Kuvassa Peter Lindholm (vas.), Hannu Kettunen, Raimo Heikkonen ja Marjaana Maijala.
VIERAANA TV1:n kuvaajat
Raimo Heikkonen ja Hannu KettunenPIENI PALA JUMALAA
osa 4/4 Kevät
Maanantaina 15.11.1999 klo 21.20
Rami ja Hannu, olette molemmat kuvaamisen erikoisosaajia. Millä tavalla teidän tehtävänne kuvaustilanteessa eroavat toisistaan?Rami: Olen kuvauspaikalla henkilö, joka vastaa kuvaustapahtumasta, ennen kaikkea valaisusta. Director of photography – suomenkielistä vastinetta ei oikein ole – suunnitteleva kuvaaja, valaiseva kuvaaja, kuvaussuunnittelija…
Hannu: Rami on kuvausryhmän nokkamies - Rami vastaa kaikesta mikä katselijalle näkyy.
Rami: Suunnittelen ohjaajan kanssa kuvat ja kuvauspaikat ja kerron ryhmälle – kameramiehille ja valaisijoille – mitä on tarkoitus tehdä. Kerron muun muassa mikä valon luonne on missäkin kohtauksessa. Ammattimiehillä on sitten omat keinonsa toteuttaa.
Hannu: Tässä leffassa minä olin filmikameraa operoiva kameramies. Minun tehtävänä oli "kompata" – hoitaa kuvien kompositio, rajata kuvat suunnitellun mukaisiksi. Toinen kameramies Mika Hartzell "skarppasi" – tarkensi kuvat. Ja hoiti perinteiset filmikamera-assistentin hommat eli tarkisti kaluston kunnon, hoiti filmien latauksen ja filmit laboratorioon.
Rami: Kameramiehillä ja valaisijoilla on iso käytännön vastuu. Ennen kaikkea kalustosta ja sen kunnosta ja siitä että tarvittava laitteisto on kuvauspaikalla. Tässä tuotannossa oli todella hienoa että sain keskittyä valaisuun. Kun kuvia esimerkiksi oli kolme kertaa tavallinen määrä!
Vaatii varmaan etukäteen paljon miettimistä?
Rami: Jonkun hankalan kohtauksen valaisun rakentamiseen voi mennä useita tunteja. Ilman huolellista suunnittelua ei voi toimia. Kuvaajan täytyy pystyä näkemään mielessään kuvat sellaisina kuin ne ovat valaistuina. Täytyy tietää mitä on haluamassa jotta kuvaustilanteessa voi sen nopeasti kertoa ryhmälle.
Tämän draaman kuvaukset alkoivat viime vuoden lokakuussa, mutta jo elokuusta lähtien tein ohjaajan kanssa kuvasuunnitelmaa. Ryhmä saa ennen kuvausten alkua käsikirjoituksen lisäksi kuvaussuunnitelman paperilla. Suunnittelun edistyessä kerron valoryhmälle tarvittavista erikoislaitteista ja käytettävistä sähkön määristä. Käyn valaisijan kanssa etukäteen ainakin suuremmilla kuvauspaikoilla.
Millainen kuva on hankala, Hannu?
Hannu: Esimerkiksi erittäin tiivis kuva, jossa on hankalaa pitää liikkuva kohde kuvassa – tai kuva, jossa kohde on alhaalla ja kamera liikkuu alhaalta nopeasti – ja vielä sivuttain nopeasti ylös. Työasento yksinkertaisesti on niin hankala. Sellaisia kuvia tässä jutussa on paljon. Eikä Petski (ohjaaja Peter Lindholm) hyväksy mitään mikä ei ole sataprosenttisen hyvää. Hänellä on mainosohjaajan tausta. Mainoksessa ei voi sallia pienintäkään virhettä. Sitähän saatetaan esittää satakin kertaa.
Rami: Petskillä on hieno kuvallinen näkemys ja rytmitaju. Kyllä hänen näkemykseensä on yleensä kannattanut uskoa!
Hannu: On se ihmefakiiri, kuvallinen taju käsittämätön!
Rami: Amatööri ei sen kanssa pärjää. Täytyy osata tehdä hyvin.
Hannu: Kun on itse puikoissa, omat ratkaisut on löydettävä. Loppujen lopuksi, kuvan voi tehdä vain hyvin tai huonosti.
Filmille vai videolle?
Rami: Filmille ilman muuta. Tekninen laatu kuvassa on pehmeämpi, sävykkäämpi. Videon jälki on kiiltokuvamaista.
Hannu: Video ja filmi ovat kuitenkin lähestymässä toisiaan. Uuden sukupolven digikameralla saa jo miellyttävämpää kuvaa. Ja tekniikka kehittyy koko ajan
Keskusteletteko te tehdystä työstä kun kuvaukset ovat ohi?
Hannu: Hyvä olisi, mutta jälkipuinti on pakosta sattumanvaraista. Kuvausryhmät eivät ole pysyviä. Kun tuotanto päättyy lähdetään heti uusiin töihin eri projekteihin. Joskus ei näe viikkotolkulla toisiaan!
Rami: Ison duunin päätteeksi pitäisi olla mahdollisuus parin kolmen viikon purkuun, myös sen miettimiseen miten yli sadan prosentin työteholla ja osaamisella kymmentuntisin päivin tehdyn leffan jälkeen seuraava juttu voitaisiin tehdä vielä paremmin!
Olette kuulemma hyvä työpari. Mitä te olette aikaisemmin kuvanneet yhdessä?
Rami: Ainakin Peter Lindholmin edellisen ohjauksen, minisarjan Ilman kavaluutta. Ja dokumenttiohjelmia.
Edustatte kuvaajina eri sukupolvia. Milloin tulitte Yleen?
Rami: Minä olen ollut 40 vuotta Ylessä, vuodesta 1959. Sitä ennen olin ammattivalokuvaaja. Tulin kamera-assistentiksi aikana, jolloin kuvaajia oli vain kolme. Olen kuvannut reportaaseja, uutisia, dokumentteja, viime vuodet draamaohjelmia.
Hannu: Minä aloitin pienissä videofirmoissa. Leikkasin kuvaa ja ääntä. Vuonna 1988 tulin kuvatarkkailijakurssin kautta Yleen, ensin valaisijaksi, sitten kamera-assistentiksi – nyt olen TV1:n kuvaaja – parhaillaan M.O.T.:n tuotantoryhmässä.
Pitkällä kokemuksellasi, Rami – mitä haluaisit sanoa näille nuoremmille kuvaajille?
Rami: Uran alussa ajattelee että tässä osaa jo kaiken! Myöhemmin huomaa, että jokainen työ on erilainen, uutta taitoa ja ajattelua vaativa. Kokemuksesta on hyötyä, mutta sitä ei kannata kopioida Kuvaajan pitää olla nöyrä kuvattavalle aiheelle eikä lähteä seikkailemaan ja kikkailemaan valoilla. Jokaisen kuvan ja valon pitää tukea tarinaa ja viedä sitä eteenpäin.
