Penan päiväkirja 17.9. - 20.9.

17.9.
Lähtijöiden suuri määrä oli minulle yllätys; oletin, että suurin ruuhka olisi kesällä. Polulla ruuhka ei enää vaivannut, vaan pyhiinvaeltajat jakautuivat omiksi kulkijoikseen. Mieluisa yllätys oli pyöräilijöiden reagointi raskaiden nousujen aikana kävelijöiden antamaan työntöapuun. Apu näytti tulevan heille ”täysin yllättäen ja pyytämättä” ja tällä kertaa se oli myös totta!

Reitin nousut ja laskut olivat ennakointiani suuremmat. Täysikuu ja aamun valkeneminen olivat lumoavia, kuten reitin kauneuskin. Loppumatkalla Larrasoañaan ei kauneusarvoja enää toki rekisteröinyt, vaan voimat täytyi keskittää jalkoihin. Väsy oli totaalinen perille päästyä, mutta suihkussa käynti virkisti. Päivä oli pitkä, mutta antoisa.

18.9.
Matka alkoi jälleen pimeydessä. Reitin varrella nautin pikaisesti vaatimattoman aamiaisen: 3 siivua valkoista leipää. Keho oli kipeä ja voimaton, mutta käynnistyi lopulta. Matka Arreen oli kevyt ja Arressa sai ostaa kunnon aamiaisen. Loppumatka Pamplonaan meni nopeasti ja olin perillä jo 10:45. Yritin kävellessä kuunnella espanjan kursseja, mutta en kyennyt keskittymään. Vaikka vaelsin ensimmäisen tunnin pimeässä vain otsalampun valossa, oloni oli levollinen ja turvallinen. Päivän vaelluksen suurin anti ja samalla myös merkitys oli sisäinen rauha, jonka tunsi vahvasti kehon tehdessä staattista työtään!

Tulevista päivistä en vielä tiedä, mutta tänään kokemani sisäinen rauha ja levollisuus on merkityksellisin kokemus!

19.9.
Pamplonan läpikulku aamun hiljaisuudessa oli lumoava; kulku vanhan kaupungin halki lähes autioita katuja oli vaikuttavaa. Kaupungin laidalla oli tyypillinen aamuruuhka täydessä käynnissä. Samaan suuntaan matkaavia kulki harvana nauhana sekä edelläni että takanani. Tervehdyksiä vaihdettiin aina ohitettaessa. Tuntui hyvältä kuulua tällaiseen ihmisjoukkoon. Päivämatkan puolisessa alkoi vasemman jalan pikkuvarpaassa tuntua rakonalku. Häivytin sen kuitenkin mielestäni ja nautin matkan etenemisestä sekä kauniista maisemista.

Vaikka nousut ottivatkin sykkeen päälle, olivat laskut hankalampia kulkea. Polku täynnä isoja kivimuhkuroita vaati kaiken huomioni. Puente la Reina tuli vastaani yllättävän pian. Suihkun jälkeen tarkistin vammani: pikkuvarpaasta löytyi 3 rakkoa.

20.9.
Matka alkoi tutusti pimeydessä, mutta katuvalojen päätyttyä aamu olikin jo valjennut. Nyt tuntui selvästi, että keho käynnistyi huonosti. Aamiainen oli tarkoitus nauttia ensimmäisessä kylässä, mutta se onnistui vasta kolmannessa matkan ollessa jo puolessa. Tämä johtui lauantaista, jota en osannut ajatella etukäteen lainkaan. Muutenkin aikakäsitykseni on muuttunut totaalisesti. Aika ja kello ovat enemmänkin abstrakteja käsityksiä. Jollakin yksittäisellä kellonhetkellä polulla muodostuu merkitykseksi mikä sijaintisi on suhteessa päivän taivallukseen. Muutenkin ajatukseni ovat irtautuneet aiemmista päivärutiineista. Läheiseni ovat hyvin lähellä itseäni: Minä tarvitsen heitä!