yle.fi


Viikon albumina Lord EST: Tulin teitä muistuttaan

lord_est.jpg

Lord Est, eli kaksikko Est ja veljensä, taustoista vastaava Uncle Tan ponnahtivat esille YleX:n edeltäjän, Radiomafian, Upteekki-ohjelman alettua soittaa ryhmän biisiä Viskit ja rommit. Sittemmin Lord Estiltä on julkaistu kaksi albumia ja tuorein tuotos, Tulin teitä muistuttaan ilmestyy 23.1. 2008.

Meno jatkuu siitä mihin edellisellä, vuonna 2005 julkaistulla Päivät töissä -levyllä jäätiin. Edellisen albumin nimen mukaisesti viimeiset kolme vuotta on kaksikolla kulunut päivätöissä ja koulussa, sekä uusia biisejä tehdessä.

Tulin teitä muistuttaan -levyn on tuottanut Beats and Stylesista vaikuttava ja edelliselläkin Lord Estin levyllä mukana ollut Control. Vierailijoina levyllä ovat Mariska, Elastinen, Jonna ja kuubalaislähtöinen raggaeton-artisti Norlan.

Lord Est käsittelee sanoituksissaan muun muassa suoritusyhteiskuntaa, shoppailuhulluutta, itsekuria päihteitten suhteen, ihmissuhteitten korvaamisesta nettisuhteilla ja dancehallin perinteiden mukaisesti albumilta löytyy myös muutama eroottisesti latautunut kappale. Vastapainoksi levyllä on myös yllätysveto Lord Estiltä. Albumin päättävä Sun vieres on lämmin on rakkauslaulu, joka poikkeaa muista levyn biiseistä jo siinäkin mielessä, että Est esittelee kappaleessa laulutaitoaan.

Uudella levyllä Lord Est on mennyt muutenkin melodisempaan suuntaan. Kuten edelliselläkin levyllä, kappaleissa on käytetty puoliksi koneita, puoliksi orgaanisia soittimia.

Artistit:

Kommentit

Suomi on suomalaisen musiikin maa! YleX esittelee joka viikko perusteellisesti yhden uuden kotimaisen albumin. Esiin pääsevät paikkansa lunastaneet ja täysin uudet, mielenkiintoiset tekijät.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?