Juhon päiväkirja 16.9. - 20.9.

16.9. Roncesvalles

Erikoista…vähän outoakin. Täällä taas. Hiljaisuus, Ranskan puolelta Pyreneiden yli työntyvä usvamassa. Kosteus alkaa tiivistyä ja vuorella olemisen fiilis alkaa tuntua iholla. Nojiri ja Japanin alpit nousee mieleen :)
Pitkä matka lentokoneella vaihtoineen väsyttää. En jaksa ajatella tulevaa. Sisällä syvällä on rauha ja lepo.
Hetki ennen nukkumaan menoa. Holvikaarisalin kerrossänkyrivistöt ja niiden lomassa hyörivät pyhiinvaeltajat. Vaimeaa puheensorinaa ja yöpuulle valmistautuvat kaikenmaalaiset…ihan kuin olisi jollain aikuisten lasten leirillä. Valot sammutetaan kohta ja pieni kiirus päällä jotta ehtii pakata hiukan valmiiksi aamua varten. Hymyilyttää. Tästä tää sitten alkaa! Tuttua ja silti alkavan seikkailun tuntua.

17.9. Roncesvalles - Larrasoaña

Herätys ja alkusähellys pimeässä holvikaarisalissa aamu kuudelta on sekavaa. Ei vielä minkäänlaisia rutiineja. Toimintatavat ja tavarat eivät ole löytäneet omia toimivia uriaan ja paikkojaan. Ärsyttää tää kohellus – vähän.
Kun astun ”kirkkosalista” ulos aamun kuulauteen, on kylmä, pimeä ja tähtitaivas avautuu mykistävänä yläpuolelleni. Muutama askel ja täysikuu tulee nurkan takaa näkyviin. Melkein henkeä salpaa. Pyreneiden silhuetti häämöttää käsinkosketeltavan matkan päässä. Jostain sisältä syvältä nousee kiitos – gracias señor Jesus. On suuri lahja saada olla täällä taas.
Pena on mennyt jo. Lefan kanssa lähdetään tallustelemaan ja naiset tulee kun tulee. Sukelletaan pimeään metsään, jonka leveälle polulle siivilöityy kuun valo valtavien puulehvästöjen lävitse. Huu…unenomaista. Otsalamppu on tarpeen.

Otan matkalla paljon kuvia. Hyvä keino pitää tahti rentona ja iisinä. Pieniä kyliä laaksoissa, aamukasteen kyllästämiä peltoja, lehmiä kelloineen laitumella, auringon ensisäteitä. Ei osaa kuin ihmetellä vaan. Matkan ensituttavuus on etelä-korealainen Mon, kameran kanssa liikkeellä hänkin. myöhemmin päivällä lista alkaa täydentyä…Lee, Jesaja, Kelly, Jitka. Upeita ihmisiä ja vieläkin hienompia jutusteluja! Hyvä fiilis ekasta päivästä.

18.9. Larrasoaña - Pamplona

Iisi päivä, lyhyt matka, ei kuuma ja purtavaa sopivasti mukana. Vähän semmoinen siirtymäpäivän fiilis, kunhan päästään perille mentaliteetilla. Aamurukoukset ennen auringonnousua ehdin kyllä käydä läpi; kummilapset, pari saapunutta tekstarin muotoista rukouspyyntöä Suomesta ja ne tavalliset.
Tullaan koko matka Lefan kanssa. Jitka kulkee myös usein mukana. Lienee hänellekin luontevaa kun tuntee meidät molemmat jo. Ei jutella paljoa. Mielessäni huolehdin yösijasta ja siitä riittääkö rajoitettu sänkypaikkamäärä minulle ja meille. Ihan suotta murehdin. Jokin minussa yrittää kiirehtiä. Toistelen mielessäni – RAUHASSA, RAUHASSA. Nyt ei ole kuukauteen mihinkään kiire.

19.9. Pamplona – Puente la Reina

Deluxe-aamu: talon väki herättää 06:00 eikä tartte huolehtia omasta kellosta, kuuleeko sen herätystä korvatulppine läpi vai ei. Isäntä pisti valotkin päälle joten voi pakata loput roippeet valoisassa!
Ja alakerrasta nousee tuoreen kahvin tuoksu! Mamma mia!
Tämän päivän kävelyt tuli tehtyä aamusta yksin. Iltapäivällä tultiin Teija ja Annen kanssa. Hyviä tyyppejä!! Ja mitkä jutut! Aivan loistavaa!

20.9. Puente la Reina- Estella

Aamun lähtö on taas hieno kokemus. Naiset jää vielä puuhastelemaan kun me miehet lähdetään tarpomaan. Lauma kylän ukkoja on lähdössä koirineen metsälle – pilkkopimeässä kauhee souvi päällä.
Ilma on sen verran kylmä, että T-paidalla tekee tiukkaa. Höngin ilmaan ja yritän pimeässä erottaa vesihöyryä. Mennään peräkanaa kuin veturit silloin tällöin toisillemme murahdellen. Ja hyvä niin.
Ei ole nyt oikeen juttutuulella, ei oikeastaan koskaan aamuhämärässä. Siinä on jotain sellaista mystistä ja pyhääkin, jotain sellaista jossa on hyvä olla ihan vain kahdestaan Jumalan kanssa.
Selkeästi on vielä sisäänajovaihe päällä. En ole vielä saanut kiinni Caminon ajatuksesta. Sydän ei ole vielä rauhoittunut ja mieli hiljentynyt. Mutta se kyllä tulee – ajallaan.