yle.fi


Näiden artistien tahtiin tanssitaan vaalibileissä

Mitä musaa kuuntelet? Kenen joukoissa seisot? Muun muassa Samuli Putro, Asa, Olavi Uusivirta, Yona, Siiri Nordin, Jimi Constantine ja The Giant Leap ovat suostuneet esiintymään vaalitilaisuuksissa.

Yona esiintyi Vihreiden bileissä.

- Lähdin mukaan, koska mut työllistettiin ja niillä on sellaisia arvoja, joita mä ite peräänkuulutan. En lähtisi ilmaiseksi vetämään, Yona kommentoi.

Artisti mainitsee, ettei olisi lähtenyt minkä tahansa puolueen tilaisuuteen.

- Yleisö oli fiksua ja siellä oltiin kiinnostuneita musiikin sanomasta, Yona kehuu.

Puolueiden musiikkivalintoja tuntuu yhdistävän ainoastaan linjattomuus. Näin puolueiden tiedottajat kommentoivat musiikkipolitiikkaa.

Vihreät

Puolueella ei ole yhteistä musiikkilinjaa.

Ehdokkaiden omissa vaalibileissä esiintyy yleensä frendejä.

Puolueen vaalivalvojaisissa esiintyy ”hype dj:tä”.

Muun muassa Vihreiden Outi Alanko-Kahiluodon vaalibileissä esiintyi Yona.

Vasemmistoliitto

Puolueella ei ole yhteistä musiikkilinjaa. Kirjo on valtava.

Vaalivalvojaisissa Left Hooks dj:t soittamassa.

Huomenna Helsingin Vasemmiston vaalibileissä Le Bonkissa esiintyvät muun muassa Asa ja Olavi Uusivirta.

Muun muassa Silvia Modigin vaalibileissä esiintyi Samuli Putro ja Siiri Nordin.

Keskusta

Puolueella ei ole yhteistä musiikkilinjaa. Käytämme kotimaisia artisteja laidasta laitaan ja tilanteen mukaan.

Vaalistartissa esiintyivät Jimi Constantine ja The Giant Leap.

Bändit valikoituivat kotimaisuuden ja saatavuuden perusteella.

RKP

Ei ole bändiä eikä dj:tä vaalivalvojaisissa.

SDP

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisella on ollut kiinnostusta musiikkiin, kun on sitä opiskellutkin, ja hän antaa oman panoksensa eri tilaisuuksien musiikkijuttuihin.

Coldplayn Viva la vida on ollut paljon soitossa samoin Pave Maijasen Pidä huolta.

Tietyissä tilanteissa, kuten vappuna, perinteistä työväenmusiikkia sekä 60 -70 -luvun solidaarisuusmusiikkia. Tietyissä tilanteissa myös karaoke on suosittua.

Yritimme tavoittaa myös Kokoomusta, mutta emme saaneet vastausta. Myös monet muusikot jättivät kommentoimatta aihetta.
 

Tägit:

Artistit:

Kommentit

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.