yle.fi


Jussi Mäntysaaren viikon teho: Amaranthe - Hunger

Amaranthe

Tällä viikolla Tehoillaan raskaasti. Jussin tehona on tanskalais-ruotsalaista metallimusiikkia yhtyeeltä Amaranthe.

 

Amaranthen samanniminen debyyttialbumi ilmestyi viime viikolla suomalaisen Spinefarm Recordsin kautta. Yhtye yhdistelee erilaisia vaikutteita tavalla, joka sai varsinkin Hunger-biisissä niin härskejä piirteitä, että se oli välttämätöntä nostaa Tehoksi.

Moninaisten vaikutteiden lisäksi Hungerissa loistaa melodia, jota johdetaan Amaranthen kolmen laulajan voimin eteenpäin. Ensin kirkas naisääni, sitten kuulas miesääni, minkä jälkeen ääneen pääsee aito örinä.

Amaranthessa viehättää myös se, että rikkoessaan metallimusiikin kirjoittamattomia sääntöjä, se herättää varmasti myös negatiivista henkeä genreään tarkoin varjelevassa metalliyhteisössä. Nimikin muistuttaa hiukan Nightwishin Amaranth-biisiä - tosin Nightwish-yhteydet jäävät mahtipontisen meiningin ja naislaulun varaan.

Yhtye on saapumassa kesällä Suomeen kahdelle keikalle, joten elektro-metalli-dancen voittokulku taitaa olla Suomesta vasta alussa.

Jussin viikon teho kuullaan joka päivä tällä viikolla Uuden musiikin aamuvuorossa noin kello 10:40.

 

Artistit:

Kommentit

Itseasiassa örinät on ainut hyvä asia biisissä, kun kaiken muun poppimaisen paskan karsii pois, kuulostaa ihan hyvältä.

Biisi voisi olla kuunneltava ilman naislaulua. En tiennyt bändistä juurikaan mitään ja toivoin laulajan olevan vain feattaamassa biisissä mutta ei,kuuluu kokoonpanoon!? WHAT!? voi olla, että bändin muissa biiseissä kyseinen misukka ei pilaa koko kappaletta, mutta tähän naissolisti vaan ei sovi. On olemassa örinää mihin nainen sopii vetämään clean-osuudet ja örinää mihin nainen ei todellakaan sovi. Tämä kuuluu epäilemättä jälkimmäiseen. Raskaampaa KUNNOLLISTA musiikkia kiitos, ei within temptation-örinä-sekalaista-paskaa. Tämä on niille, jotka luulevat kuuntelevansa nyt raskaampaa ja olevansa kovia metalliäijiä vaikka eivät tiedä todellisesta metallimusiikista mitään.

Siis jotain aivan loistavaa tämä biisi. Kyllä meni kuviot töissä aivan sekaisin tämän kuullessani.. Paras teho koskaan..!!!

Itselläni musiikkimaku kaatuu paljon raskampaan saundiin mm. Suicide silence, All Shall Perish yms. mutta kun tuon Elizen äänen kuulee joka kerta tietäen minkä näköinen daami on kyseessä, ei biisistä voi kun tykätä :)

Kommentteja muualta:

Joo. Pakko se on hevimiehenä myöntää vaikka aluksi tämä oli mun korvaa perus jätettä mutta nyt alakaa jo maistumaan. Varsinkin kun videon tarkastin niin maistuu kuin jäte. Tosin ketsupilla maustettuna. Taidan tykätä:D Sami.

Tämä tämä ,iskee kuin kuuma veitsi voihin..Oon joka kerta ihan fiilareissa kun tän kiisun kuulen ..Harmi ,eteti avokki ole yhtä innoissaan ja tätä hiipii jo varmaan kohta hänen uniin painajaisena ;D

Postiautos kajarit huutaa hoosiannaa metsätaipaleella. Tekee mieli laulaa mukanaaa!!! –Tomi

Oon rakastunu tähän naiseen! On kova tehobiisi! Ihan eritavalla työskentelee tän biisin ajan!

