yle.fi


Haloo Helsinki! -yhtyeen laulaja peilailee itseään lavalla

Rock-yhtye Haloo Helsinki! -yhtyeen keulahahmo Elli paljasti sopivan tilaisuuden tullen tiirailevansa itseään pikkupeilistä.

 

Sympaattinen ja iloinen Elli vieraili YleX Aamussa kertomassa omia ja Haloo Helsingin kuulumisia. Muun muassa uudesta Maailman toisella puolen -kappaleesta tuttu laulaja kertoi aamun juontajille muun muassa sen, mitä hän tekee lavalla, kun ei tarvitse soittaa tai laulaa.

- Yritän katsella ketä siellä on yleisössä… Sitten mulla on pikkupeili bassossa, jota välillä käännän ja kurkkaan, onko kaikki meikit valunut, Elli paljasti.

Laulaja vitsaili, ettei kukaan ole aiemmin huomannut asiaa.

- Sitä ei nää, ellei sitä käännä. Kukaan ei oo ennen tätä hiffannu – hitsi mä paljastin tän, Elli naureskeli.

Haloo Helsingillä riittää kiireitä muun muassa uuden albumin ja keikkojen parissa. Elli on kuitenkin ehtinyt mukaan myös televisiosarja Uuden päivän kuvauksiin. Tänään 4. Toukokuuta nähtävässä jaksossa Elli esittää itseään.

- Tuollaisista asioista tulee ensin sellainen olo, että oli kivaa. Sen jälkeen tuli olo, että voi vitsi, miten se nyt meni. Jännittää hirveästi, vaikutanko teennäiseltä, mutta yritin olla oma itseni.

 

Lavakäyttäytymisen ja Uuden päivän lisäksi Elli puhui muun muassa äänenkäytöstään ja erilaisista välipaloista. Kuuntele koko haastattelu TÄÄLTÄ.

Artistit:

Kommentit

Mä olen ihan rakastunut tuohon Elliin!!!
Jotenkin hauska tyyppi ja uskaltaa nauraa itselleen.
Ei ole yhtään teennäinen rokkikukko(kana).
Selkeästi verbaalisesti lahjakas ja älyttömän kiinnostava!!!

Voisin kuunnella joka päivä vaan Elin puhetta!!

Kuka nipisti ja ketä? Kuka vilautti ja mitä? Julkkikset mokailevat jatkuvasti ja me kerromme herkullisimmat palat juuri sinulle.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.