Lefan päiväkirja 25.9. - 28.9.

25.9. Legi: Santo Domingo de la Calzada - Belorado

Rauhallinen, hiljainen aamu. Upea auringonnousu. Mietin niitä näitä. Moottoritien reunalla oli pari terrieriä. Ilmeisesti eksyneet, vaikuttivat hyväkuntoisilta ja tyytyväisiltä kun söivät jotain jätöksiä tien reunalla. Huntteria ei vaan näkynyt tai kuulunut. Terrierit jäivät siihen.

Tulin kylään, pidin tauon ja hiffasin postilaatikon. Ajattelin pistää lodjaan kortit, jotka olin unohtanut lähettää. Mutta mahtaakohan tätä syrjäistä postilodjua kukaan muistaa? Saman tien paikalle kurvaa auto ja posteljooni. Annan hänelle henkilökohtaisesti tehtävän toimittaa kortit eteenpäin. Posteljooni on selvästi ylpeä ammatistaan ja tekee sitä täysillä.

Seuraavassa kylässä näin kissan, joka on kuin omasta lapsuudestani. Se oli kuin Ville, tumman harmaa ja pienikokoinen. Muistelen aikoja Villen kanssa.
Beloradossa on siisti ja puhtaalta vaikuttava albergue.

Juhon kanssa piti pestä pyykkiä, mutta kummallakaan ei ole pesuainetta. Sitä sitten kyselemään. Isäntä sano että hän hoitaa pyykit ja ne on parin tunnin päästä kuivina noudettavissa. Isäntä oli selvästi ylpeä työstään ja nautti siitä - vaeltajien puhtaudesta, ruokailusta ja levosta huolehtimisesta.

26.9. Legi: Belorado – San Juan de Ortega

Olipa mukava sänky ja hyvät unet. Jep ja aamiaista, tosin paikkakuntalaista eli patonkia, voita marmeladia. Viileä ja pilvinen aamu, ei muuta kun taipaleelle.
Pimeää, muutamassa kohtaa joutuu otsalampun avulla etsimään oikeeta reittiä. Mietiskelen niitä näitä, aurinkokin on jo noussut.

Tulin Villambistian kylään, joka oli pieni, vanha ja lähes autio. Heräsin huomaamaan kyltin jossa luki: Bar Cafe 300m. Mietin, oisko se jo auki. Sen verran kahvia teki mieli, että oli mentävä tsekkaamaan. Kokeilin ovea, se oli onneksi auki. ”Hola, un cafe americano”, huikkasin ja katse hapuili ovea, jossa lukisi servicios.
Hörpin kahvin ja tarkastelin kartasta reittiä – edessä oli kohtalainen nousu 1100 metriin. Sen jälkeen olisi tasaista laskua San Juan de Ortegaan.

Puolen päivän aikaan pysähdyin lounaalle paikkaan, jossa tapasin Juhon, Annen ja Jitkan. Repusta patonkia, tonnikalapurkki, suklaakuitupatukka ja palan painikkeeksi vodaa. Juho ja Jitka lähtivät jatkamaan saman tien, Anne jäi mun seuraksi ja tultiin sitten kimpassa perille reilun tunnin patikoinnin jälkeen.

Kylmä ilta ja fleece oli jäänyt edelliseen mestaan, kiroilin. Messu klo 18 teki oman ja vaikuttavan rauhan mieleen. Illallisen jälkeen maistui unet, jotka jatku hyvänä aamuun asti.

27.9. Legi: San Juan de Ortega - Burgos

Anun syntymäpäivä. Lähetän onnittelut tekstiviestillä. Soitan sitten myöhemmin. Tien reunassa näkyi pari isoa vanhaa tammea, oli pakko koskea niitä. Upea auringonnousu, rauhallista ja letkeää vaellusta. Hyvä olo. Mutta kylmä.
Atapuercan kylässä vedin aamukahvit. Jo oli hienosti stailattu vanha kivitalo kahvila/kyläkaupaksi. Omistaja oli pedantti ja huomaavainen, palveli mua ja Penaa kuin kuninkaita.

Huomasin hyllyssä fleecejä ja parin hetken kuluttua fleece ja 26 euroa vaihtoivat omistajaa. Matka jatkui lämpöisenä.

Olen ollut tyytyväinen kehooni. Se toimii ja on ainakin tähän asti kantanut hyvin. Olen myös iloinen kun huomaan, että 11 päivän aikana päästäkin on jo poistunut paljon ylimääräistä roinaa. Se on kuitenkin tän vaelluksen tarkoitus. Uutta mahtuu tilalle. Mieleeni tulee usko, että elämässäni on aukeamassa uusi ulappa.

28.9. Legi: Burgos - Hontanas

Keskusteltiin ajasta ja se pisti miettimään. Aikaa on. Santiagon vaellusreitillä sen kokee ja tuntee konkreettisesti. Sitä on ollut paljon ennen meitä ja sitä jää meidän jälkeen. Se ei lopu koskaan. Meidän oma aika on rajallinen. Kysymys kuuluu miten se tulisi käyttää ja miten ajassa voi olla läsnä, tässä ja nyt. Tehokkuus vie nykyään meidän ajan. Nopeat syövät hitaat vai hitaasti hyvä tulee?

Lounas, pari leipää ja sardiinipurkki.

Oma aikamme voi loppua koska tahansa. Tuli mieleen parin hyvän ystäväni ja serkkuni aikaiset poismenot. Olen itse ollut myös touhutoope ja juossut liian monen asian ohi.

Työ, ura, opiskelu ja harrastukset vievät aikamme. Ei ole aikaa perheelle, lapsille, vanhemmille, ystäville. Väsytään omiin itse järjestettyihin kiireisiin ja valitetaan ettei ole aikaa. Aikaa kyllä on, mutta miten sen käyttää? Katselin lammaslaumaa, jota paimentaja koirineen vahti. Mitäköhän paimen ajattelee ajasta?

Tänään oli eka ”raskas” päivä. Viljapeltoa ja hiekkatietä silmänkantamattomiin, kuuma, varjoisat puut tai paikat olivat kortilla. Kirkon torni näkyy kumpareen takaa. Hontanaksen kylä, vihdoinkin. Noin 30 km patikointia tuntu kieltämättä pitkältä.