yle.fi


Venla Kokkosen viikon teho: Dry The River / New Ceremony

Viikon teho antaa taas yhden syyn lisää haaveilla Lontoon matkasta - tai jopa muutosta sinne. Musiikkipiireissä on viime kuukausina kohistu lontoolaisviisikon muodostamasta yhtyeestä Dry The River. Bändi esiintyi myös innokkaalle yleisölle Hollannin Groningenissa Eurosonic-festareilla tammikuussa.

Trendikkääseen "alternative folkiin" nojaavaa Dry The Riveriä voi käsi sydämellä suositella mm. Mumford & Sonsin, Fleet Foxesin ja jopa The Nationalin ystäville.

Viisikko muodostuu herkullisen erilaisista palasista. Laulaja-lauluntekijä Pete Liddle on norjalainen. Rumpali Jon Warren on entinen "koditon punk-rumpali". Will Harvey taas klassisesti koulutettu viulisti. Nämä palaset ovat antaneet Dry The Riverin herkkään fol.-tunnelmointiin upeaa skandinaavista melankoliaa, punkin särmää ja kylmät väreet nostattavaa jousityöskentelyä.

Venla Kokkosen viikon tehona soiva "New Ceremony" on kuin täydellinen rakkaustarina neljässä minuutissa. Kappale alkaa ujolla tutkivalla ihastuksella, joka etenee hitaasti haparoiden. Kohta biisissä koetaan jo suurempia tunteita, kun ihastus kasvaa ja pulssi nousee. PItkitetyn tutustumisen jälkeen räjähtää rakkaus, ja biisikin kasvaa suurreellisiin mittasuhteisiin. Myrskyisän alkurakkauden jälkeen tuudittaudutaan raukeaan ja seesteisen turvalliseen tilaan, joka hiipuu hiljalleen. Tulevan debyyttialbumin voikin odottaa olevan elämää suurempi romanssi.

Koitko rakkauden vai jättikö biisi kuivaksi? Vain kommentoimalla tehoa, voit voittaa Uuden musiikin iltavuoron perjantaishow’sta upean YleX-kangaskassin!

P.S. Dry The River lämmittelee Yann Tierseniä loppuunmyydyllä Helsingin Tavastialla 23.5.

Artistit:

Kommentit

Vivianin kommentti tehosta tekstiviestillä:

Ei tätä tunnetta voi sanoin kuvata latistamatta sitä, aivan ihana, sopivasti melankolinen biisi. Osui ja upposi - äh haluan englantiin!

Uuden musiikin aamu- ja iltavuorolaiset valitsevat joka viikko omat tehobiisinsä.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?