Teijan päiväkirja 29.9. - 2.10.

ma 29.9. Hontanas – Boadilla del Camino

Yöllä heräsin kirkonkellojen soittoon. Aamulla klo 6 kylän kukko yritti kiekua kellojen tahtiin. Aamutoimet sujuivat tutulla rutiinilla. Tarjolla oli myös mahdollisuus aamupalaan: iso kuppi teetä, jogurtti ja valtava piirakanpala kananmunaperuna-täytteellä. Söin hyvällä ruokahalulla ja sillä seurauksella, että liikkeellelähtö tuntui täydellä vatsalla kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Liekö ähkyn olon vai huonon kunnon syytä, että edessä avautuva valtaisa nousu sai pulssin kohoamaan arvaamattomiin lukemiin. Ylhäällä hengitys tasaantui maisemia ihaillessa ja matka jatkui tasaisemmissa olosuhteissa. Yllättäen keskellä ei-mitään kaksi pappaa myi kahvia, cokista ja leivonnaisia. Kylmä cokis maistui erityisen hyvälle; maksu oli vapaaehtoinen ja ilomielin maksoin juomasta euron, mikä lienee täällä yleinen hinta.
Matka jatkui ja saavuin kauniille kivisillalle. Istuskelin kaiteella ihaillen maisemia ja auringonpaistetta ja mietin, kuinka ystävällisiä espanjalaiset olivatkaan. Noin kilometri ennen määränpäätä kävellessäni tietä pitkin jalkani luiskahti irtokivien päällä. Tunsin kantapäässä kivuliaan vihlaisun, kun päivän aikana muodostunut rakko puhkesi. Laskin rinkan tien sivuun, kaivoin compeedit esiin ja jalkaa hoitamaan. Manasin huonoa tuuria ja yltiöpositiivisuuteni kenkien suhteen sai uuden kolauksen, sillä vielä eilen vannoin vakaasti, että kengistä ja minusta tulee tällä Caminolla ylimmät ystävykset.

Albergueen saapuminen oli yllättävä kokemus. Astuimme yhdessä Eijan kanssa sisään puoliksi lahonneista ovista. Näky oli uskomaton, edessämme avautui paratiisi. Tasaisella, hyvin hoidetulla nurmikolla oli useita erilaisia kiviruukkuja kukkaistutuksineen, sinisenä hohtava uima-allas houkutteli kokeilemaan veden lämpöä. Puut antoivat varjoa ja siellä täällä oli rauhallinen soppi, jossa aiemmin saapuneet pyhiinvaeltajat hääräsivät omiaan. Osa kirjoitti päiväkirjaansa, osa hoiteli jalkojaan, toiset juttelivat rauhallisesti ja toiset vain nauttivat olostaan tekemättä mitään. Alberguen vieressä kohosi kaunis kivikirkko, jonka kellotornin katolle haikara oli rakentanut pesänsä. Huone oli pieni, väriltään kauniin sininen. Lämpimän suihkun jälkeen olo oli rentoutunut; valkosipulikeitto kruunasi olotilan täysin. Lämmin, hyvä olo täytti mielen – kyllä meistä pyhiinvaeltajista pidetään hyvää huolta!

