yle.fi


Kellari uudistuu - omakustannebändit saavat jatkossa enemmän näkyvyyttä

YleX:n nettisivut uudistuvat ja sen myötä myös Kellari muuttaa muotoaan.

Tällä hetkellä Kellariin ei voi ladata mitään, mutta torstaista 5. toukokuuta asti uusi Kellari on käytössä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien jo Kellarissa olevien bändien täytyy halutessaan ladata biisinsä ja esittelynsä uudelleen.

Uusi Kellari ei ole enää nykyisen kaltainen yhteisösivu, vaan bändit ja artistit lataavat musiikkinsa Uuden musiikin iltavuorolle erillisen lomakkeen kautta. Uuden käytännön myötä radiosoittoon pääsevät bändit saavat enemmän huomiota YleX:n nettisivuilla kuin ennen, sillä musiikkitoimittajat Venla ja Toni nostavat parhaita omakustanneyhtyeitä myös YleX:n netissä.

- Täten pääsemme paremmin nostamaan jalustalle uusia bändejä ja artisteja, kommentoi Uuden musiikin iltavuoron tuottaja Jani Kortti.

Uuden musiikin iltavuoro soittaa jatkossakin Kellarin bändejä ja artisteja joka ilta maanantaista torstaihin.

Kellari on tarkoitettu bändeille ja artisteille, joilla ei ole vielä levytyssopimusta.

Tägit:

Kommentit

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.