Teijan mietteitä caminon jälkeen

Istun olohuoneessa ja katselen ikkunasta ulos. Näen Pyhän Olavin kirkon ja palaan ajatuksissani elokuun loppuun, hetkeen, jolloin vietin eväsretkeä kirkon kallioilla yhdessä rakkaitteni kanssa; Petrin, nykyisen avomieheni, vanhemman tyttäreni Jennin, hänen miehensä Tonin ja ihanien lasten Luukaksen ja Romin sekä kuopukseni Nooran kanssa. Myös vanhempani olivat mukana retkellä.

Keskustelimme Löytöretkestä, siitä miten kuukausi sujuu poissaollessani ja mikä lie matkan
vaikutus meille kaikille. Vanhempani taisivat eniten huolehtia siitä, miten jaksaisin, tytöt lupasivat pärjätä ilman äidin läsnäoloa ja Petri lupasi parhaansa mukaan kantaa vastuun arjen sujumisesta. Tuolloin en aavistanut, että kuukausi muuttaisi elämämme.

Paluu arkeen matkan jälkeen sujui kompastellen. Olin henkisesti edelleen caminolla ja arkeen palaaminen vei aikaa. Kotiinpaluuni oli odotettu tapahtuma: vanhempani huokasivat helpotuksesta, Jenni oli tyytyväinen kun äidin kanssa sai taas pälpättää puhelimessa päivittäin, Noora biletti nuoruuden innolla kuin elämässä muuta ei olisikaan ja Petri kävi omaa caminoaan; kuukausi erossa ja vastuun kantaminen olikin raskaampaa kuin alkuun kuvitteli.

Puimme suhdettamme ja sen merkitystä itsellemme ja toisillemme, jolloin totesimme, että yhdessä olemme vahvempia. Camino antoi varmuuden, rohkeuden ja luottamuksen elämään tässä hetkessä, katsomaan tulevaisuuteen ja jättämään menneelle hellät hyvästit hyväksyen asiat omaan elämääni kuuluvina.

Tammikuussa muutimme yhteiseen kotiimme; sain avomiehen, joka seisoo rinnallani ja on tukenani, tytöt saivat isäpuolen, joka rakastaa heitä ehdoitta ja Luuksi ja Romppu papan, jonka kanssa tehdään vielä lukuisia lapin vaelluksia ja koetaan yhdessä monia hauskoja hetkiä. Elämä ei ole itsestäänselvyys, sen tähden olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää läheisten kanssa ja sanoa: olet minulle tärkeä, rakastan sinua.

Kiitos monista yhteydenotoista, joita olen saanut niin ystäviltä kuin tuntemattomiltakin; teidän tuellanne on ollut valtava merkitys. Toivon kaikille aurinkoista kevättä Ulrich Schafferin sanoin: Minä iloitsen meidän vanhenemista kasvoistamme, lisääntyvistä rypyistä mutta myös kypsyydestä. On mukavaa vanheta ja tietää ettei mikään ole ollut turhaa. Että jäljet jotka elämä on jättänyt ihoon ovat avanneet ovia uuteen.