yle.fi


Toni Laaksosen viikon teho: Nero / Guilt

Nero oli ajanlaskumme alussa vaikuttanut Rooman keisari, joka oli toimillaan kehittämässä mm. teatterin ja yleisurheilun kasvua. Ai niin joo, Nero on myös tämän hetken kuumin tanssiakti!

Tällä hetkellä musiikkimaailman tuulia tutkaillessa on selkeästi havaittavissa drum&bass/dubstep-tyyppisen musiikin nostavan päätään. Aika paljon saadaan kiittää australialaista Pendulumia siitä, että ovat raivanneet tietä omalla tekemisellään muille drum & bass/dubstep-ryhmittymille. Pendulumin jalanjäljissä on tasaisena virtana ilmestynyt useampia mielenkiintoisia tekijöitä. Mm. Chase & Status ja Modestep ovat saaneet huomiota osakseen myös Suomessa.

Yksi nimi kannattaa merkata paksulla tussilla tulevien aikojen tanssilattian täydentäjänä. Jo kahdella ensimmäisellä singlellään vakuuttanut lontoolaiskaksikko Nero lyö tiskiin kolmannella julkaisullaan sellaisen lekan, että edes terävinkään vesuri ei pystyisi moiseen oksien poistoon. Daniel Stephens ja Joe Ray-nimisten kavereiden muodostama Nero noteerattiin jo alkuvuodesta BBC:n Sound Of-listalla ja ainakin Guilt-sinkun perusteella voidaan elokuussa julkaistavaa esikoislevy Welcome Realityä odotella hyvillä mielin.

Nostatko Guilt-biisin keisariluokkaan vai onko biisi samanlainen katastrofi kuin mitä Rooman valtakunta koki keisari Neron aikana vuonna 64 jkr? Kommentoi tehobiisiä ja olet askeleen lähempänä YleX:n mustan ekokassin voittamista.
.

Artistit:

Kommentit

Paras Teho tänä keväänä! Jumalauta tää on mahtava!

Jollain sairaalla tavalla niin uskomattoman hyvä biisi... Jää päähän soimaan ja joka kerta kun sen radiosta kuulee pitää vääntää volyymit kaakkoon. Tykkään. Paljon.

Ihan huikeaa! ♥ Huikeaa myös se, että tämmöistä kuulee radiosta.

Kyllähän tuo kuullostaa omalla tavalla ihan NEROkkaalta..

Meinas näkö lähteä kun tuli noin vauhdikasta musiikkia kesken ruokalevon,
pitänee loppuviikosta valmistautua paremmin kuulemaan tehoa mutten sitä saattaapi joutua oikeasti teholle.

Tämä biisi päässä on kuin purukumi hiuksissa. Sinne kun sen junttaa niin ei irtoo sitten millään. Hienosti ne vetää, ei mahda mitään.

Tykkään todella paljon!
Vokaaliosuus etenkin miellyttää. Kuulostaa vähän samalta kuin La Roux -kaksikko, onko samoja tekijöitä..?

Uuden musiikin aamu- ja iltavuorolaiset valitsevat joka viikko omat tehobiisinsä.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?