Penan päiväkirja 25.9. - 28.9.

25.9.
Aamuhuumori ei ollut kohdallaan herätessäni ja aamiaisen syönti oli pelkkää pakkosyöntiä jotta pystyin ottamaan ”varvaslääkkeeni”. Matka alkoi maistua aamukahvin ja kehon lämpiämisen jälkeen. Vaellusreitti seuraili valtatien vartta, jossa monet jyrisevien rekkojen kuljettajat soitattivat äänitorvillaan matkaterveisiä: turvallisia matkaterveisiä heillekin!

Olemme keskustelleet omista elämänvaiheistamme ja ihmeellistä on, miten löytöretkikumppanien jokin yksittäinen lause alkaa elää mielessäni omaa elämäänsä ja saa minussa aikaan aivan uusia tuntemuksia. Näiden ajatusten seassa risteilevät läheisiin kohdistuvat ikävän tunteet: miten olettekin tärkeitä ja rakkaita minulle. Matka jatkuu ja löytöretkeilijällä on turvallinen olo reitillään.

26.9.
Alberguessa oli hyvä nukkua, kerrossänky oli leveä ja mukava sekä seisoi vakaasti paikallaan. Alkumatka seuraili valtatietä mutta Villafranca Montes del Ocassa kulkureitti poikkesi metsään. Samassa alkoi mittava nousu, joka jatkui kauan ja korkealle. Syke nousi maksimissaan 154. Varpaat eivät oireilleet lainkaan nousussa ja mieleeni palasi minua hoitanut lääkäri. Hän oli 30-40 vuoden ikäinen, parta oli kolmisen päivää ollut leikkaamatta, hoikka vartalo huokui itsevarmuutta. Mielenkiintoisimmat olivat hänen silmänsä: uteliaat, valppaat ja avoimet! Hänen silmänsä ja kehonkielensä kertoivat minulle: ole huoletta vaari, kyllä minä sinut kuntoon laitan ja taipaleelle!

Ja laitoit kanssa, kerroin hänelle kavutessani! Koko loppumatka luostariin kulki todella kauniin luonnon halki. Nyt olen yli 1000 metrin korkeudessa.

27.9.
Koko luostarissa viettämääni aikaa leimasi kylmyys, se tunkeutui vääjäämättä iholle vastaan taistelusta huolimatta. Vasta puolisen tuntia käveltyäni kylmyys väistyi minusta. Kävelimme yhdessä Leifin kanssa otsalamppuni valossa ja kun aamu oli kunnolla valjennut, vastaamme tuli tien vieressä kaksi rinnakkaista vahvaa tammea. Sanaakaan sanomatta molemmat kävelimme oman tammemme luokse ja halasimme innolla tammen runkoa. Käteni tavoitti kaikesta venytyksestä huolimatta vain pienen osan tammen valtavasta rungosta. Lyhyt hetki luonnon ihmeen parissa saattaa saada suuren merkityksen ihmisen kokemuksessa. Iltapäivällä Burgos kohosi eteemme suurena espanjalaisena kaupunkina. Kaupunki osoittautui kauniiksi.

28.9.
Kiertely Burgosin vanhoilla kujilla synnytti halun tulla ehkä uudelleen tutustumaan tähän kauniiseen kaupunkiin. Tein tulevalle päivälle ostoksia ja ostin myös poikani muistoksi kynttilän, jonka sytytin vaelluksen varrella olevassa eräässä kauniissa ja pienessä kirkossa. Tänään on hänen kuolinpäivänsä. Vietin itsekseni hiljaisen hetken kirkon penkissä katsellen sinisen kynttilän liekkiä ja muistaen poikaani. Suru antautuu ajan kuluessa, mutta kaipaus ei milloinkaan!

Olin ehtinyt ennen matkaa ajatella paljonkin mesetaa ja sen maisemia. En osannut kuitenkaan odottaa näin suurta maiseman muutosta. Avara ja laaja maaseutunäkymä on Pohjanmaan pojalle toki tuttu, mutta siellä täällä olevat valtavat kivivallit ovat minulle ennestään tuntemattomia kokemuksia. Tunnen kulkevani todella vanhassa maaseutukulttuurissa! Ja olen kulkenut mesetalla vasta noin 25 kilometriä. Avarassa ympäristössä saattaa kohota suuria ajatuksia.