yle.fi

Miten Läpiveto syntyy?

teksti: Petteri Summanen ja Sakari Heiskanen

YLE TV1:n menestyssarja Läpiveto poikkeaa totutusta viihdevirrasta monella tavalla. Ensinnäkin sen ylöspano on silmiinpistävän erilainen. Kuvissa nähdään neljä huonetta, jotka toimivat kulisseina huikealle, viiden huippunäyttelijän tähdittämälle karaktäärikentälle.

Toiseksi on nostettava esiin tärkeä seikka: Läpiveto lähetetään suorana. Suora lähetys on aina suora, vaikka sitä miten vääntäisi.

Näiden Läpivedon peruselementtien takaa löytyvät StoryOf:n luovan johdon nerokkaat ratkaisut, jotka Yleisradion kotimaisten ohjelmien viisas johto on tilannut kanavalleen.

Viikoittaisen lähetyksen pohjalla on käsikirjoitus, joka muodostuu kolmivaiheisesti.

Aivoriihi

Ensimmäisessä vaiheessa työryhmän aivoriihi kokoontuu tuottamaan pöydälle ideoita. Aivoriiheen kuuluu näyttelijöiden lisäksi idean isä ja sarjan ohjaaja Tuomas Summanen. Tapaamisten tarkoituksena on pitää hauskaa ja kerätä lukemattomat määrät hauskaa läppää.

Toisessa vaiheessa Läpivedon vastaava käsikirjoittaja Petteri Summanen ”talloo idearypäleistä parhaat mehut” ja aloittaa ”viihdeviinin valmistuksen”. Ideoiden uloskirjoittamiseen osallistuu usein muitakin näyttelijöitä.

Kolmannessa vaiheessa käsikirjoitusraakileita aletaan lukea ja kehitellä eteenpäin. Tällöin ohjaaja alkaa ottaa materiaalia haltuunsa. Muille tuotantotiimin osastoille aletaan vuotaa tietoja sisällöstä. Summasista Petteri jatkaa käsikirjoitusten hiomista.

Neljännessä vaiheessa, ennen kuin tuotokset ”pääsevät makutestiin”, niitä valmistellaan Yle Viihteessä ja Yle Tuotannossa.

Studio

Käsikirjoitusmäski lähetetään hyvissä ajoin Yle Viihteen tuottajalle, ohjaajalle ja kuvaussihteereille, jotka junailevat Yle Tuotannon tekijöiden kanssa lähetyksen toteutusta.

Jossain vaiheessa, kun käsikirjoitusversiot eivät enää muutu paljon, niiden perusteella aletaan muokata lavasteita, puvustusta, valoja, äänimaailmoja, maskia, rekvisiittaa…

Peruslavaste on joka jaksossa sama. Lavastajat ja rekvisitöörit keräävät sketsitarpeet Ylen valtavasta varastosta ja hankkivat tarvittaessa uutta… jos rahaa riittää. Kun sketsi on lähetyksessä ohi, lavasteet vaihdetaan huoneen sivuun käännettävän takaseinän kautta. Siksi yksi selkeä reunaehto lavasteille onkin niiden helppo ja mahdollisimman äänetön siirrettävyys.

Myös puvustajalle ja maskeeraajalle Läpiveto on lähempänä teatterituotantoa kuin tavallinen tv-ohjelma. Viiden näyttelijän juoksusuunnat sketsien välillä, asujen järjestys vaihtorekillä, peruukit, teatteriveri… kaikki pitää olla hyvin suunniteltu, jottei pitkittynyt vaihtotauko vie ohjelman sykettä.

Lähetysviikko

Näyttelijät saapuvat studioille torstaina. Perjantaina lavasteet pystytetään ja sketsit käydään läpi lavasteissa ohjaajien, näyttelijöiden, lavastajien, puvustajan, maskeeraajan, rekvisitöörin, kuvaajan, äänisuunnitelijan ja studio-ohjaajan kesken.

Lauantaina vielä harjoitellaan ja saatetaan tehdä isojakin muutoksia: ohjelman keston täytyy nykytelevisiossa olla tarkka, ja viime hetkessä voidaan joutua tekemään muutoksia tekstiin.

Vielä tyhjälle katsomolle tehtävän kenraaliharjoituksen perusteella saatetaan tehdä muutoksia, jotka ovat näyttelijälle iso haaste. Niinpä, kun studioyleisö otetaan sisälle tutustumaan omaan tehtäväänsä, näyttelijöiden jännitys on tiivistymässä äärimmilleen.

Lähetys

Studioyleisö saapuu paikalle n. klo 19.30. Se on ohjelman kuudes näyttelijä: sen reaktiot siivittävät näyttelijät kokeilemaan rajojaan - ja toisiaan. Vaikka aikaraami ja käsikirjoitus ovat tiukkoja, jää näyttelijöille tila ja suorassa kun ollaan valta kokeilla toisen keskittymistä.

Ja jos sketsi on hyvä, pitkät naurut vievät lähetysaikaa… joka pitää ottaa kiinni muualla.

Läpivedosta sanotaan usein että se on liiankin hyvä keitos: homma vedetään läpi niin taiten, että vaihdot ja siirtymät jäävät täysin kotikatsojan huomaamatta.

Mutta reunoilta on menty yli monesti: milloin näyttelijä unohtaa missä seuraava asu on, milloin yhden näyttelijän ”tipahtaminen” aiheuttaa ketjureaktion muissa.

Yksi tällainen hetki on nähtävissä ensimmäisen tuotantokauden sketsissä ”Heinot eli surunauha” (Katso Elävässä arkistossa). Siinä Läpivedon vakionäytteljät ja vieraileva tähti Taneli Mäkelä antavat hienon näytteen siitä miten näyttelijä yrittää peittää tipahtamisensa.

Tipahtamisten lisäksi tämä sketsi pitkittyi epäselvien merkkien takia muutamalla minuutilla, mikä vain lisäsi kierrettä keitokseen.

Lähetä linkki

Esitysaika

Lauantaisin TV1:llä klo 21.30, alkaen 1.12.

Läpiveto on yhdistelmä näyttelijän unelmaa ja painajaista. Livekomediasarja elävän yleisön edessä! Hulluutta!  > Lue lisää

YLE Areena

YLE Areena

Voit katsoa Läpivedon Areenassa kuukauden ajan ohjelman lähetyksestä.
> YLE Areenaan

Elävä arkisto

Läpivedon ensimmäisen tuotantokauden sketsejä Elävässä arkistossa. > Katso!