yle.fi


Mitä The Rasmuksessa sanottiin kun Lauri lähti soolouralle?

Lauri

Tällä viikolla YleX:n Viikon albumina on The Rasmus -yhtyeen laulajana tutuksi tulleen Laurin ensimmäinen sooloalbumi New World. Miten miehen bändikaverit suhtautuivat soolopäätökseen?

Idea Laurin omasta levystä oli syntynyt Singaporessa, jossa miekkonen oli ollut bändikaverinsa Paulin kotona säveltämässä materiaalia tulevalle The Rasmus -albumille. Biisit eivät kuitenkaan sopineet Rasmuksen tyyliin.

- Kun tuli aika sovittaa biisejä enemmän bändimuotoisiksi tajuttiin molemmat Paulin kanssa ettei näistä voi tulla Rasmuksen biisejä. Edes Pauli ei halunnut laittaa kitaroita näihin biiseihin vaikka hän on itse kitaristi, Lauri kertoo.

Rasmuksen jäsenet asuvat eri puolilla maailmaa. Lauri ilmoitti soololevystä puhelimitse Paulille Singaporeen, Eerolle Italiaan ja Akille Suomeen. Miehen mukaan bändikaverit suhtautuivat asiaan hyvin, varsinkin kun he pääsivät seuraamaan projektin kehittymistä.

- Se oli samalla mun kapinaa Rasmuksen toimintatapoja kohtaan. Aikojen myötä meille on muodostunut tietty tapa jolla kaikki tehdään, ja halusin toimia eri tavalla. Kun Aki vielä vitsaili, että jos me tehdään tällaista musaa niin meidän pitää opetella tanssimaan, tajusin että mähän voin tehdä tästä ihan oman juttuni, Lauri kertoo.

Sooloalbumin teko on selvästi tehnyt hyvää Laurille, joka vaikuttaa vapautuneelta puhuessaan New Worldista. Energisen miehen mukaan uudenlaisesta tekemisestä on ollut hyötyä myös Rasmukselle, jonka seuraavan albumin biisejä jäsenistö ryhtyy säveltämään tämän vuoden heinäkuussa kun koko kopla saadaan taas saman valtion alueelle.

Laurin viisiosainen haastattelu sekä biisejä New World -albumilta kuullaan tällä viikolla joka päivä Uuden musiikin aamuvuorossa noin kello 10:20.

Artistit:

Kommentit

Kuka nipisti ja ketä? Kuka vilautti ja mitä? Julkkikset mokailevat jatkuvasti ja me kerromme herkullisimmat palat juuri sinulle.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.