Aivan mahtava kappale, iski jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Luulenpa, että tulen kuuntelemaan tätä vielä pitkään ja hartaasti!

Kyllähä biisi on aivan loistava kuten on koko levykin. Tulee varmaankin olemaan vuoden 2011 levynjen top 5 heti Wintersunin, Amorphiksen ja Devin Towsend Projectin jälkeen...

Todella hyvä kappale, toimii aivan loistavasti. Kaunis naisellinen laulu ja maskuliinisena vastapainona örinä, josta saa selvää. Ottakaa suomiyhtyeet opiksi...

Kyllä tää Amaranthen Hunger-biisi on noteerattu jo kuukausi sitten Juutuubista, mutta edelleen säväyttää näin radionkin välityksellä.. Naislaulaja Elizen ääni saa karskimmankin hevimiehen nahkahousut pyörimään jaloissa ja videon näkeminen aiheutti muunlaisia fyysisiä (hyvänlaatuisia) reaktioita... Tämä biisi tulee olemaan yksi kesän 2011 soitetuimpia biisejä allekirjoittaneen soittolistoilla. Lisää näitä!!! Kyllä ne Ruotsissa vaan osaa tämän tyylisuunnan musiikin tekemisen. ISO PEUKKU Jussille tästä "löydöstä", saisivat Iltavuoron Touni ja Venkku ottaa mallia aamuvuoron teho-biiseistä!!!! Kiitos ja anteeksi! Keep on fuc.. eiku rockin!!!

Toimii todella hyvin kesäbiisinä! :D
Parasta "örinä" osiot!!

Kommentteja muualta:

Muuten loistava kipale mutta kertosäe on liian ritarirokkimainen/euroviisumainen meikän makuun –Jaakko

Kuulostaa siltä kuin Ace of Base ja Roxette olisivat lyöneet hynttyyt yhteen ja taustalle vielä perus metallimies.

Kuulostaa hieman Within Temptationilta, mutta vähän raskaammalla meiningillä. Kai tätä kuuntelis.

Tää Amaranthe on kyllä tällästä suomalaisten kaivinkonemiesten musaa -jm

Paranee kerta kerralta:) miehelle jo sanoin että auto kaipaa uusia stereoita että voisi luukuttaa ankarasti!! Maami

Jos muijalaulaja on hyvännäköinen, lupaan tykätä tästä.

Aivan mahtavaa. Piristi kummasti tänneki tien päälle. Kyllä skandinaviasta tulee hienoo musaa! Mut joo, ei täs ketään. Kiitoksia. Kottoni

Mikä tää on? Kuulostaa just siltä, että minä tykkään ja työkaverit raivostuu.

Loistavaaaa!!! raaaaawh

no perkele,toimii ja helvetin hyvin

niin kova biisi että naulapyssy alkaa paukkuun aivan eri tahtiin

Huh, huh! Tässä keitoksessa oli sen verran tuhdit ainekset, että kyllä nälkä lähti, tai eihän nälkä oikeastaan lähde mihinkään, siirtyy vain vähän tuonnemmaksi. Yleensä örinähevistä tulee kurkku kipeäksi jo pelkästä kuuntelusta, mutta näköjään sopivan pieninä annoksina perinteisen laulun seassa sekin menee ikään kuin mausteena, kun muu esitys on näin laadukas. Nam!

huomiseksi pitää vaihtaa poppipeltoreihin uudet parsitot että kuulee tuplabasarit kunnolla. Kyllä tuli lantakolaan vauhtia kun kappale soi. Oli illalla pakko käydä vielä kuuntelemassa uudestaan paremmilla subwoofereilla. erittäin hyvää musaa porkii kuin sonni kevätlaitumilla. me like

Aika hyvin ovat yhdistelleet tyylejä.
Mukavan menevä biisi kyllä heiluttaa sitä muutamaa milliä tukkaa mikä päässä on.
Ylös ulos ja levyn hankintaan.

Ihan törkeän kovaa mättöä.

Uuden musiikin aamu- ja iltavuorolaiset valitsevat joka viikko omat tehobiisinsä.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?