yle.fi

Pikku prinsessa saa satulinnan

Mia Kauhanen on ostellut Mona-vauvalleen kaapit ja hyllyt täyteen tavaraa, mutta lastenhuoneen sisustuksen punainen lanka puuttuu. Sisustaja Ilse Juola tuo järjestyksen kaaokseen ja luo pienelle prinsessalle todellisen satumaailman.


> Lisää kuvia

> Satulinna seinävaatteesta ja laskosverhosta
> Muuntuva lastenhuone


Kun Mia Kauhanen oli lapsi, äiti ompeli ja askarteli hänelle kaikenlaista barbienvaatteista verhokatoksiin. Nyt Mia haluaisi tarjota yhtä ylellisen lapsuuden myös omalle Mona-tyttärelleen. Koska Mia ei osaa itse ommella, on hän valinnut tekemisen sijaan ostelemisen. Monan kaapeista löytyy tonttu- ja prinsessatavaroita sellainen määrä, ettei kaikkia ole ehditty edes paketeistaan aukoa.

Mian aviomies Jani Viitala on sitä mieltä, että tavaraa on nyt tarpeeksi:

- Nyt tarvitaan jonkinlaista filtteriä, joka sanoo, mikä on hyvä juttu ja mikä ei. Huoneeseen täytyy saada jonkinlainen järjestys.

- Kävin yhtenä päivänä selälleni lattialle ja tajusin, että vaikka kaikkia ihania tavaroita on paljon, eivät ne näy pienen ihmisen näkökulmasta, Mia-äiti myöntää.

Mummo urakoi

Sisustaja Ilse Juolan työurakka alkaa ankaralla karsinnalla. Hän sopii Mian ja Janin kanssa, että Monalle tehdään nyt vaaleanpunainen prinsessahuone. Sitä varten käytetään prinsessa-aiheisia somisteita. Muut tavarat jäävät odottamaan aikaa, jolloin Mona kasvaa ja huone muuttuu.

Monalle ostetaan sänky ja matto. Muunneltavista keittiökaapistojen sisäosista tehdään hänelle säilytyskaluste. Oikean prinsessahyllyn siitä tekevät vaaleanpunaiset valaisimet, jotka näyttävän linnantorneilta. Ne teetetään Ilsen suunnitelmien pohjalta. Muuten sisustamisesta selvitään pienillä kustannuksilla.

Suurimmasta urakasta vastaa Mian äiti. Ilse piirtää hänelle laskosverhojen ja seinävaatteen mallin, jonka pohjalta Raili-mummo ompelee lapsenlapselleen ikkunaseinän täydeltä satulinnaa.

Työtä ei olisi voinut antaa kokemattomalle ompelijalle. Raililtakin aikaa kuluu ainakin parin työviikon verran.

- Olen ommellut teatteripukuja ja tehnyt vaikka mitä, mutta tällaisia laskosverhoja en ole ennen tehnyt. Vaikeaa se oli, mutta nyt sen osaan, mummo kertoo ylpeänä aikaansaannoksestaan.

Mia ja Jani maalaavat

Mian ja Janin asunto Tampereen Pohtolassa on aivan uusi. Perheellä ei ollut halua ryhtyä remontoimaan lastenhuonetta. He eivät ole muutenkaan remonttoijatyyppiä.

Kaikesta huolimatta Ilse saa yllytettyä Monan vanhemmat pieneen maalausurakkaan. Jani maalaa seinän alaosan kellertäväksi. Mia on hankkinut jo kauan aikaa sitten pienen pöydän ja tuolit. Ilse patistaa kokoamaan ne ja maalaamaan tuoleihin koristekuvion.

Mia on luvannut olla ostelematta uutta tavaraa sisustusurakan aikana. Hän pitää lupauksensa, ainakin melkein. Hän löytää netistä vaaleanpunaisen kattovalaisimen, jonka haluaa Monan prinsessahuoneeseen. Myös klaffipöytä päätyy ikkunan alle Mian omasta aloitteesta.

Mummo tekee tyttärentyttärelleen Mian hankkimasta kankaasta prinsessamaailmaan sopivat lakanat. Samalla syntyy myös rahille huppu.

Tavoitteena hallittu tavarataivas

Ilse ja Mia somistavat huoneen prinsessatavaroilla. Ilse uskoo vakaasti saaneensa Mian pitämään tontut, Barbababat ja menninkäiset muutaman vuoden piilossa. Hän haluaa pitää kiinni suunnitelmansa teema kerrallaan –periaatteesta.

- Onneksi hyllyille sopii vielä ainakin muutama ihana tonttu, Mia nauraa, kun sisustaja ei kuule.

- Mun mielestä tässä on nyt aika lailla tarpeeksi, Jani huokailee.

Yhtä kaikki lopputulos on todella hieno. Pikku prinsessa pääsee aloittelemaan leikki-ikäänsä oikeassa satumaailmassa.

Teksti: Tiina Makkonen

Kustannukset  
   
Tornihylly 240 €
Klaffipöytä 55 €
Seinävaate ja laskosverho 350 €
Maalit ja tarvikkeet 75 €
Rahi ja rahin huppu 80 €
Sänky ja lelulaatikko 400 €
Lamput 175 €
Matto 175 €
Tyynyt 50 €
Pussukat, seinäkoukut ja hylly 40 €
   
Yhteensä 1640 €

Lähetä linkki

Esitysaika

Torstaisin klo 19:20 YLE TV2

YLE Areena

YLE Areena

Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena