yle.fi

Teijan päiväkirja 15.10.

ke 15.10. Ribadiso del Baixo – Santiago de CompostelaYLE Kuvapalvelu/Teija Aalto

Viimeinen vaelluspäivä! Tämä päivä oli kuukausi sitten kaukana, niin kaukana, ettei sitä juurikaan tohtinut edes ajatella. Niin kaukana, ettei kilometrejä uskaltanut ajatella.
Nukuin edellisen yön yllättävän hyvin ja aamulla herätyksen piipittäessä klo 04:30 olin virkeä ja valmis päivän reilun 40 km:n koitokseen. Kävely sujui kevyesti ilman ongelmia. Kuljimme tyttöporukassa ja iloksemme Juho liittyi seuraamme aina välillä.
Puheenaiheet vaihtelivat laidasta laitaan. Välillä muistelimme mennyttä kuukautta, välillä ajatukset olivat kotona. Tunteet vaihtelivat ja heilahtelivat edestakaisin. San Marcosiin saavuttuamme olimme koko ryhmä yhdessä. Katselimme katedraalin torneja - määränpäätämme. Katselin torneja hiljaisena, tuntui kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt.

Katedraalin sisälle astuessa olo oli riemuisa ja kiitollinen. Kun laskin rinkan penkille ja istuin siihen viereen, kyyneleet valuivat pitkin poskia. Tälle matkalle lähdin avoimin mielin, laittaen itseni likoon, antaakseni sen, mitä annettavaa on ja ennen kaikkea saadakseni itselleni mielenrauhan. Tällä matkalla olin paljas itseni edessä. Sain sen mitä lähdin hakemaan ja sain paljon enemmänkin. Tutustuin viiteen erilaiseen, upeaan ihmiseen ja jaoin kuukauden kivut, säryt, ilot ja murheet heidän kanssaan.

Kiitos Pentti: me pirkanmaalaiset pidämme yhtä!
Kiitos Lefa: tämä friidu sai hauskan kielikylvyn stadin slangin saloihin.
Kiitos Eija: aikuinen nainen – sydänystävää aina tarvitaan
Kiitos Juho: monitoimimies – tekninen ja henkinen tuki
Kiitos Anne: tehdään unelmista totta

Kuukauden Caminon jälkeen meille kaikille naisille haluan omistaa Eeva Kilven runon:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Ja meidän kaikille miehille haluan sanoa: kiitos, suomalainen mies osaa olla avoin, rehellinen, aito mies, jolla on sydän paikallaan.

Vanhapiika 72.v. (ei varmistettu) 8.3.2009 20:07

Olette olleet ohjelmassa kaikki UPEITA ja rohkeita ihmisiä paljastaessanne itsestänne niin paljon. Olen edelleen ajatuksissani matkalla kanssanne,vaikka jo olette olleet ajat sitten kotona.
Olen samaa mieltä, kuten joku edellinen kirjoittaja totesi: suomalainen mieskin osaa olla oikeassa seurassa avoin, rehellinen ja tunteensa paljastava ihminen. Upea matka kokea se kaikkien teidän kanssa!
Kiitos siitä!

Pirkko (ei varmistettu) 3.3.2009 13:17

Jokaisen jakson olen katsonut ja useimmat vielä uusintana. Olen kirjoitellut muistiin teidän ajatuksianne. Ne ja vaelluksenne ovat kantaneet minuakin eteenpäin. Olette puhuneet rohkeasti omasta itsestänne, omasta elämästänne - antaneet niin paljon meille katsojille. Sydämellinen kiitokseni teille Anne,Eija,Teija,Juho,Leif,Pentti !

Silva (ei varmistettu) 3.3.2009 08:32

Olipa ihana katsoa tämä viimeinen jakso, olitte niin vapautuneita kaikki, ihan eri tavalla kuin matkalla, jossa tuntui että teidät "pakotettiin" puhumaan kaikista henkilökohtaisista asioista ja ohjelmassa oli käsikirjoituksen makua. Oli myös kiva nähdä teidät ihan "tavallisessa elämässä." Oikein ihanaa ja hyvää jatkoa caminon pohdiskeluun, nimimerkillä "kolmen vuoden päästä sen merkityksen ymmärtää taas ihan eri tavalla."

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
3 + 10 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.