yle.fi


Tekeekö Von Hertzen Brothers seuraavan hittibiisin suomeksi?

Mikä kunnia! Von Hertzen Brothers tahtoo tehdä YleX:n kesäkumibiisin.

 

YleX Aamussa vieraillut Mikko Von Hertzen intoili toukokuun loppupuolella järjestettävästä YleX Popista. Rokkari paljasti yllättäen kaipaavansa YleX:ltä muutakin kuin esiintymistilaisuutta, sillä Helsingin keskustassa järjestettävässä YleX Popissa lanseerataan myös tämän vuoden kesäkumikampanja.

- Odotan edelleen, että Von Hertzen Brothers pyydetään tekemään kesäkumibiisi. Meiltä ei ole sitä pyydetty ja oon odottanut sitä monta vuotta, Mikko paukautti.

Rokkarin paljastus sai studion hetkeksi hiljaiseksi. Mikko jatkoi pian puhettaan ja kertoi jo tietävänsä millaisen kappaleen tekisi.

- Mulla on ollut jo vuosia selkeä idea, miten sen jutun pitäis mennä, mutta se on vielä salaisuus…

Kesäkumi-kappalee on aina esitetty Suomen kielellä, joten voisiko englanniksi musiikkia tekevä Von Hertzen Brothers kirjoittaa kappaleen äidinkielellä?

- Ihan ehdottomasti! Mikko intoili.

Tämän vuoden Kesäkumi-kampanja ja -kappale lanseerataan YleX Popissa 28. toukokuuta, jossa esiintyy myös Von Hertzen Brothers. Tämän vuoden teemakappaleen esittäjää ei ole vielä julkaistu, mutta ehkä tulevaisuudessa myös VHB laulaa turvaseksistä...


Mikko Von Hertzen puhui kesäkumibiisin lisäksi koskettavasti tulevasta Pelasta punainen pallo -konsertista. Katso haastattelu TÄÄLTÄ tai kuuntele TÄÄLTÄ. 

 

Pelasta punainen pallo – Apua Japanille -hyväntekeväisyyskonsertista lisätietoa TÄÄLTÄ.

Kommentit

Tekeekö YleX seuraavan otsikkonsa suomeksi?

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.