Juhon päiväkirja 3.10. - 6.10.

3.10. El Burgo Ranero - Mansilla de las Mulas

Karmiva yö. En tiedä kuinka monta kimpussani oli, mutta niitä oli aivan liikaa. En tiennyt mitä ne olivat, mutta tykyttäviä paukamia syntyi hirvittävää tahtia. Joku oli puhunut bedbugeista. Ortegan luostarista alkanut örkki-hyökkäys saavutti tänä yönä huippunsa. Laskin aamuyön kelmeässä wc:n valossa puremien summaksi yli 50. Koko päivän tuntui kuin sama kuhiseva tehtailu jatkuisi vaatteideni alla. Ainoastaan liikkeellä oleminen helpotti oloa.

Perillä Mansilla de las Mulasissa paikallisen alberguen tomera Laura-emäntä tiesi mitä on kysymys ja pisti tuulemaan. Vaatteet ja makuupussi menivät 60:een pesuun samoin tein. rinkka työnnettiin myrkkyjen kera mustaan jätesäkkiin puhdistumaan ja minut passitettiin lääkäriin tutkittavaksi. Toinen pakara sai tuta kortisoni- ja antihistamiinipiikit ja lääkekuuri päälle. Pari tuntia ja kiirastulen liekit alkoivat sammuilla.
Mikä suloinen rauha ja hiljaisuus!

5. 10. León - San Martín del Camino

Huonoista lähtökohdista syntyi lopulta outo ja mieleenpainuva päivä. Penan luostarissa tarjoamat lähtöteet vei mainiosti Leónin ulkopuolelle, josta univajeesta ärtynyt vatsa ja nouseva kuume alkoivat viedä jonnekin horteen rajamaille. Ajatus oli täysin seis.

Seurasin jossakin vaiheessa melankolista musiikkia soittavaa kansanmusiikkiryhmää pitkin aavemaisen kaupungin tyhjiä kujia, seuraavassa hetkessä huomasin seisovani reppuineni täpötäydessä kirkossa satojen ihmisten velloessa ovista sisään ja ulos Ave Marian kuuluessa jostakin etäältä. Muistan mummot jotka kävivät nykimässä hihoja ja kuiskaamassa ”Buen Camino”. Hetki sen jälkeen olin ilmeisesti moottoritieliittymäsiltojen katveessa ja kuulin selittäväni suomalaista ihastustaan muistelleelle saksalaiseläkeläiselle, kuinka hänen tulisi hoitaa alkavaa penikkatautia…”Yes, put your feet to the cold water…ibuprofein…yes.”

Rukoilin Jumalaa että jaksaisin. Jossakin vaiheessa Lenny Kravitzin ”Rock’n’Roll is dead” vei eteenpäin. Maisema muuttui tasangoksi ja kuumassa auringonpaahteessa hoiperrellessani mielen tulvahtivat tuhannet Jenkeissä ajetut kilometrit. Olisin voinut melkein vannoa käveleväni valtatie 66:n varressa jossakin Texasin tai New Mexicon tienoilla. Onneksi Lefa soitti ja tarkisti oliko kaikki OK. Olin siis Caminolla.

6.10. San Martín del Camino - Astorga

”Älä kiirehdi erämaasta pois ennen kuin tiedät, mikä on se siunaus minkä tulet sieltä saamaan.” Ei ollut ensimmäinen kerta kun mietiskelin näitä Jaakobin sanoja. Caminoni keskimmäistä ja monella tavalla tasaista mesetan vaihetta leimasi fyysinen kamppailu selviämisestä eteenpäin. Ajatus tuntui käyvän lähinnä nollakierroksin tai kiertävän kehää entisten ympärillä. Tänään tie alkoi nousta mesetalta kukkulalle. Minkä siunauksen sain mukaani elämäni seitsemän vuoden erämaakaudesta?