Penan päiväkirja 29.9. - 2.10.

29.9.

Tajusin eilen illalla kuinka tärkeä päivä oli ollut. Mieleni oli hyvä, sillä olin voinut täyttää erään tärkeimmistä pyhiinvaellukseni tavoitteista sytyttäessäni kynttilän poikani muistoksi. Hetki oli minulle herkkä ja kaunis! Nyt oloni on rauhallisen tyhjä.
Aamun sarastukseen osunutta San Antónin toivomuspaikkaa lukuun ottamatta en ole tänään ajatellut enkä kokenut mitään merkittävää. Jalkojen vaivat seuraavat taivallustani. Hontanas on kokonaisuudessaan tähänastisista paikoista kaunein. Istun muiden vaeltajien kanssa refugion kauniissa puutarhassa ja useimmat meistä kirjoittavat. Kuka viestejä kotiin ja kuka ajatuksiaan matkakirjaansa. Tämä pysähtyminen tuntuu rentouttavalta.

30.9.

En olisi uskonut, miten yksi päivä voi erota valtavasti muista näennäisesti samanlaisista. Lähdettyäni aamulla refugiosta, jouduin korjailemaan jalkojeni siteitä kaksi kertaa ennen kuin jalat alkoivat tottua askeliin. Matka eteni Frómistaan normaalisti, mutta sitten alkoi oikean jalan nilkassa tuntua kipua. Yritin hoitaa nilkkaani lääkevoiteilla, mutta kipu kiipesi ylemmäksi sääreen ja teki siihen kotinsa. Kivun vuoksi oli pakko hiljentää askelrytmiä ja yrittää astua niin pehmeästi kuin vain kykeni. Mielessäni oli vain kaksi asiaa: astua kivutta ja päästä perille lepoon. Jälkimmäinen ajatuksista toteutui. Carrión de los Condesissa oli onneksi terveyskeskuksessa iltavastaanotto ja pääsin jonottamatta lääkärille. Tuomio oli viikko lepoa säärilihaksen lihaskalvon repeämisen vuoksi. Tuomio tuntui aluksi ankaralta, mutta se ei ollut kuitenkaan ankarin mahdollisista: matkaa ei tarvitse keskeyttää lopullisesti. Harkitsin lääkärissä käynnin jälkeen eri vaihtoehtoja, mutta halusin tehdä lopullisen päätöksen matkani kohtalosta vasta sen jälkeen kun olin keskustellut asiasta Helenan kanssa. Hänen iltavuoronsa päättymisen jälkeen puhuimme puhelimessa ja päätimme yrittää parhainta mahdollista vaihtoehtoa: työskentelyä refugiossa vapaaehtoisena. Viikon aikana antaisin samalla jalan levätä raskaasta kävelystä. Tällä päätöksellä menin nukkumaan.

1.10.

Aamulla tuntui haikealta jäädä makuupussiin ja kuunnella muiden makuupussien pakkaamisesta syntyvää kahinaa. Se ääni poikkeaa selvästi muista vastaavista. Eri vaiheiden jälkeen sain selväksi, että tuleva vapaaehtoispaikkani olisi Leónissa, nunnaluostarin ylläpitämässä alberguessa. Ostin lipun Carrión de los Condesista Leóniin ja nousin linja-autoon klo 13 aikoihin.
Leónissa luostarin alberguessa minut vastaanotti soeur Ana Maria ja lyhyen opastuksen jälkeen olin alberguen yksi kolmesta vapaaehtoistyöntekijöistä. Olin siis yht’äkkiä Leónin nunnaluostarissa töissä; epäuskottava tilanne!
Iltani meni opetellessa alberguen tavoille, kaksi muuta työntekijää puhuivat vain murtaen espanjaa ja äidinkielenään portugalia - Brasiliasta kun olivat. No, eipä hätää, Suomi ja suomalaisten elekieli on tunnettu maailmalla! Niillä eväillä pärjäsin illan. Nukkumaan mennessäni tiesin suunnilleen mitä aamulla tehtäisiin. Uni tuli niilläkin ajatuksilla.

2.10.

Aamulla puhelimen kello herätti 5:45. Pukeuduin ja lähdin keittiölle. Kahvit tulelle, leivät siivuiksi ja kattamaan aamiaishuonetta. Tarjoilu alkoi klo 6:30 ja ennen kahdeksaa kaikki 80 pyhiinvaeltajaa oli ravittu ja saatettu taipaleelle.
Sen jälkeen oli vuorossa oma aamiainen, jälkien korjuu, siivous, roskien keruu ja jätesäkkien vienti jätesäiliöihin. Alberguen ovet avataan uudelleen klo 11:00, jonka jälkeen alkaa uusien pyhiinvaeltajien vastaanotto: passien leimausta, yksityiskohtaisten tietojen kirjausta ja tilojen opastusta.
Illan mittaa seurasi erilaisten tilanteiden ja tietojen hoitamista, kaikkea mitä noin 100 outoa vaeltajaa vain voi kokea tarpeelliseksi!
Nopeasti tajusin, kuinka asialleen antautuneita näiden kokoaikaisten vapaaehtoisten henkilöiden täytyy olla, sillä sen verran raskaasta tehtävästä on kyse!
Miten ystävällisesti minutkin on vastaanotettu kaikissa matkan 14:ssa alberguessa. Nyt olin itse vaeltajien vastaanottaja. Valintani olisi ollut olla vaeltaja, jos olisin voinut valita. Valinta kuitenkin tehtiin puolestani ja joku merkitys sillä täytyy olla. Ajatukseni liikkuivat sen ja kävelyn välillä. Olin suoriutunut ensimmäisestä hospitalero- päivästäni. Ovien ja valojen sulkemisen jälkeen nukkumaan.