yle.fi


Ruotsalaisilla on asiat aina paremmin

Suomalaiset tuntuvat aina kilpailevan ruotsalaisia vastaan. Musiikkirintamalla voiton vie useimmiten tuo rakas naapurimaamme.

Uuden musiikin iltavuorossa soitettiin maanantaina paljon ruotsalaista musiikkia. Venla Kokkosen viikon tehonakin soi ruotsalaisen Firefox AK:n Boom Boom Boom –kappale.

 

Meillä Suomessa on hienoja säveltäjiä, sanoittajia ja tuottajia. Meillä on Chisu, Mariska ja Lasse Kurki. Meillä ei kuitenkaan ole Max Martinia, joka on tehnyt superhittejä muiden muassa Britney Spearsille, Celine Dionille ja P!nkille.

 

Ruotsista tulee paljon hyvää poppia ja rockia. Muutenkin tulee tunne ruotsalaisten hyvästä musiikkivainusta.  Ruotsalaisten tekemä musiikki kuulostaa jostain syystä aina askeleen kehittyneemmältä suomalaiseen musiikkiin verrattuna. Esimerkiksi The Soundsin uusi Better Off Dead –sinkkulohkaisu kuulostaa tuoreelta, vaikka kappaleessa ei sinänsä ole mitään tuoretta.

 

Keskittyvätkö suomalaiset liian paljon taiteellisiin asioihin ja erilaisuuteen, kun taas ruotsalaiset miettivät hittipotentiaalisuutta? Ruotsin yksi merkittävimmistä hittipumpuista, ABBA, on varmasti toiminut ruotsalaisen musiikin kehittäjänä , sillä ABBA osasi tehdä hittejä hittien perään käyttäen hyväkseen helppoja koukkuja.

 

Ruotsalaisuus saattaa olla joissain tilanteissa myös ehkä hieman negatiivinenkin asia, sillä välillä musiikista kuuluu ruotsalaisuus. Jos suomalaisen artistin albumilta löytyy monta ruotsalaisten kynäilemää kappaletta, kriitikot huomauttavat asiasta. Erottuvatko Ruotsista tulleet kappaleet suomalaisten tekemistä kappaleista varmojen hittikoukkujen vuoksi?  Ehkä. Aina silloin tällöin toivoisin olevani ruotsalainen.

Kommentit

Matkakertomuksia uuden musiikin vuorotyöläisiltä.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?