Teijan päiväkirja 3. - 6.10.

pe 3.10. El Burgo Ranero - Mansilla de las Mulas

Yö oli pidempi kuin aikoihin, sillä herätys oli vasta klo 7.00. Eijan kanssa menimme kadun toisella puolella olevaan kuppilaan aamiaiselle ja kävely alkoi osaltamme vasta klo 8.30. Matkalla jo kaukaa huomasimme erittäin epämääräisen näköisen baarin. Rakennuksen toinen pääty oli romahtanut. Pihamaalla oli ryhmä sinisiä muovituoleja ja -pöytiä. Toisessa päässä oli pieni baari ja uteliaisuutemme heräsi; emme voineet vastustaa kiusausta, joten marssimme sisään. Olimme baarin ainoat asiakkaat. Tiskin takana oli kaksi miestä, ilmiselvät veljekset, molemmilla tupakka suupielessä. Teimme rohkeasti tilauksemme, kahvia, teetä ja bocadillokset kinkulla. Veljekset alkoivat valmistaa tilaustamme ja me Eijan kanssa aloimme kehitellä stooria aikamiesveljeksistä, jotka äitimuori oli laittanut elantoa hankkimaan. Naisellista kädenjälkeä baari olisi kyllä kaivannutkin; jääkaapin pakastelokero oli järkyttävän paksun jään peitossa. Itse asiassa lokerossa oli vain pikkuruinen kolo ja todennäköisesti jonkin ajan kuluttua sekin olisi jään peittämä. WC oli oma tapauksensa – pytty on saattanut olla joskus valkoinen. Veljekset saivat bocadillokset valmiiksi ja me Eijan kanssa olimme vallan hämmästyneet. Bocadillokset olivat valtavat ja maistuivat taivaallisen hyvälle. Veljekset olivat kehuistamme ilahtuneita, sytyttivät tyytyväisenä tupakat ja tekivät itselleen paukut. Selvästi rento meininki ja hyvä fiilis aikamiespojillamme.

Matkamme jatkui hyvissä tunnelmissa. Tie oli pitkää suoraa, jota lukemattomien puiden jono varjosti. Saavuimme albergueen, perillä odotti touhukas Laura-emäntä, jolla oli selvästi homma hanskassa. Alberguen ”vastaanottovirkailija” ojensi korttipakan, josta umpimähkään valitsin yhden kortin. Siinä luki: ”Take interest in your life. You’re the only one who can make something of it”. Illemmalla kävimme kaupassa ostamassa hedelmiä ja suklaata. Apteekista ostin Strepsilsiä lähinnä varaksi sekä kosteusvoidetta punoittaville ja kesiville kasvoilleni. Illalla menimme yhdessä syömään – Pena puuttui edelleen joukostamme emmekä olleet kuulleet hänestä mitään.

la 4. 10. Mansilla de las Mulas – León

Aamulla liikkeelle klo 7. Yöllä oli ollut pakkasta, sillä autojen ikkunat olivat jäässä. Ensimmäistä kertaa laitoin aamulla pitkät housut jalkaan ja matkalla piti lisätä päälle takkikin. Ennen Leóniin saapumista ihailimme lumisia vuorenhuippuja ja mietimme, pitäisiköhän varautua lämpimämpiin vaatteisiin, sillä vuoristossa lumisade olisi mahdollista.Alberguessa kohtasimme iloisen yllätyksen: tiskin takana oli tuttu mies leimaamassa pyhiinvaeltajien passiamme. Riemulla ei ollut rajoja, kun Penan kanssa halasimme jälleennäkemisen ilosta.

Petipaikan saatuamme lähdimme heti tutustumaan Leóniin. Ostoslistalla oli tiikerisalvaa, pipo ja lämpimämmät käsineet. Luontaistuotekauppias oli varmaan ihmeissään, kun porhalsimme kauppaan sisälle ja kaikki halusivat punaisen tiikerisalva-purkin itselleen. Seuraavaksi menimme isoon tavarataloon ja urheiluosastolle. Sieltä löytyi etsimäni pipo ja lämpimät käsineet. Kävimme myös syömässä; hintataso yllätti, sillä se oli samaa tasoa kuin Koti-Suomessa. Tarjoilijat ja myyjät olivat todella tyylikkäitä; puku päällä ja hiukset kuin kampaajan jäljiltä.
Palasimme Eijan kanssa kahdestaan albergueen ja olimme itseemme tyytyväisiä, kun emme eksyneet matkalla kertaakaan. Kuuma suihku tuntui loistavalta ylellisyydeltä ja kun vaatteetkin vielä saivat konepesun ja kuivauksen olo oli autuaan onnellinen.

