yle.fi


Jolie ja Pitt ovat eronneet

Hollywoodin yksi seuratuimmista pariskunnista on päättänyt laittaa lusikat jakoon. Näyttelijäpariskunta Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat aloittaneet oikeudelliset toimet biologisten ja adoptiolastensa yhteishuoltajuuden saamiseksi.

Brangelinaksi kutsuttu pariskunta on pitänyt yhtä viisi vuotta Mr. ja Mrs Smith – elokuvan kuvauksista saakka.

Jolie ja Pitt eivät ole naimisissa. Pariskunta kertoi aiemmin menevänsä naimisiin vasta kun amerikkalaiset homoseksuaalit voisivat tehdä samoin. 
 
Pariskunnalla on yhteensä kuusi lasta. Heidän kaikkien sukunimi on Jolie-Pitt. Lapsista kolme, Shiloh, Knox ja Vivienna, ovat pariskunnan biologisia lapsia. Maddox, Zahara ja Pax ovat pariskunnan adoptiolapsia. Lapset jäävät asumaan Jolien luona.
 

Muuta YleX.fi:ssä

Brangelina eroaa - taas!
Himoartistihaastattelussa The Giant Leapin Sebastian
Lue Manboy -yhtyeen studipäiväkirjaa

Artistit:

Kommentit

Aika moni meni samaan lankaan! ja moni on myös poistanut uutisen sivuiltaan..

Mun vinkkelistä toi on näyttänyt siltä että Brad on etsinyt itselleen sinisilmäistä vaimomatskua ja sille on tullut mieleen Jolie poninhäntineen ja kaksine pyssyineen, miksi se siitä lähtisi eroamaan kun homma on ihan selvästi lähtenyt käyntiin. Johtuu varmaan ylettömästä fruktoosin käytöstä (menee maksan käsiteltäväksi ja aiheuttaa useita kummallisuuksia siellä toisin kuin kaikki muut sokerit), kun hirveän moni nainen rapistuu vai pitäskö sanoo suoraan että äijistyy jenkeissä ja englannissa käsittämättömällä vauhdilla, jolloin Angelinan arvostus vaan nousee. Sitäpaitsi kun Angelinan otsaa katsoo se näyttää niin fiksulta että jos se haluaa niin se saa kaikki asiat juteltua oikeinpäin jos se haluaa, eri asia on tietty jos ei halua.

People.com:issaki tosiaan lukee, että ei totta ole. Vois vähän nyt paremmin tutkia ennenkuin tämmöisiä valheita julistetaan totena.

Uskokoon ken haluaa. Kummankin edustajat kiistäneet jo väitteen ja mieluumin uskon näitä ihmisiä kuin jotain typerää brittitabloidia. Nämä kaksi tulevat pysymään onnellisina elämänsä loppuun asti. Näitä juttuja on vatvottu roskalehdissä jo VIISI vuotta ja pariskunta edelleen yhdessä! Jo sen pitäisi sanoa jotain! Vakka kantensa valitsee ja nämä kaksi ovat valinneet toisensa. Täydellisempää Hollywood-paria saa etsiä!

Asiaa kiistetään jo kovasti. Mitä lie meinaavat?

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010012410987549_vi.shtml

Brangelina, ei Bradgelina.
Vasta, ei vatsa.
Yhdessä, ei eronneet.

Peace yo.

Vatsa

Ei kuulemma pidä paikkaansa.

http://perezhilton.com/

Kuka nipisti ja ketä? Kuka vilautti ja mitä? Julkkikset mokailevat jatkuvasti ja me kerromme herkullisimmat palat juuri sinulle.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.