ti 30.9. Boadilla del Camino – Carrión de los Condes

Nukuin yön melko rauhallisesti sen jälkeen, kun jalkasärky, lähinnä pohkeissa, helpottui särkylääkkeen avulla. Aamulla Lefa kertoi sairastuneensa yöllä vatsatautiin. Tieto tuntui tyrmistyttävältä ja mies makasi kuin maansa myyneenä. Jatkoin aamutoimia ja pohdin mielessäni, miten Lefa mahtaa toimia. Terve järki käskee pysymään petissä, mutta suomalainen mieshän ei hevillä petiin kaadu. Onneksi järki voitti. Lähdimme matkaan ja olo oli vähän ristiriitainen. Pena nukkui eri paikassa eikä tiennyt Lefan sairastumisesta. Kuljimme aluksi porukalla: Eija, Anne, Juho ja minä. Caminolla ajatukset harhailivat tämän tästä Lefan vointiin ja lähetin yläkertaan pyynnön, että mies toipuisi mahdollisimman pian ja pääsisi jatkamaan matkaa kanssamme. Tyttöporukassa matkamme edistyi hitaanpuoleisesti. Pidimme tauon lähes jokaisessa mahdollisessa baarissa ja kun vihdoin Carrión de los Condes häämötti edessämme, suorastaan lysähdimme edessä aukeavalle nurmikolle. Miten hyvältä tuntuikaan potkaista kengät pois jalasta ja oikaista pehmeälle nurmikolle selälleen katsellen sinistä taivasta ja nauttia auringon lämmöstä. Niin kroppa kuin mielikin rentoutui ja olo tuntui aivan loistavalta. Matkaa oli vielä jäljellä, joten ei auttanut kuin nousta ylös ja lähteä liikkeelle.

Perille vihdoin saavuttuamme tapasimme Penan. Penan sääreen oli noussut patti, joka vaikutti erittäin huolestuttavalta. Onneksi lääkäri järjestyi samalle illalle ja tuomio oli sekä negatiivinen että positiivinen. Jalalla ei käveltäisi viikkoon, mutta suuren ilon aiheen ikävässä tilanteessa antoi kuitenkin tieto siitä, ettei matkaa tarvitsisi keskeyttää kokonaan. Yhden päivän aikana sairastui ryhmästämme kaksi vahvaa miestä, mutta lohduttavaa oli kuitenkin tieto siitä, että Camino jatkuu meidän kaikkien kohdalla ja ryhmän tuki on voimavaramme.

ke 1.10. Carrion de los Condes – Terradillos de los Templarios

Lokakuun ensimmäinen aamu teki vaikutuksen upealla auringonnousulla. Valtava keltainen pallo nousi usvan keskeltä tehden hämähäkinseiteistä luonnon taideteoksia. Matka aamupalalle ensimmäiseen kylään tuntui kestävän ikuisuuden. Matkalla tuli todella tutuksi sanonta ”pitkä ja kivinen tie”, sillä matkaa kertyi noin 16 km, tie oli todella pitkä ja erittäin kivinen.

Huomasin matkalla jälleen yhden muutoksen, mitä Camino on saanut aikaiseksi: olin kahtena yönä nähnyt hirvittävän määrän erittäin sekavia unia. Unissa milloin sukeltelin pitkin Vammalan katuja väistellen busseja, milloin istuin tuntemattoman ihmisen kanssa lääkärissä saattajan ominaisuudessa. Ilmeisesti alitajunta käsitteli asioita vinhaa vauhtia, niin, että perässä ei tahtonut pysyä. Majapaikkaan päästyä oli jälleen ihana potkaista kengät pois jaloista ja heivata rinkka pois selästä. Lefa olikin jo paikalla ja mies näytti hyvinvoivalta. Penasta ei ollut tietoakaan, mutta eiköhän mies pärjäile ja mahdollisesti ehkäpä jo huomenna tapaamme.

1.10. Sarin synttärit: onnea tuhannesti, juhlitaan sitten vähän myöhemmin kunhan palailen kotiin.

to 2.10. Terradillos de los Templarios – El Burgo Ranero

Pitkä päivä tänään, noin 30 km, joten yritimme päästä liikkeelle klo 6:30.
Matka taittui mukavassa aamun viileydessä melko ripeästi. Sahagúnissa Eijan kanssa pysähdyimme kahvilan edessä, kun näimme Annen herkuttelevan jollakin aivan ihanan näköisellä leivonnaisella. Emme voineet vastustaa kiusausta ja niinpä vesi kielellä astuimme kahvilaan. Valikoimissa oli toinen toistaan herkullisimpia leivoksia ja olimme kuin pikkulapset karkkikaupassa: valinta oli onnistunut ja makeannälkä tuli tyydytettyä. Matka jatkui ja huomasimme Caminon puolivälin ohittuneen. Santiago de Compostela – täältä tullaan!