Pena oli varannut meille paikat viihtyisästä ravintolasta. Ruoka oli erittäin hyvää ja vatsat täynnä suuntasimme takaisin Albergueen, josta oli lähtö klo 21:30 alkavaan messuun. Ana Maria nunnan johdolla siirryimme kirkkoon, jonka aulassa Ana Maria piti ensin pitkän puheen espanjaksi. Sanaakaan en ymmärtänyt, mutta tunnelma oli lämminhenkinen. Aulasta siirryimme kirkkoon, istuimme penkille ja jäimme odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hetken kuluttua saapui kirkon etuosan sivuovesta nunna, joka meni istumaan poikittain oleviin penkkiriveihin. Kului hetki ja saapui toinen nunna. Nunnia saapui tasaisin väliajoin ja jokainen meni istumaan varmaankin omalle vakipaikalleen penkkiriviin. Kun kaikki nunnat olivat saapuneet paikoilleen, yksi iäkkäimmistä nunnista alkoi puhua. Tunnelma oli mieleenpainuva; oli kuin olisin tupsahtanut hetkeksi toiseen aikakauteen ja -paikkaan.

su 5. 10. León – San Martín del Camino

Leónissa Pena tarjoili herkullisen aamiaisen. Söin hyvällä ruokahalulla hiivaleipää ja join kuumaa kaakaota. Juholla oli yöllä alkanut vatsakipu, joten hän jäi Penan hoiviin lepäämään, kun me neljä lähdimme matkaan. Leónin laitamilla järjestettiin valtavat markkinat. Kojuja pystytettiin ahkerasti ja ihmisiä pyöri joka suunnalla. Myös poliisi oli paikalla runsaslukuisena järjestystä ylläpitämässä. Matka San Martiniin ei tarjonnut suurempia nautintoja maiseman suhteen: kuljimme tienvierua lähes koko matkan. Tein matkaa yhdessä Annen kanssa. Loppumatkasta Annen jalka alkoi oireilla ja kävely oli vaikeaa. Vielä kun flunssa kiusasi, niin matkanteko sujui rauhallisessa tahdissa.
Saavuimme albergueen ja meidät ohjattiin iloksemme kahden hengen huoneeseen. Albergue oli uusi, siisti ja wc- ja suihkutilat olivat erittäin hyvät. Iloksemme Juho saapui iltapäivällä kävellen paikalle ja olo hänellä oli jo parempi. Kysyimme alberguen pitäjiltä, mihin aikaan ruoka tarjoillaan ja ilmeisesti he ymmärsivät asian niin, että myös varasimme ruuan Annen kanssa. He puhuivat vain espanjaa eivätkä ymmärtäneet englantia sanaakaan. Menimme porukalla kuitenkin naapuriin syömään ja Anne flunssaisena lähti takaisin aikaisemmin. Alberguen pariskunta oli juossut Annen perään ja englanniksi vaatineet maksua tilatusta ruuasta. Erittäin nopeaa kielenoppimista! Illalla klo 22 Anne olisi käynyt ulkona, mutta kuinka ollakaan: käytävälle oli vedetty rautaportti, joka oli munalukolla kiinni niin, että talon toiseen päähän ei päässyt. Kaikki ovet olivat takalukossa. Mielessäni pyöri kaikki paloturvallisuusmääräykset ennen nukahtamista.

ma 6. 10. San Martín del Camino – Astorga

Aamulla heräsin klo 5:30 ja aloin pakata kamojani lähtökuntoon. Herätin Annen klo 6:15 ja kyselin vointia. Anne niiskutti ja pärski, mutta oli päättäväisesti sitä mieltä, että matkaan hän lähtee ja kävellen. Emme jäänet aamupalalle; halusimme mahdollisimman pian pois alberguesta, sillä isäntäväen eilinen kireys ja pakonomainen hymy kasvoilla, sekä rautaportti käytävällä sai lähes kylmät väreet kulkemaan selkäpiissämme. Kävely kohti Astorgaa sujui hyvin. Annen vointi oli parempi eikä jalkakaan oireillut.

Alberguessa me suomalaiset saimme oman huoneen. Rakennus oli vanha mutta viihtyisä. Isäntä Peter oli erittäin ystävällinen. Yritimme Annen ja Eijan kanssa löytää avoinna olevaa ruokapaikkaa, mutta tarjolla oli vain ei oota. Espanjalaiset ruoka- ja siesta-ajat ovat kyllä käsittämättömiä nälkäisille pyhiinvaeltajille. Löysimme supermarketin ja päätimme kokata itse: pastaa, pakastevihanneksia, tomaatteja, leipää ja tietysti ruoan kanssa paikallista punaviiniä. Me saimme Eijan kanssa ihanan, pienen lepohetken, kun Anne ryhtyi pääkokiksi. Ruoka oli erittäin hyvää ja söimme hyvällä ruokahalulla.

Olimme Eijan kanssa ottamassa kokovartalohierontaa kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Hintakaan ei päätä huimannut: 8 euroa. Hierontapöytä oli yhteisessä keittiö-ruokailu-oleskelu-huoneessa. Ilman suurempia kainosteluja riisuuduin toisten syödessä ja toisten löhötessä sohvalla katsellen mielenkiinnolla mitä tapahtuu. Suomi-tyttöhän ei pienestä säiky, joten liivit ja alushousut ylläni asetuin pöydälle. Hierojapoika riisui näppärästi liivit ja kaulakorut. Olo oli huvittava; tällaista ei voi tapahtua kuin Caminolla. Hieronta oli lähinnä sivelyä ja kevyttä venytystä, mutta tuntui mahdottoman hyvältä. Hyvillä mielin maksoin miehelle 10 euroa – kokemus oli kokonaisuudessaan ehdottomasti sen arvoinen!

Ai niin, Minnalla on tänään synttärit, onnea 17-vuotiaalle!