Juhon päiväkirja 29.9. - 2.10.

29.9. Hontanas – Boadilla del Camino

Psalmi 139
1. …Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut.
2. Istunpa minä tai nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tai makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Sen kaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7. Minne minä voin mennä, missä ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

30.9. Boadilla del Camino – Carrión de los Condes

Tänään olemme kaikkein kauimpana tavoitteestamme. Edessä on 14. vaelluspäivä, jonka jälkeen suunta muuttuu ja jokainen päivä on lähemmäksi Santiagoa.
Olemme kuin purjevene, joka lähestyy kääntöpistettä ja paluumatka kohti maalia voi alkaa.

Lefa, meidän oma Crocodile Dundee, on todella heikossa kunnossa.
Eilisiltainen seikkailu kylän salaisissa katakombeissa ja mitä-lie-liemien juominen on vaatinut veronsa.

Vedän ideaalisidettä Annen turvonneen jalkapöydän ympärille samalla kun oma akillekseni pysyy kuosissa Buranan voimalla.

Teija ontuu kivuliasta kantapäätään ja ainoastaan Eija tuntuu olevan suht’ OK akilleksensa kanssa. Penan turvonnut jalka avohaavoineen on ihan oma lukunsa.
Tässäkö pitäisi vielä tarpoa tauotta seuraavat kaksi viikkoa?! Ajatus suorastaan hirvittää. Ja kun siitä sitten lähden äheltäen liikkeelle, niin kuin huomaamatta päivän 24 km on takana ja seison kuuman suihkun alla albergue Santo Spirituksessa. Lefa nukkuu sängyssään makuupussissa – on kai tullut bussilla tai taxilla…tai jollain. Siellä se silti on.

1.10. Carrión de los Condes – Terradillos de los Templarios

Taivaanrannan profiili tasaantuu päivä päivältä ja niin tuntuu käyvän myös ajatuskäyräni kanssa. En tiedä johtuuko se vähitellen kasautuvasta univajeesta vai kuuluuko se vain tähän vaiheeseen. Tänään mieli vain lepäsi vaikka kävin monenlaisia keskusteluja tien päällä. Missään niissä ei ollut silti mitään syväsukellukseen viittaavaakaan. Tasaista menoa tasaisella ja rauhallisella mielellä. Pysähdyin katsomaan tiheän aamu-usvan seasta nousevaa aurinkoa ja myöhemmin päivällä annoin vain katseen harhailla kynnetyillä pelloilla. Jalat polkivat mekaanisesti eteenpäin. Penan ja Lefan poissaolo veti fiiliksiä alaspäin.

Päivän paras hetki koitti 16 km:n lähes tauottoman aamupatikoinnin jälkeen kun istuin peltoaukion laitaan rakennetun baarin unisella terassilla. Siemailin aamun ensimmäistä cafe con lecheäni, linnut lauloivat ja katse oli taas jossakin kaukana.
Yht´äkkiä baarin eteen kurvasi rekkalastillinen kokista ja San Miguelia. Moottori sammui, kuski heilautti itsensä ulos ohjaamosta ja radio jäi pauhaamaan ”I love rock´n´roll”. Jalka kävi välittömästi naputtamaan tahtia ja kohta olin jo käskeä kuskia kääntämään nupit kaakkoon. Mielessäni seisoin ja cafe con lecheä kannattelevalla heiveröisellä muovipöydällä ja karjuin terassilla levähtäville pyhiinvaeltajille ”C´mon!!!” Heräsin jostakin suu leveässä hymyssä samalla kun rekka kaasutti paikalta. Loppupäivään ei mahtunutkaan kuin ”I love rock´n´roll”.

2.10. Terradillos de los Templarios – El Burgo Ranero

Maaginen Sahagún osui kohdalle tänään; merkkipaalu ja henkinen kynnys, piste johon edellinen Caminoni päättyi kivuliaan niveltuppitulehduksen pakottamana. Kiirehdin alberguesta ensimmäisenä pimeille peltolakeuksille jotta voisin aloittaa tämänkertaisen Caminoni uuden vaiheen niin kuin edellinen oli päättynytkin – yksin.
Sahagúnin alberguen edessä kiinnitin uuden simpukan rinkkaani, mutta vasta Sahagúnista pois johtavan sillan ylitettyäni mielen täytti upea fiilis. Pöytä oli puhdas, mennyt oli kuljettu loppuun niin henkisesti kuin fyysisestikin ja edessä uusi tuntematon tie ja tulevaisuus!

Boosti oli todella vahva ja inspiroiva. Kilometrejä tuli taivallettua vuoron perään puolalaisen, kanadalaisen ja saksalaisen kanssa. Viimeinen 71-vuotias kanssakulkija heltyi muistelemaan 51 vuotta sitten tapaamaansa elämänsä kauneinta naista, jonka elämänpolku leikkasi hänen omansa Jyväskylän hotellikeskuksessa. Mies vaipui tyystin muistoihinsa ja kysyi lopulta, mahtaisiko Viipurista kotoisin oleva Vuokko Viskari olla vielä elossa?