Teijan päiväkirja 25. - 28.9.

to 25.9. Santo Domingo de la Calzada – Belorado

Tänään tein matkaa yhdessä Annen kanssa. Matkalla syöttelimme vastaan tulevia kissoja ja koiria – eläinrakkaita kun olemme molemmat. Löysimme tien vierestä ojaan lentäneen hatun, juuri kuin Annelle tehty, maastokuvioinen lierihattu. Totesimme, että kun jotain antaa, niin jotakin saa. Hatun omistajaa ei löytynyt, joten hattu jatkaa matkassamme. Rinkkani oli vielä kevyempi, sillä pojilla oli edelleen tavaroitani matkassa. Heille suurkiitos, toipilaan matkanteko sujui hiukan helpommin. Olo alkaa kohentua, sillä kroppa huutaa jo ruokaa ja nälkä on armoton. Perillä Beloradossa saimme aivan ihanan majoituksen 3. kerroksessa; tilaa oli runsaasti, sänky erittäin hyvä ja suurin osa petipaikoista tyhjiä.

pe 26.9. Belorado – San Juan de Ortega

Aamulla kuulostelin oloani; kaikki ok, hyvältä tuntuu. Pakkaan rinkkani ja hyvillä mielin aloitan matkan kohti San Juan de Ortegaa. Auringonnousut ovat uskomattoman kauniita; luonnon taidetta parhaimmillaan. Camino muuttaa muotoaan, ensimmäinen viikko oli rytmin opettelua, kuulostelua mitä on tulossa. Nyt alkaa Caminon vaikutus tuntua, kävelyn merkitys selkiytyy: vaikka matkaa tehdään yhdessä muiden pyhiinvaeltajien kanssa, Caminolla olet kuitenkin yksin. Olet yksin ajatustesi kanssa, matkalla omaan itseesi. Mitä Camino tuo tullessaan on vielä arvoitus, mutta varmaa on jo nyt: tämä matka on muutos, käännekohta.

la 27.9. San Juan de Ortega – Burgos

Elämä hymyilee! Olo on aivan loistava: vatsakipu on muisto vain ja voimat ovat palautuneet. Kävely sujui ilman ongelmia. Tekee mieli hyppiä ja pomppia silkasta ilosta ja hyvästä olosta. Matka Burgosiin sujui melko vauhdikkaasti. Kuljin enimmäkseen yksin; nautin jokaisesta hetkestä, jonka vietin vain ajatuksiini vaipuneena. Kävin läpi menneiden vuosien vaikeita aikoja, miten vaikealta tuntui kun joutui myöntämään itselleen, että avioliitto ei aina lopukaan vanhuuteen ja sanoihin ”kunnes kuolema meidät erottaa.” Samalla suunnaton ilo valtasi mielen kun ajattelin tätä hetkeä. Menneisyyden koettelemukset ovat tehneet tästä päivästä, tästä elämästä entistä arvokkaamman; saan rakastaa ja saan tuntea rakkautta tasavertaisessa toista ihmistä kunnioittavassa suhteessa. Matka kohti Burgosia jatkuu.

Yht’äkkiä huomaan, että keltaiset nuolet loppuvat. Samassa tapaan japanilaisen naisen ja yhdessä lähdemme selvittämään reittiä kohti katedraalia. Ystävällinen nuori mies saattaa meitä noin 100 m, opastaa sillan yli ja ohjaa kulkemaan joen vartta pitkin. Muutaman km:n kuljettuamme ja tutustuttuamme, näemme katedraalin tornit. Hämmästyksemme oli suuri kun selvisi, että olemme molemmat hoitajia. Ennen kuin huomasinkaan, olimme perillä: albergue oli uudehko ja palvelu pelasi. Suihkun ja vaatteiden pesun jälkeen lähdimme Juhon ja Annen kanssa shoppailemaan. Kävimme kahdessa tavaratalossa ja kun emme löytäneet etsimäämme, lähdimme vielä bussilla kauempana olevaan tavarataloon. Kun shoppailut oli tehty, päätimme vielä mennä tutustumaan katedraaliin. Katedraali oli aivan valtavan kokoinen. Loisteliaita saleja oli lukuisia! Holvikatot, maalaukset, veistokset olivat uskomattoman kauniita. En voinut kuin hämmästellä katedraalin kauneutta ja ihmetellä miten valtavan työn ihmiset ovat aikanaan tehneet rakentaessaan sen. Illalla lähdimme syömään kaikki yhdessä ja jälleen ihmettelimme espanjalaisten ruoka-aikoja. Ravintolat olivat kiinni ja aukeaisivat vasta noin 20:30.  Löysimme onneksemme paikan josta saimme paellaa ja olimme äärettömän tyytyväisiä. Täydellä vatsalla oli hyvä suunnata kohti majapaikkaa, tehdä iltatoimet ja kömpiä lämpimään makuupussiin nukkumaan.

su 28.9. Burgos – Hontanas

Lähdimme aamulla liikkeelle vähän myöhemmin, n. klo 7:30. Kävely tuntui jälleen hyvältä. Edessä olisi pitkä päivä, noin 32 km. Burgosin ja kylien jäätyä taakse oli edessä loputtomalta tuntuva meseta. Peltoa oli silmänkantamattomiin kilometritolkulla. Tuntui ihmeelliseltä katsella ympärilleen; näkyi vain tie jota pitkin pyhiinvaeltajat kulkivat, sekä loputon meseta. Aurinko paistoi kuumasti porottaen ja matka eteni tasaista tahtia. Tuntui hyvältä olla Caminolla, tehdä matkaa yksin, mutta kuitenkin tietäen, että matkaajien virta kulki eteenpäin. Ajattelin matkatessani kuinka onnellinen olin kahdesta lapsestani, Jennistä ja Noorasta, sekä pienistä tyttärenpojista, Luukaksesta ja Romista. Saan olla kiitollinen myös vävypojastani Tonista. Olen aina kammonnut tilannetta, jossa anoppi ja vävy/miniä ovat jatkuvasti tukkanuottasilla eivätkä osaa tulla toimeen keskenään. Tonin kanssa meillä on läheiset välit – voimme heittää hurjempaakin läppää ja keskustella asiasta kuin asiasta. Matka jatkuu ja alan jo odotella Hontanasiin saapumista. Kylää ei vain näy kunnes aivan yllättäen se on suoraan silmieni edessä. Kylään laskeutuu kapea tie, jota pitkin astelen iloisesti, hymyssä suin – Santiago on jälleen 32 km lähempänä.