yle.fi

Näyttävyyttä seinäpintoihin tapeteilla ja listoilla

Roope toivoi kotinsa olohuoneeseen ja ruokailutilaan näyttävää ja rohkeaa sisustusta. Yksityiskohdilla voidaan herkutella huonekalujen ja valaisimien lisäksi myös seinä- ja kattopinnoissa.


Listarajaukset tapettiin

Roopen olohuoneen seinään laitettiin kahta tapettia. Ala- ja yläosassa on kullanvärinen tapetti ja keskellä kultakuvioilla painettu tapetti. Tapetti on rajattu koristelistalla. Listan käyttö on siinäkin mielessä mielekästä, että uritetun listan alle voi kätkeä kaikki sähkö- ja äänentoistolaitteiden johdot. Listan liittymäkohdissa voi käyttää koristepaloja tai -kuvioita.

Listaa saa valmiiksi maalattuna tai sen voi maalata itse kalustemaalilla haluamansa väriseksi. Kiiltävä maali korostaa listan profiilia. Roope valitsi olohuoneeseensa valkoiset listat. Vielä näyttävämmän listoituksen saa, kun asentaa kaksi - tai jopa kolme - erilaista listaa vierekkäin.

Kattorosetti lamppuun

Roope valitsi kattokruunuunsa kattorosetin, jonka hän koristemaalasi osittain kullalla. Halutessaan sen olisi voinut maalata myös kokonaan. Rosetin tulee sopia valaisimen tyyliin. Rosetin halkaisijan olisi hyvä olla valaisimen halkaisijaa pienempi, jotta se ei vie huomiota pois valaisimesta. Valinnanvaraa on runsaasti!

Teksti: Mape Morottaja ja Ilse Juola

> Lue lisää muutoksesta

Lähetä linkki

Esitysaika

Torstaisin klo 19:20 YLE TV2

YLE Areena

YLE Areena

Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena