yle.fi

Linkkejä muualle

Hengitysliitto Heli auttaa hometalojen korjaamisessa.

Asumisterveysliitto AsTe ry  auttaa kosteus- ja homevaurioiden selvittämisessä.

ARA - Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus myöntää asumiseen liittyviä avustuksia ja takauksia sekä tuottaa alan tietopalvelua.

Voitto ei olekaan voitto

Anne Mäkituuri ja Tommi Salonen

> KATSO VIDEO

________________________________________________________________

Anne Mäkituuri ja Tommi Salonen ostivat talonsa vuoden 2005 alussa. Anne ihastui taloon ensisilmäyksellä: oli talvi-ilta, talo mäen päällä, kynttilät kutsuivat näytölle. Hirsitalo oli kaikkea mitä toivoa saattoi, Anne luuli.

Anne ja Tommi ehtivät asua talossa vain joitain viikkoja, kun ongelmat alkavat. Ilmastointi ei ime saunomisen sumuja talosta, takka temppuilee. Kunta vaatii liittymään kunnallistekniikkaan, kiinteistönvälittäjä väittää ettei tarvitse. Kunta soittaa uudelleen.

Lopulta vesi valahtaa sisään vessan katosta. Riitely myyjän kanssa alkaa. 

Anne kirjoittaa talon vioista pitämäänsä muistioon: ”Kevätauringon myötä alkoi lumet sulamaan. Tämän seurauksena huomasimme WC:n katosta tippuvan vettä. Vesi tuli norona pitkin seinää. Huomasimme samalla, että puolipaneelin päällä olevan listan ja seinän reunaan oli laitettu silikoni. Tästä päättelimme, että vettä oli tullut ennenkin.”

Jatkoa seurasi nopeasti, lumien sulaessa paljastuu, että pihaa on pidetty kaatopaikkana. Anne kirjaa lisää talojen vikojen listaan: ”Löytyy mm. auto, sohva, metalliromua, talousjätettä, elektroniikkaa, rakennusjätettä ja valtavat määrät rikottua lasia. Näky on järkyttävä. Mitä enemmän lumi sulaa sitä enemmän paljastuu.”

Myyjä lyö jarrut kiinni, kiistää kaiken. Terveystarkastaja ja kuluttajasuoja-asiamies neuvovat ottamaan asiamiehen ruotimaan talokauppaa.

Anne ja Tommi yrittivät erilaisilla ehdotuksilla hakea sovintoa ennen hovioikeutta. Talon myyminenkin yhteisesti oli listalla. Talon heille myynyt osapuoli ei ehdotuksiin suostunut.

Hovioikeuden istunto oli toukokuussa 2008. Siellä kaikki vaiheet käytiin vielä kerran läpi suullisesti. Loppuratkaisu on nähtävissä Homeloukusta maanantaisin klo 20.55.

 

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 maanantaisin klo 20.55.

Homeloukku Areenassa

YLE Areena

Homeloukku on katsottavissa YLE Areenassa viikon ajan ohjelman lähetyksestä.
> YLE Areenaan