yle.fi


Toni Laaksosen viikon teho: Alex Clare / Too Close

Onko Alex Clare 2000-luvun otisredding, sci-fi soulmies vai oman aikansa muotivirtausten ylijäämää?
 

Lainaan itseäni kahden viikon takaa: "Tällä hetkellä musiikkimaailman tuulia tutkaillessa on selkeästi havaittavissa drum&bass/dubstep-tyyppisen musiikin nostavan päätään..." Tuo lainaus on toissaviikon Toni Laaksosen tehobiisin Nero-yhtyeen Guilt-kappaleen esittelytekstistä ja toden totta, jälleen on tarjolla yksi esimerkki kyseisten musiikkityylien vaikutuksesta nykymusiikkiin. Tällä kertaa dubstep-junan kuljettajana on 26-vuotias lontoolaistulokas Alex Clare, jonka kakkossinkku Too Close soi Toni Laaksosen viikon tehona.

Tosin tässä tapauksessa dubstep-vaikutteet ovat vain tämän kappaleen pieni lisämauste ja aiemmat maistiaiset ovatkin osoittaneet Alex Claren kurkottelevan musiikillaan suuntaan jos toiseenkin. Ja kun esikoislevyn tuottajina toimivat Switch ja Diplo, niin voidaan heinäkuussa julkaistavalta The Lateness Of The Hour-debyytiltä odottaa kirjavaa tyyliä reggaesta, drum&bassiin ja souliin. Kaiken keskiössä on kuitenkin Alex Claren sielukas ääni, joka soi hieman Daniel Merriweatherin ja Osmo Ikosen tavoin.

Joko dubstep-vaikutteet kyllästyttävät ja onko Alex Clarella tarpeeksi annettavaa soul-osastolle? Kommentoi tehobiisiä ja voita YleX:n festariuskottava kangaskassi.
 

Artistit:

Kommentit

"Mikä on tämä galaktinen jännyyden tunne joka virtasi pääni yli kuin ämpärillinen hyytelöä! Mahhtava biisi, kaikki kohdallaan, soul-dubstep yhdistelmä sopii täydellisesti. En keksi mitään pahaa sanottavaa! - Iikka"

Tehokommentti tekstarilla:

"Teho kolahti ku metrinen halko! Oon lähes 6:kymppinen mummi,mutta kummasti sikalatyöt siivittyy,kun kuuntelee teitä radio/kuulosuojaimilla! HYVÄ TE!! - anonyymi"

Uuden musiikin aamu- ja iltavuorolaiset valitsevat joka viikko omat tehobiisinsä.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?