?